Helsinki, 22.06.2020

IT-palveluyhtiö CGI on kehittänyt ratkaisun, joka helpottaa vapaaehtoisten auttajien henkilöllisyyden tunnistamista koronakriisin keskellä. Uuden sovelluksen avulla sosiaali- ja terveysalan vapaaehtoistoimintaa kehittävä ja koordinoiva EJY ry voi jatkossa tarkistaa vapaaehtoisten henkilöllisyyden ilman fyysistä tapaamista.

EJY:n toiminnanjohtaja Marja Mannisen mukaan koronatilanne on lisännyt vapaaehtoisten tarvetta ja ihmisten halukkuutta lähteä mukaan auttamistoimintaan. EJY koordinoi vertaistukea HUSin sairaaloihin ja avustaa Espoon vanhuspalveluissa muun muassa elintarvikkeiden kotiinkuljetuksissa.

”Meille on tärkeää haastatella aina henkilökohtaisesti kaikki vapaaehtoistoimintaan mukaan lähtevät. Näin voimme varmistaa henkilön luotettavuuden ja sopivuuden tehtävään. Koronatilanteen vuoksi jouduimme kuitenkin aivan uuden haasteen eteen, kun emme voineet enää järjestää kasvokkaistapaamisia hakijoiden kanssa. Tarvitsimme nopeasti keinon henkilön vahvaan tunnistamiseen”, Marja Manninen EJY ry:stä kertoo.

CGI lähti ratkomaan haastetta ja kehitti nopeasti järjestölle ratkaisun. EJY saa tällä viikolla käyttöönsä uuden mobiilisovelluksen, jossa aiotaan hyödyntää vahvaa tunnistautumista. Vapaaehtoisille sovellus tuo mobiilikortin, joka toimii heidän tunnisteenaan, kun he vierailevat autettavien kotona.
 
”EJY:n työntekijä voi nyt tehdä haastattelut videoneuvotteluina. Sen jälkeen hän lähettää henkilölle kutsun EJY:n sovellukseen, jota kautta vapaaehtoinen voi todistaa henkilöllisyytensä esimerkiksi pankkitunnustensa avulla”, kertoo mobiilikortin kehittämisestä CGI:llä vastannut johtaja Juha Peltoniemi.
 
Sovellus parantaa apua saavien turvaa, kun henkilö voi ryhtyä EJY:n vapaaehtoiseksi vasta tunnistautumisen jälkeen.
 
”Näin esimerkiksi vanhusten luona vierailevat auttajat ovat varmennetusti niitä henkilöitä, joita he kertovat olevansa. EJY:n työntekijät soittavat apua saavalle henkilölle etukäteen ja kertovat, kuka paikalle on tulossa. Vapaaehtoinen puolestaan todistaa henkilöllisyytensä ovella sovelluksemme avulla”, havainnollistaa Peltoniemi mobiilikortin käytännön merkitystä.
 
Sovelluksen kehittäminen on osa CGI:n yhteiskuntavastuutyötä, ja se rakennettiin omakustannushintaan yhdistyksen käyttöön. Ratkaisu on helposti otettavissa käyttöön myös muissa järjestöissä ja asiakkuuksissa.
 
”Tämä on CGI:ltä hieno idea, joka nopeuttaa ja helpottaa merkittävästi vapaaehtoisten rekrytointia tässä haastavassa tilanteessa. Se myös mahdollistaa entistä suuremman autettavien joukon”, Marja Manninen iloitsee.

EJY ry on sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen yhteistoimintaelin, joka edistää kuntalaisten hyvinvointia. EJY ry koordinoi ja kehittää vapaaehtoistoimintaa, sekä tarjoaa monipuolista tukea ja toimintaa yhdistyksille ja yksilöille. ejy.fi

Lisätiedot:
Juha Peltoniemi
johtaja, yksityisen terveydenhuollon palvelut, CGI
+358 400 327 950
juha.peltoniemi@cgi.com

Anu Toija
asiantuntija EJY ry
+358 50 381 5511
anu.toija@ejy.fi 

Esa Luoto
PR Lead, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman ja Suomen suurimpiin lukeutuva riippumaton IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiö. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on noin 78 000 konsulttia ja asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja hallintaan. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 11,5 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.