CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Isot teknologia-harppaukset ovat isojen riskien, mutta samalla myös uusien mahdollisuuksien tilaisuus – miten SAP S/4HANA nähdään teidän yrityksessänne?

Siirtyminen uuden aikakauden toiminnanohjausjärjestelmään on monien yritysten suunnittelupöydällä. Erityisen akuutti tämä kysymys on SAP ERP -asiakkuuksissa – ECC kun on tulossa tiensä päähän vuoteen 2025 mennessä. Uuden sukupolven toiminnanohjausjärjestelmien luvataan pienentävän IT-kustannuksia, tehostavan toimintaa sekä parantavan suorituskykyä ja käytettävyyttä. Toisaalta jääminen vanhaan teknologiaan lisää riskejä niin ylläpitokustannusten, osaamisen saatavuuden kuin kokonaisarkkitehtuurin kehittämisenkin suhteen.

Loikka vanhasta uuteen on kuitenkin pitkä: isot ERP-hankkeet leimataan helposti epäonnistuneeksi ennen aikojaan. Yritysten johdon on helppo listata useita paremmin tuottavia investointeja prioriteettilistalle ja loppujen lopuksi, hyötyjen määrittäminen on usein kovin vaikeaa.

 

Tiekartta avuksi päätöksentekoon

Miten sitten päästä alkuun nykytilasta kohti tiedon valtatietä? Miten yrityksen johdolle saadaan varmuus siitä, miten matka kohti SAP S/4HANA -teknologiaa saadaan turvallisesti ja ennakoiden vietyä maaliin? Aivan kuten arkiliikenteessä, matkanteon suunnittelua ja seurantaa helpottaa tiekartta, tässä tapauksessa SAP S/4HANA roadmap.

Tiekartta on johdonmukainen, kokemuksiin perustuva opas niin liiketoiminnan kuin tietohallinnon käyttöön. Tiekartta koostuu eri vaiheista, joilla kaikilla on suuri arvo onnistuneeseen S/4HANA-hankkeen läpiviemiseen.

S/4HANA roadmap

 

Kokemuspohjainen riskienhallinta tiekartan tukena

Kuten niin monessa muutoksessa, riskienhallinta nousee isoon rooliin siirryttäessä SAP S/4HANAn käyttöön:

Miten uusi teknologia soveltuu yrityksemme nykytoimintaan ja -arkkitehtuuriin? 
Miltä osin toimintaa joudutaan uudistamaan tai tekemään lisäinvestointeja? 
Mitä vaiheita muutokseen sisältyy? 

Miten varmistetaan liiketoiminnan jatkuvuus muutoksen edetessä?
Näihin ja moneen muuhun kysymykseen löytyy vastaus CGI SAP S/4HANA roadmap’in eri vaiheista ja niihin liittyvistä analyyseistä.

Näistä esimerkkinä CGI SAP S/4HANA assessment, joka on tiivis paketti kokonaisvaltaiseen tilanneanalyysiin. Samainen lähestyminen pohjusti Helsingin Yliopiston ja Raision onnistuneiden ERP-hankkeiden läpiviennin annetussa aikataulussa ja budjetissa.

Blogin on kirjoittanut Veli Isoniemiemi.

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.