Helsinki, 09.12.2021

IT-palveluyhtiö CGI on hankkinut omistukseensa Suomessa kehitetyn KYYTI-palvelun. Kyseessä on alusta, jolla eri liikennepalveluja voidaan yhdistää yhden ostoksen matkustuspalveluiksi. Suomessa pääkumppanina toimii Matkahuolto. Nyt CGI lähtee viemään palvelua kansainvälisille markkinoille globaalin asiakas- ja kumppaniverkostonsa kautta.

"Suomi on yksi maailman johtavista innovaatiokeskittymistä liikkumis- ja liikennepalvelujen alueella, josta käytetään usein termiä Mobility-as-a-Service tai lyhyesti MaaS. Siksi meillä CGI:lläkin on ollut Suomessa varsin pitkät perinteet liikennesektorin ratkaisujen kehittämisessä. Aiemmin olemme vieneet Suomesta maailmalle Reittiopas-palvelun - nyt on KYYTI-palvelun vuoro", kertoo CGI:n toimitusjohtaja Leena-Mari Lähteenmaa.

CGI on hankkinut omistukseensa KYYTI-alustan ydinteknologian oikeudet ja jatkaa palvelun kehittämistä yhdessä ekosysteemin kanssa. Alusta mahdollistaa erilaisten liikenne- ja liikkumisen palvelujen yhdistelyn yhtenäisiksi matkaketjuiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakas voi matkustaa esimerkiksi kotoa töihin tai vapaa-ajan asunnolle yhdellä varauksella ja matkaostoksella, jotka kattavat matkan varrella käytettävät bussi-, juna- ja taksimatkat sekä muut liikkumistavat, kuten kaupunkipyörät, skootterit ja kutsuliikenteen.

”Liikenne ja liikkuminen on yksi suurimpia arjen palvelualueita, jonka sujuvuuden merkitys kasvaa jatkuvasti kaikkialla maailmassa. Siihen vaikuttavia megatrendejä ovat esimerkiksi kaupungistuminen ja ilmastonmuutos, joiden ratkomisessa liikkumispalvelujen kehittämisellä on tärkeä rooli. Suomessa myös väestön ikääntyminen, vahva mökkikulttuuri ja pitkät etäisyydet tuovat oman mausteensa kehitykseen. On hienoa, että tämä suomalainen innovaatio löysi uuden kotipesän CGI:ltä, jossa meillä on kyky kehittää alustaa eteenpäin ja viedä sitä entistä vahvemmin ulkomaille”, kertoo alustan jatkokehittämisestä vastaavan innovaatioyksikön johtaja Niko Halonen CGI:ltä.

Teknologian suurin hyödyntäjä ja tärkein kumppani CGI:lle on Matkahuolto, joka hyödyntää teknologiaa Reitit ja Liput -mobiilisovelluksensa taustalla.

”Viime vuonna syvensimme yhteistyötä CGI:n kanssa strategiseksi kumppanuudeksi. Teemme yhteistyötä monella saralla, viimeisimpänä asiakkaille suunnatun mobiilisovelluksemme uudistaminen”, kertoo Matkahuollon toimitusjohtaja Janne Jakola.

 

 

Mediayhteydet:
Esa Luoto
viestintäjohtaja, CGI Finland
+358 50 380 5601

esa.luoto@cgi.com

 

 

CGI

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman ja Suomen suurimpia riippumattomia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 80 000 konsulttia ja muuta asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja hallintaan. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 12,13 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.fi.