Tekoälyn hyödyntämisen osalta valtionhallinnossa korostuu mielestämme kolme keskeistä haastetta. Näkemyksemme perustuvat omiin havaintoihimme valtionhallinnosta. Kuvaamme tässä kirjoituksessa nämä haasteet sekä toimenpide-ehdotuksemme niiden ratkaisemiseksi.
1. Tekoälypöhinä ei ole paikoitellen realistista ja ymmärryksen puute on hyödyntämispotentiaalin tiellä.
Valtionhallinnossa on havaittavissa kaikesta innostuksesta huolimatta myös muutosvastarintaa tekoälyä kohtaan, mikä mielestämme johtuu pääosin kommunikaatiohaasteista. Ihmisten ymmärrys tekoälystä perustuu pääasiassa henkilökohtaisiin kokemuksiin yhdistettynä median luomaan paikoitellen epärealistiseen mielikuvaan. Yhteisen kielen puute tekoälyn osalta aiheuttaa vaikeutta hahmottaa hyödyntämispotentiaalia. Jo pelkästään tekoälyn määritelmä on monelle organisaatiolle hankala.
On hyvä huomioida, että mitä enemmän teknologioiden toimintaperiaatteita ymmärretään, sitä työvälinekeskeisemmin niihin suhtaudutaan. Valtionhallinnossa tarvitaan "liiketoiminnan" parissa työskenteleville enemmän realistista ymmärrystä tekoälyn kyvykkyyksistä sekä tekoälysäädöksestä, mutta myös eettistä keskustelua – tekoälyn tullessa enemmän iholle suhteessa moneen muuhun teknologiaan.
CGI:n ehdotus toimenpiteeksi: Tarvitsemme enemmän johdettua tavoitteellista keskustelua, eli tekoäly-ymmärryksen kasvattamista. Tämän myötä ymmärretään tekoälyn todellista hyödyntämispotentiaalia sekä pystytään paremmin luomaan näkemystä tekoälyn hyödyntämisestä juuri omassa toiminnassa, reunaehdot huomioiden.
2. Tavoitteet ovat liian kunnianhimoiset suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin.
Tarvitsemme kansallisesti kunnianhimoisen pitkän aikavälin tavoitteen tekoälyn hyödyntämiselle. Kuitenkin tässä ajan hetkessä valtionhallinnossa (ja julkisella sektorilla ylipäätään) merkittävä este tekoälyn hyödyntämiselle yksittäisen organisaation osalta on liian korkeat tavoitteet suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin. Tekoälyllä tavoitellaan esimerkiksi käyttötapauksia, jotka ovat tekoälysäädöksen näkökulmasta korkean riskin piirissä ja siten vaativat merkittävästi suurempia hallinnollisia sekä taloudellisia ponnistuksia vaatimuksenmukaisuuden täyttämiseksi.
Korkeariskisen käyttötapauksen myötä myös virkavastuu korostuu päätöksenteon hankaluutena. On huomioitava, että tekoälyratkaisujen integroiminen osaksi nykyistä toimintaympäristöä on lähtökohtaisesti sitä monimutkaisempaa, mitä korkeamman riskiluokituksen ratkaisu on kyseessä. Usein olisikin hedelmällisempää lähteä liikkeelle vähäisemmän riskin käyttötapauksista, jotka hyödyttävät mahdollisimman laajasti ja joiden integroitavuus toimintaympäristöön on toteutettavissa käytössä olevin resurssein.
CGI:n ehdotus toimenpiteeksi: Lähdetään liikkeelle käyttötapauksilla, joista on laskettu selkeä hyöty ja joiden riskiluokan käsittelyyn organisaatiolla on riittävät resurssit. Kun selkeä käyttötapaus on tunnistettu, ei kannata sokkona lähteä kokeilemaan teknologian toimivuutta, vaan varmistaa ensin, onko käyttötapaus ylipäätään toteutettavissa esimerkiksi tekoälysäädös ja tietosuoja-asiat huomioiden. Tähän tarvitaan monialaista osaamista tietosuojasta ihmislähtöiseen kehittämiseen, teknologiaosaamisen lisäksi.
3. Kaupallisten pilvipalveluiden käyttöön liittyvät esteet ovat keskeinen hidaste tuottavuuden kasvattamiselle.
Viimeinen selkeä este tekoälyn käyttöönoton edistämiselle valtionhallinnossa on mielestämme kaupallisten pilvipalveluiden käyttöön liittyvät hidasteet. Modernit teknologiat, kuten tekoäly, ovat lähtökohtaisesti saatavilla kaupallisen pilven palveluina. Vaikka pilviestettä onkin aktiivisesti purettu ja puretaan edelleen eri hankkeiden kautta, tämä on keskeinen hidaste tuottavuuden kasvattamiselle.
Valtion organisaatiot toivovat usein niin sanottua keskitettyä vastuunkantoa ja yksiselitteistä ohjeistusta modernien teknologioiden hyödyntämiselle. Selkeiden linjausten puuttuessa kukin toimija joutuu tekemään itse omat tulkintansa ja etsimään tapansa toimia, jolloin kynnys uusien teknologioiden ja toimintatapojen hyödyntämiseksi nousee helposti liian korkeaksi.
CGI:n ehdotus toimenpiteeksi: Organisaation kyky tehdä päätöksiä modernien teknologioiden hyödyntämiseksi etenee paremmin, kun tarjotaan riittävää tukea riskien hyväksymiseksi ja siten päätöksenteon edistämiseksi. Kaupallisen pilven hyödyntämisen este on lähtökohtaisesti hallinnollinen, ei tekninen.
Me CGI:llä autamme mielellämme tunnistamaan tekoälyn potentiaali ja sopivimmat käyttökohteet juuri teidän organisaatiossanne. Tutustu tekoälytyöpajoihimme.
Lue myös:
Lataa opas pilvisiirtymästä julkisen sektorin päättäjille
CGI on ensimmäisten yritysten joukossa allekirjoittanut Euroopan unionin tekoälysäädössitoumuksen (AI Act Pledge), jolla edistetään luotettavaa ja turvallista tekoälyn kehittämistä ja EU:n tekoälysäädöksen (AI Act) periaatteiden soveltamista. Lue lisää lehdistötiedotteesta (englanniksi).