Helsinki, 09.10.2020

IT-palveluyhtiö CGI, Sumitomo SHI FW (SFW) ja Vantaan Energia kehittävät Suomessa täysin uudenlaista ratkaisua energiatuotannon ympäristövaikutusten vähentämiseen. Jo ensimmäisessä vaiheessa onnistuttiin vähentämään biovoimalaitoksen co2-päästöjä yli 3 000 tonnia vuodessa dataa, analytiikkaa ja tekoälyä hyödyntämällä.

“Energiatehokkuuden parantaminen, fossiilisten polttoaineiden kulutuksen vähentäminen, hiilidioksidipäästöjen pienentäminen sekä käyttökuluissa säästäminen olivat tavoitteet, joita lähdimme yhteistyössä hakemaan. Erityistä projektissa oli se, että tällä kertaa kyse ei ollut niinkään uusista suodattimista, polttokattiloista tai muista mekaanisista laitteista. Hyödyntämiskohteena oli ennen kaikkea data ja välineinä analytiikka sekä tekoäly”, summaa projektin tavoitteet ja erityispiirteet Vantaan Energian toimitusjohtaja Jukka Toivonen.

Vantaan Energia luopuu fossiilisista polttoaineista ripeällä aikataululla jo vuonna 2026. Fossiilittoman energiantuotannon mahdollistavat jätteiden käsittelystä syntyvän energian hyödyntäminen, lämmön kausivarastointi sekä geotermisen maalämmön ja aurinkoenergian käyttö. Lisäksi käyttöön on otettu bioenergian tuotannon tehostaminen tekoälyä hyödyntämällä.  

Pilottihankkeessa kehitettiin pilvipohjainen analytiikkapalvelu, johon siirrettiin eri voimalaitoksista kerättyä dataa tekoälyn algoritmien ja mallien kehittämiseen. Lisäksi palvelumuotoilijat haastattelivat ja havainnoivat voimalan operaattoreita ja heidän arkeaan Vantaan Martinlaaksossa muun muassa toimintaprosessien tunnistamiseksi ja kehittämiseksi.

Palvelumuotoilun avulla löytyi ratkaisumalli, jossa kattilan toimintakyky tuotiin reaaliaikaisen data-analytiikan avulla näkyväksi sen toiminnasta vastaaville operaattoreille. Tämä parempi näkyvyys mahdollistaa kattilan käytön aiempaa optimaalisemmin. Biopolttoaineiden käyttöä pystyttiin lisäämään ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähentämään. Lopputulokseksi saatiin matalammat co2-päästöt sekä edullisemmat käyttökustannukset”, kertoo teollisuuden IoT-ratkaisuista ja analytiikasta CGI:llä vastaava Jani Petäkoski.

Vantaan Energia ja sille ratkaisun tuottaneet Sumitomo SHI FW (SFW) sekä CGI arvioivat hankkeen merkittäväksi kehitysaskeleeksi, jonka seurauksena yhteistyö jatkuu.

”Tämä hanke on erinomainen esimerkki monialaisen yhteistyön arvosta ja siitä, miten täysin uudenlainen palvelu, jolla voidaan tehostaa sekä liiketoimintaa että samanaikaisesti hillitä esimerkiksi ilmastonkuormitusta, saadaan käyttöön vain 14 viikossa. Lopputuloksena syntynyt ratkaisu käsittelee ja visualisoi dataa tavalla, joka ei perinteisissä ohjausjärjestelmissä ole vielä mahdollista”, korostaa Sumitomo SHI FW:n digitaalisista palveluista vastaava Ilkka Koskinen hankkeen merkityksellisyyttä.

Hankkeessa Sumitomo SHI FW vastasi optimoinnissa tarvittavan algoritmin kehittämisestä. CGI vastasi palvelumuotoilun asiantuntijatyöstä sekä pilviratkaisun toteuttamisesta Microsoft Azure -ympäristöön korkeasta tietoturvasta ja -suojasta huolehtien.

Lisätietoa:

Jukka Toivonen
toimitusjohtaja, Vantaan Energia Oy
+358 50 453 6729
jukka.toivonen@vantaanenergia.fi

Jani Petäkoski
johtaja, teollisuuden IoT-ratkaisut, CGI Suomi
+358 40 172 1636
jani.petakoski@cgi.com

Ilkka Koskinen
johtaja, digitaaliset palvelut, Sumitomo SHI FW
+358 40 845 8443
ilkka.koskinen@shi-g.com

Esa Luoto
PR Lead, CGI Finland
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Kuvia mediakäyttöön:
Martinlaakson voimala
http://aineistopankki.vantaanenergia.fi/l/8mwwqfJHwz2J

CGI
Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman ja Suomen suurimpia riippumattomia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 77 500 konsulttia ja muuta asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja hallintaan. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 11,5 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.