Primary tabs

02.06.2021

CGI ja Shell ovat allekirjoittaneet sopimuksen pitkäaikaisen kumppanuutensa jatkamisesta. CGI auttaa Shelliä Fleet Solutions -liiketoiminnan nykyaikaistamisessa ja kasvattamisessa. Nyt allekirjoitettu sopimus on arvoltaan yli 135 miljoonaa euroa.

CGI auttaa Shelliä kasvattamaan Fleet Solutions -liiketoimintaansa modernisoimalla digitaalista alustaa, jolla Shell hallinnoi muun muassa polttoainemaksuja ja jota Shellin kalustopäälliköt käyttävät keskeisenä työvälineenään. Tällä hetkellä alustalla käsitellään yli 250 miljoonaa tapahtumaa vuodessa. Lisäksi CGI auttaa Shelliä uusien innovatiivisten palveluiden kehittämisessä loppuasiakkailleen sekä Shellin IT-toimintojen mukauttamisessa nopeasti muuttuviin energiamarkkinoihin.

"Aivan kuten liiketoimintamme mukautuu muuttuviin asiakas- ja toimialatarpeisiin, myös meidän on pysyttävä innovatiivisina ja ketterinä energiamurroksen keskellä", kertoo Shell Fleet Solutionsin tietohallintojohtaja Eakbal Singh. "Pitkään jatkunut yhteistyö CGI:n kanssa mahdollistaa meille juuri tämän. Sopimuksen myötä meillä on selkeä kuva yhteistyön jatkosta CGI:n kanssa seuraavaksi viideksi vuodeksi, mikä varmistaa kykymme tarjota maailmanluokan liikkuvuuspalveluja asiakkaillemme maailmanlaajuisesti." 

CGI on tehnyt tiivistä yhteistyötä Shellin kanssa yli vuosikymmenen ajan. 

”Kumppanuutemme Shellin kanssa on vahva, ja tämä jatkosopimus osoittaa heidän luottavan osaamiseemme niin konsultointipalveluissa kuin toimituskyvyssämme”, sanoo Iso-Britannian CGI:n Senior Vice-President Donna Kelly.

Lue lisää aiheesta globaalilta sivultamme: Shell extends partnership with CGI to modernize and expand its Fleet Solutions business | CGI.com