CGI on jälleen mukana Talvikilometrikisassa! Kisan tarkoituksena on kannustaa pyöräilyyn ja muuhun arkiliikuntaan myös talvella. Osana kisaa keräämme pyöräilykilometreistä varoja Punaisen Ristin Ketjureaktio-kampanjaan.
Talvi on hyvässä vauhdissa ja se tarkoittaa myös aktivoitumista Talvikilometrikisassa. CGI:llä on myös tänä vuonna oma joukkue talvipyöräilyyn keskittyvässä leikkimielisessä kilpailussa. Kisassa osallistujat keräävät pyöräilykilometrejään ylös, samalla saaden hyvää mieltä ulkoilusta ja kerryttäen saldoa omalle joukkueelleen. Pyöräily ei ole vain loistava urheilumuoto, vaan myös kätevä ja kestävä tapa liikkua esimerkiksi työmatkat tai kauppareissut, myös talvella. Talvikilometrikisa on käynnissä 1.1.-29.2.2022 välisenä aikana ja kisapäiviä kertyy kaiken kaikkiaan yhteensä 59.
Kilometrikisa on yritysten, työyhteisöjen, osastojen, yhdistysten, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu. Pyöräilykilometrien kerryttämisen rinnalla osallistumme myös Punaisen Ristin Ketjureaktio-hyväntekeväisyyskampanjaan.
Aktiivisia kilometrikisoja jo useampana vuonna
CGI oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana Talvikilometrikisassa, jolloin pyöräilemällä karttui jopa 7404 kilometriä yhteensä 17 polkijan voimin. Useamman vuoden ajan olemme olleet mukana myös kesän ajan pidettävissä Kilometrikisoissa, jolloin pyöräiltyjä kilometrejä on karttunut vieläkin enemmän.