Ongelmat eivät aina johdu sovelluksesta tai tietojärjestelmästä. Ennen kuin teet äkkinäisiä hankintapäätöksiä, kokeile asiantuntijan vierihoitoa. Se voi tulla paljon halvemmaksi.
Oletko koskaan kokenut oppimisen iloa, kun kollega on antanut hyvän vinkin, kuinka hyödyntää paremmin tietojärjestelmää? Pikanäppäinyhdistelmä, kalenterin tehtävälista tai lomakalenterin lisänäppäin voivat kummasti helpottaa päivittäisten rutiinien hoitamista.
Mutta kun hektisen työpäivän aikana älypuhelimen APPi päivittyy tai järjestelmätoimittajalta tulee versiotiedote, kuinka moni lukee sen ja löytää uudet työtavat? Tai miten todennäköistä on, että vuosikaudet järjestelmää käyttänyt perehdyttäjäsi unohtaa kertoa kaikki niksit tai käyttöohjeet, jotka ovat hänellä itsellään jo selkäytimessä tuhansien toistojen jälkeen?
Sellaistakin on sattunut, että kun hyödylliset versiopäivitykset ovat jääneet tekemättä tai perehdytyksessä on kiire, koko työyhteisö on päätynyt vaatimaan koko järjestelmän uusimista.
Joskus ratkaisuksi kuitenkin riittäisi ongelman tai puutteen läpikäynti yhdessä toimittajan kanssa.
Johtopäätös järjestelmävaihdosta voi hyvinkin olla oikea. Joskus ratkaisuksi kuitenkin riittäisi ongelman tai puutteen läpikäynti yhdessä toimittajan kanssa. Lyhytkin vierihoito ongelmatilanteen selvittämiseksi voi auttaa hyödyntämään olemassa olevaa järjestelmää aivan uudella tavalla ja tasolla.
Investoinnit tietojärjestelmiin ja arkirutiinien digitalisointiin tuottavat organisaatioille erittäin merkittäviä säästöjä. Ne myös tehostavat organisaatioiden toimintatapoja.
Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että onnistuminen on usein järjestelmiä enemmän kiinni siitä, miten niitä hyödynnetään.
Kun käyt läpi ongelmien syyt ja ratkaisut asiantuntijan kanssa, voit säästää paljon työaikaa sekä itseltäsi että organisaatioltasi. Näin vältyt myös turhilta investoinneilta. Joskus suuremmilta, joskus pienemmiltä.
Mikset siis ottaisi vaikka heti yhteyttä käytössäsi olevan ratkaisun asiantuntijaan. Yhdessä voitte varmistaa, että järjestelmästä saadaan kaikki hyöty irti.
Kirjoittaja on henkilöstöjohtamisen, tietojärjestelmien ja myynnin ammattilainen yli 25 vuoden kokemuksella. Jukan tavoitat osoitteesta jukka.suuniitty@cgi.com.