Ohjelmistoalan asiantuntijatiimiä Business & Consumer Services -liiketoimintayksikössä johtava Julia Heiskanen innostuu, kun pääsee tarjoamaan tiimiläisilleen kiinnostavia uramahdollisuuksia.
CGI:llä liikenteen toimialan asiakkuuksista vastaava johtaja Julia Heiskanen siirtyi nykyiseen tehtäväänsä kuusi vuotta sitten. Julia toimi aiemmin CGI:llä asiantuntijatehtävissä ja hän on koulutukseltaan insinööri.
“Toimin ensin laajassa sovelluskehityspalvelussa palvelupäällikkönä ja päädyin hakemaan nykyistä tehtävääni, kun edeltäjäni siirtyi talon sisällä uuteen tehtävään”. Julia on todella arvostettu niin kollegana kuin esihenkilönä ja hänet on palkittu saavutuksistaan CGI:n Vuoden esihenkilönä 2023 Town Hall -henkilöstötapahtumassa, jossa nimettiin CGI Suomen avainhenkilöitä. Esihenkilönä Julia on onnistunut luomaan loistavia uramahdollisuuksia sekä tiimilleen että muille asiantuntijoille.
“Parasta työssäni on se, kun ympärilläni on huippuasiantuntijoita ja voin luottaa heihin. Kukaan ei onnistu yksin, vaan onnistumme tiiminä. Palikoiden on loksahdettava kohdilleen, jotta voin tarjota asiantuntijoille kiinnostavia uramahdollisuuksia. Tavoitteeni on, että asiantuntijoilla olisi mahdollisuus päästä tekemään projekteja, jotka heitä kiinnostavat ja kehittävät heitä ammatillisesti.”
Näköalapaikka IT- ja liiketoimintakonsulttitalossa
Julia toimii esihenkilönä reilun kahdenkymmenen hengen asiantuntijatiimille ja asiakasvastaavana suurille liikenteen toimialan asiakkaille. Esihenkilötehtävät ovat yksi osa hyvin monipuolista työnkuvaa.
“Tämä on näköalapaikka koko IT -tarjonnan toimittamisesta asiakkuuksille vastaten sekä infra- että sovelluspuolen palveluista ja kehitysprojekteista asiakasvastaavan roolissa. Koordinoin projekteja ja palveluja, joita tuottaa satoja asiantuntijoita useista eri yksiköistä. Lisäksi vastaan tarjousprosessista, jonka kautta julkinen hankinta on tullut tutuksi koko hankintaketjun osalta tarjouspyynnöstä sopimuksen allekirjoittamiseen sekä projektin/palvelun tuottamiseen. Mutta tärkein tehtävä kaikista on olla tiimini tukena ja poistaa esteitä heidän työssään.”
"Parasta työssäni on se, kun ympärilläni on huippuasiantuntijoita ja voin luottaa heihin. Tärkein tehtävä kaikista on olla tiimini tukena."
CGI tarjoaa loistavia mahdollisuuksia uralla etenemiseen. Julia haluaa tulevaisuudessa olla mukana mahdollistamassa esimerkiksi johtajan tehtävät niistä kiinnostuneille asiantuntijoille.
“Olisi hienoa olla mahdollistamassa ura jollekin tulevaisuuden johtajalle ja antaa hänelle eväitä toimia kyseisessä tehtävässä. Sain itsekin mahdollisuuden edetä johtajaksi ja haluaisin joskus antaa sen mahdollisuuden myös jollekin toiselle.”
Uusi harrastus tuo voimaa arkeen
Julian vapaa-aika kuluu perheen ja harrastusten parissa. Talvisin koko perhe käy laskettelemassa yhdessä. Kouluikäiset lapset ovat vetäneet Julian mukaan jalkapalloharrastuksiinsa.
“Olen futismutsi. Toimin tyttäreni joukkueen huoltajana ja seuraan lasten pelejä mielelläni kentän laidalta. Lasten jalkapalloharrastuksiin menee paljon aikaa, mutta toisaalta se on mukavaa vastapainoa työlle”.
Julia on alkuvuodesta aloittanut myös uuden harrastuksen. Hän käy säännöllisesti uintitreeneissä ja kesällä myös luonnonvesissä uimassa.
“Uiminen on aivan mahtavaa! Kun pistää pään veteen ja keskittyy uintitekniikkaan, niin kaikki muu unohtuu. Odotan aina innolla sitä, että pääsen uimaan.”