CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

“Tehtävänanto tuli iloisena yllätyksenä. En ollut ajatellut, että heti päästään tekemään duunia GPT3:n kanssa, tämä on niin uutta tekkiä.”

Victor Lindh ja Cedric Neergaard ovat työskennelleet CGI:llä keväästä 2022 lähtien sovelluskehittäjinä. Kun aiempi projekti päättyi, ilmoittautuivat he mukaan CGI:n uuteen ICE Labiin, jossa tartutaan ajankohtaisiin teemoihin ja hyödynnetään suuren organisaation kapasiteettia ja osaamista uusien teknologioiden testaamisessa.

Nyt Victor ja Cedric tutkivat mahdollisuuksia rakentaa Enterprise Search Assistant eli yrityskäyttöön tuleva hakuassistentti GPT3-tekniikalla. Tehtävänantoa he pitävät innostavana, mutta myös haastavana, sillä tekniikka on uutta eivätkä he ole aiemmin koodanneet AI-ratkaisuja.

Eikä enää ei puhuta vain AI:stä eli tekoälystä vaan AGI:sta eli yleis-AI:sta (Artificial General Intelligence). Kyseessä on iso kielimalli, joka perustuu tietynlaiseen neuroverkkototeutukseen. ChatGPT:n kaltaisten toteutusten myötä AGI on tullut kaikkien käyttöön, eikä se ole vain syväosaavien datatieteilijöiden ulottuvilla.

Tuoreen tiedon äärellä

Tiedon etsiminen on osa kehittäjän perustyötä, nyt vain aihe on uusi. Koska GPT3 on nyt paljon esillä, siitä löytyy paljon tuoretta tietoa. Victorin ja Cedricin projektissa aiheesta on kahlattu läpi tutoriaaleja, Twitter-feedejä ja blogeja.

"Nopeasta tiedontuotannosta ja jakamisesta kertoo esimerkiksi se, että eräässäkin artikkelissa käytiin läpi kaksi päivää aiemmin tehtyä implementaatiota", kuvailee Cedric.

Victorin ja Cedricin työstämä search assistant toteutetaan proof of concept -asiakasprojektina, jossa on tarkoitus kouluttaa tekoälyä organisaation omalla ohjedokumentaatiolla. Lähes jokaisessa organisaatiossa painitaan tietotulvan ja ohjeähkyn kanssa, eikä kukaan ota selvää, löytyykö tarvittu tieto Teamsista, intrasta vai peräti verkkolevyltä - tai ihan jostain muualta. Nyt ongelmaan etsitään ratkaisua tekoälystä.

Jos työ tuottaa tulosta, jatkossa organisaation työntekijät voivat kysyä tekoälyltä, miten jokin asia pitäisi tehdä, ja tekoäly tuottaa vastauksen aineiston perusteella. Toiveena on, että tulevaisuudessa search assistant pystyisi myös viittamaan oikeaan dokumenttiin, johon vastaus liittyy. Jos nyt työn alla oleva projekti onnistuu, kokeillaan seuraavaksi sen skaalaamista isommalle datamäärälle. 

Projekti uuden teknologian parissa on ollut innostavaa. Cedricin mukaan CGI:n ICE Lab tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä jotakin kokonaan uutta uudessa ympäristössä, kehittää omaa osaamistaan, oppia senioreilta sekä saada apua ja mentorointia omaan työhönsä.

 

Blogin kirjoittaja Senni Moksu työskenteli CGI:llä tietojohtamisen ja kuntien kehitykseen liittyvien projektien parissa. 

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.