CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Kun kriisi puhkeaa, tärkeintä on saada oikea apu oikeaan paikkaan mahdollisimman nopeasti. Etukäteisvalmistautumisella on suuri merkitys, koska kriisit syntyvät usein odottamatta. Yhteydet saattavat olla poikki, jolloin tarvitaan konkreettista tietoa, jonka avulla kohdistaa apu oikeaan paikkaan. Vakavien luonnonkatastrofien sattuessa jokainen minuutti lasketaan ihmishenkiä.

OpenStreetMap on maailmanlaajuinen avoin paikkatietoaineisto, jonka ylläpito on joukkoistettu vapaaehtoisille ympäri maailman. CGI:n paikkatietotiimi käytti iltapäivän mittaisen tiimipalaverin kartoittamalla satelliittikuvilta rakennuksia Tajikistanin vuoristoiselta alueelta, missä monien luonnonkatastrofien, kuten maanjäristysten ja kuivuuden riski on suuri.

Mapathon

Vapaaehtoistyötä tiimin kanssa

Kartoituskohde löytyi Humanitarian OpenStreetMap Team (HOT) -järjestön sivuston kautta. Pyyntö alueen kartoittamiseksi oli tullut Saksan Punaiselta Ristiltä. Katastrofin sattuessa apu löytää kartoitetulla alueella paremmin ihmisten luo esimerkiksi sinne, missä tiedetään olleen rakennuksia ennen maanjäristystä. HOT Tasking Manager -palvelun ja OpenStreetMap-aineiston käyttöön tiimiä opasti CGI:n oma paikkatietoasiantuntija Juuso Korhonen.

”Oli ilo päästä tekemään oman alan vapaaehtoistyötä kollegoiden kanssa. Pikaperehdytyksellä ja muutaman tunnin työpanoksella saatiin Mapathonin aikana yli 2500 rakennusta kartalle. Toivonkin, että pääsemme CGI-poppoolla jatkossakin jeesimään maailman apua tarvitsevia”, Juuso kommentoi.

”Tiesin avoimista aineistoista jo etukäteen, mutta oli kiinnostavaa kuulla kuinka OpenStreetMap-aineistot toimivat ja kuinka niitä käytännössä ylläpidetään. Nyt on lisäksi matala kynnys jatkaa työtä joko ennakoivana kartoituksena luppoajalla tai kriisiapuna katastrofin sattuessa. Suosittelen aiheeseen tutustumista – tässä on konttorirotille luonteenomainen keino osallistua humanitaariseen apuun!” kertoi Paula-Kaisa Leppänen, joka toimii päätyökseen projektipäällikkönä CGI:llä Ruokaviraston Peltolohkorekisterin ylläpitotiimissä.

Yritysvastuu on yksi CGI:n arvoista ja siten keskeinen osa liiketoimintamalliamme. CGI tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden käyttää vuosittain yhden työpäivän hyväntekeväisyystyöhön: haluamme antaa oman panoksemme työ- ja asumisyhteisöjen jatkuvaan kehittämiseen.

Lue lisää yritysvastuusta CGI:llä.

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.