Primary tabs

Helsinki, 14.06.2019

SAFe (Scaled Agile Framework) on maailman suosituin skaalautuva ketterän kehittämisen viitekehys, jota käytetään, kun halutaan tehdä ketterästi isoja kokonaisuuksia. Nyt CGI on nimitetty maailman ensimmäiseksi Scaled Agile Global Transformation -kumppaniksi. 

”Saamamme tunnustus kertoo, että meillä on parhaat valmiudet auttaa asiakkaitamme SAFe-mallien hyödyntämisessä globaalisti. Kun globaaliin SAFe-yhteisöön kuuluu tuhansia eksperttejä ja satoja yrityksiä, on ensimmäisen Global Transformation Partner -tunnustuksen saaminen merkittävä kunnianosoitus”, iloitsee CGI:n liiketoiminnan konsultointipalveluista Suomessa vastaava johtaja Atte Kuusisto.

Vahvasta SAFe-osaamisesta yksi esimerkki on kansainväliselle kaupanalan yritykselle toimitettu mittava alustaratkaisu. Sen toteuttamisen CGI hoiti muutamassa kuukaudessa, kun yritys oli alun perin arvioinut toteutuksen vievän kaksi vuotta. Suomessa CGI:n SAFe-osaamista on hyödyntänyt muun muassa Telia.

CGI on auttanut asiakkaitaan SAFe-toimintamallilla jo vuodesta 2011 lähtien. Vuonna 2016 Scaled Agile Inc. myönsi CGI:lle kultapartnerin statuksen.

Media

Esa Luoto
PR Lead, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman suurimpia ja Suomen 2. suurin riippumaton IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiö. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on noin 77 000 asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja ulkoistuksiin. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 10,8 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.