Digitalisaation kiihtyessä julkishallinto on tienhaarassa. Teknologiset mahdollisuudet ovat valtavat, mutta samalla riski siitä, että päätösvalta kriittisestä datasta, infrastruktuurista ja osaamisesta liukuu vähitellen julkisen sektorin ulottumattomiin, kasvaa jatkuvasti. Digitaalinen suvereniteetti ei ole abstrakti tulevaisuudenidea, vaan tämän päivän välttämättömyys, jos haluamme turvata perusoikeudet, varmistaa demokraattisen päätöksenteon ja rakentaa kansallista kilpailukykyä.
Digitaalinen suvereniteetti – mistä on kyse?
Digitaalinen suvereniteetti tarkoittaa ennen kaikkea tosiasiallista päätösvaltaa: oikeutta ja kykyä päättää omasta datasta, teknologisista ratkaisuista ja niiden kehittämiseen liittyvistä kriittisistä kyvykkyyksistä. Kyse ei siis ole vain siitä, missä palvelut fyysisesti sijaitsevat tai voidaanko ne siirtää tarvittaessa muualle. Kysymys kuuluu: kuka viime kädessä määrää?
Jos päätösvalta ei ole organisaatiolla itsellään – erityisesti julkisella sektorilla – riskit voivat kasvaa vaivihkaa. Ulkoisten palveluntarjoajien liiketoimintamallit, sopimusehdot ja taustalla vaikuttavat kansalliset lainsäädännöt voivat johtaa tilanteisiin, joissa dataa voidaan käyttää tai luovuttaa organisaation tahdosta riippumatta.
”Digitaalinen suvereniteetti ei tarkoita täydellistä omavaraisuutta, vaan kykyä tehdä tietoisia ja perusteltuja valintoja siitä, keihin luotetaan.”
Päätösvallan menettäminen on hitaasti etenevä riski
Mitä tiukemmin data, alustat ja osaaminen sidotaan ulkoiseen palveluntarjoajaan ja vieraaseen lainsäädäntöön, sitä heikommaksi käy julkisen organisaation kyky sanoa ”ei” silloinkin, kun se olisi poliittisesti tai perusoikeuksien kannalta välttämätöntä. Tämä ei välttämättä näy heti, vaan riskin kasvu on usein hidasta ja huomaamatonta.
Vähemmän kriittisissä toiminnoissa tällainen riippuvuus voi olla hyväksyttävä ja jopa tarkoituksenmukainen. Virhe syntyy silloin, jos sama logiikka lipsahtaakin huomaamatta myös ydintoimintoihin ja kriittisiin palveluihin.
Julkinen sektori ei voi hyväksyä samoja riskejä kuin yksityinen. Julkisella sektorilla esimerkiksi perustuslaki, hallintolaki ja tiedonhallintalaki rajaavat riskinottoa tavalla, jota ei voi ohittaa kustannus- tai tehokkuusperusteilla. Tämä johtaa helposti ristiriitoihin yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien kanssa.
Ristiriitoja voi syntyä, kun yhteistyökumppani lähestyy asiaa liiketoimintalogiikalla (”riittävän hyvä” tietoturva, nopeasti tuotantoon, joustavat sopimusvastuut, datan hyödyntäminen), kun taas julkinen organisaatio on sidottu koviin oikeudellisiin reunaehtoihin, joissa tiettyjä ratkaisuja ei voida edes periaatteessa hyväksyä.
Varovaisuus nähdään helposti “yliampuvana”, kun taas viranomaiselle kyse voi olla vain lain noudattamisesta, eikä niinkään riskinottohalusta.
Edelläkävijyyden varjopuoli
Teknologinen edelläkävijyys on houkuttelevaa. Politiikan ja julkisen keskustelun tasolla moderni teknologia ja nopeat pilotit nähdään usein hyvinvointivaltion kehityksen mittareina. Mutta jos edelläkävijyyttä rakennetaan ulkoisten toimittajien ehdoilla, seurauksena voi olla oman päätösvallan hiljainen heikkeneminen.
Kun painetta lisätään vielä tutuksi tulleella narratiivilla: "jos ette ole tämän globaalin alustan mukana, jäätte paitsi kaikista miljardi-investoinneista uusimpaan teknologiaan", vaarana on, että suvereniteettia heikentävät ratkaisut hyväksytään kiireen tai uutuuden viehätyksen vuoksi.
Digitaalinen suvereniteetti ei kuitenkaan vastusta teknologista kehitystä. Se korostaa hallittua ja tarkoituksenmukaista uudistumista, jossa modernit teknologiat otetaan käyttöön hyvinvointivaltion kestävyyttä ja päätösvaltaa vahvistaen, eivät niitä purkaen.
"Edelläkävijyys on houkuttelevaa, mutta hyvinvointivaltion kestävyyden kannalta voi olla joskus viisasta hidastaa ja varmistaa, ettei menetä päätösvaltaansa matkalla."
Digitaalinen suvereniteetti tukee sekä valtiota että elinkeinoelämää
Suvereeni valtio ei ainoastaan turvaa omia prosessejaan, kansalaistensa perusoikeuksia ja kriittisiä järjestelmiä. Se rakentaa samalla vakaamman ja ennustettavamman toimintaympäristön myös yrityksille.
Kun digitaalinen infrastruktuuri, data ja kriittiset kyvykkyydet ovat hallussa:
- innovaatiot voivat nojata pitkäjänteisyyteen eikä yksittäisen toimittajan liiketoimintariskiin
- ulkoinen taloudellinen houkuttelevuus kasvaa
- luottamus sekä viranomaisiin että yrityksiin vahvistuu
Kyse ei siis ole yksittäisistä teknologiavalinnoista, vaan tavasta tehdä päätöksiä. Jotta suvereniteetin, talouden ja lainsäädännön rajapinnoista ei tule yllätyksiä, ratkaisut on rakennettava hyvään tietopohjaan ja kokonaisarvioon nojaten.
Siksi merkittävissä hankkeissa on tehtävä koko elinkaaren kattava riski- ja vaikutusarvio, joka täyttää hyvän hallinnon vaatimukset, ja kestää myös jälkikäteisen tarkastelun.
Miten me CGI:llä tuemme digitaalista suvereniteettia
CGI:n teknologiariippumaton lähestymistapa auttaa tunnistamaan, missä kohdin ulkoiset riippuvuudet ovat hyväksyttäviä, ja missä taas suvereniteettia on syytä vahvistaa. Tuemme julkista sektoria ratkaisuissa, joissa moderni teknologia ja kansallinen päätösvalta kulkevat rinnakkain.
Kirjoittajasta
Tommi Gynther
johtava digitalisaatiokonsultti, valtionhallinto
Olen Tommi Gynther ja työskentelen CGI:llä valtionhallinnon yksikössä johtavana digitalisaatiokonsulttina. Taustani ovat sovelluskehityksen ja arkkitehtuurin puolelta mutta tänä päivänä katson asioita enemmänkin pehmeämpien arvojen näkökulmasta vahvalla tulevaisuusorientoitumisella.
