Kuva Sami Sulkosta

Hei! Olen Sami Sulkko ja toimin CGI:n kaupunki- ja kuntatoimialan johtajana ja missioni on nostaa digitalisaatio jokaisen kunnan johtoryhmän strategiseksi huomionkohteeksi.

Minulla on erittäin vahva toimialaosaaminen kunta-alalta, sillä olen aiemmin toiminut kaupunginjohtajana Riihimäellä ja Forssassa sekä kunnanjohtajana Punkaharjulla ja Sulkavalla. 

Kuntien ja kaupunkien asukkaiden tarpeet ja vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Samaan aikaan kuntataloudet sukeltavat yhä syvempään kriisiin. Olen aina pyrkinyt olemaan ennen kaikkea muutosjohtaja ja uudistaja, joka etsii uusia ratkaisuja tunnistettuihin ongelmiin.

Aiemmin tein tätä työtä kaupungin- ja kunnanjohtajana. Nyt CGI:n kaupunki- ja kuntatoimialasta vastaavana johtajana pääsen auttamaan kaupunkeja ja kuntia kaikkialla Suomessa. Kuinka voisin auttaa sinua? Ota rohkeasti yhteyttä!

Kirjoittajalta

Tulevaisuuden älykaupunki on inhimillinen mutta tehokas

15.06.2022 Tampere Smart City Weekillä keskusteltiin älykkäistä kaupungeista. Kaupunki ei muutu älykaupungiksi yksittäisten ratkaisujen avulla. Älykaupunkia ei siis kannata rakentaa pistemäisesti vaan ekosysteemiksi vuorovaikutuksessa asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Älykaupunki voidaan nähdä ...

Kuntatalous muutoksen myllerryksessä – Keskusteluja ja kohtaamisia RAFOssa

08.06.2022 Kuntasektoria kuormittavat hyvinvointialueiden tulon ja lainsäädännön aiheuttamien paineiden lisäksi huomattavat taloudelliset haasteet ja viimeaikaiset kriisitilanteet. Keskustelin RAFO:ssa kunta-alan päättäjien kanssa siitä, kuinka nämä haasteet ratkaistaan ja miltä kuntien tulevaisuus näyttää.

Hyvinvointialueiden tulo ravistelee kuntasektoria – tehokkuus ja elinvoima kumpuavat digistä

14.03.2022 Kunnilla ja kaupungeilla on kasvava paine digitalisoitua palvellakseen asukkaitaan entistä paremmin ja pysyäkseen mukana yhteiskunnan muutoksessa. Suuria odotuksia kohdistuu muun muassa analytiikkaan kuntien elinvoimaisuuden vahvistajana. Kuntasektoria kuormittavat hyvinvointialueiden tulon ja ...