20.05.2024

Vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten toiminta sekä kilpailutapahtuma Para Junior Games saavat tärkeän tukijan, kun CGI Suomi liittyy Paralympiakomitean lasten ja nuorten toiminnan eli Paranuorten yhteistyökumppaniksi vuosille 2024 ja 2025. Tänä vuonna jo 40-vuotiaassa Para Junior Games -tapahtumassa on aloittanut kilpauransa myös moni nykyisistä paraurheilutähdistä.

Vuonna 1984 ensimmäisen kerran järjestetyllä Para Junior Games -kilpailutapahtumalla on yhteistyön käynnistyessä edessään hieno 40-vuotisjuhlavuosi. Vuosien varrella mukana on ollut monia urheilusta ensimmäisen kerran innostuneita liikkujia sekä useita paralympialaisissa esiintyneitä urheilijoita.

Jokaisen yhteistyökumppanin tarjoama tuki antaa merkittävää apua tapahtuman mahdollistamisessa sekä nykyisin että myös tulevaisuudessa lapsille ja nuorille, jotka kaipaavat mahdollisuuksia liikkua ja urheilla. Yhteistyön myötä CGI on mukana auttamassa vammaisia lapsia ja nuoria liikkumaan, löytämään harrastuksen sekä tarjoamaan monille ensimmäisen kokemuksen kilpaurheilusta Para Junior Gamesissa.

Yritysvastuu on yksi CGI:n kuudesta arvosta ja siten keskeinen osa yrityksen liiketoimintamallia sekä nyt käynnistyvää yhteistyötä Suomen Paralympiakomitean kanssa. Paralympiakomitean viisi arvoa puolestaan ovat vastuullisuus, yhdenvertaisuus, esteettömyys, menestys ja osallisuus, jotka niin ikään toimivat vahvana pohjana nyt alkavalle yhteistyölle.

Viime vuosina Jyväskylässä järjestetty Para Junior Games -tapahtuma siirtyy tänä syksynä Liikuntakeskus Pajulahteen Lahden Nastolaan, ja kasvaa yksipäiväisestä tapahtumasta kaksipäiväiseksi. Kilpailut järjestetään perinteiseen tapaan marraskuun lopussa, tällä kertaa 27.–28.11.2024.

Vapaaehtoistyötä työajalla

CGI:n Get Involved -ohjelma tarjoaa yrityksen työntekijöille mahdollisuuden tehdä hyväntekeväisyyttä palkallisesti yhden päivän ajan vuodessa. CGI:n työntekijät osallistuivat toukokuussa jo Helsingissä Töölönlahdella järjestettyyn Yritysmaratonviestiin liikkuen ja tutustuen nuorten paraurheilijoiden ja Paralympiakomitean yhteistyökumppanien kanssa.

Innostus tälle arvopohjaiselle yhteistyölle lähti toden teolla oman henkilökuntamme keskuudesta. Työntekijöillämme on mahdollisuus käyttää yksi palkallinen päivä vuodessa esimerkiksi näissä Paralympiakomitean tapahtumissa työskentelemiseen. Ensimmäiseen yhteiseen tapahtumaan osallistuneet iloitsivat, miten hienoa oli tutustua paraurheilun parissa toimiviin nuoriin ja kuinka merkitykselliseltä tämä yhteistyö tuntuu, kertoo CGI Suomen toimitusjohtaja Leena-Mari Lähteenmaa.

CGI:n työntekijät voivatkin käyttää palkallisen hyväntekeväisyyspäivänsä vaikkapa juuri Para Junior Gamesissa eri vapaaehtoistehtävissä, mikä yhdessä taloudellisen tuen kanssa auttaa mahdollistamaan tapahtuman järjestämisen vuosina 2024 ja 2025.

Arviolta 15 %:lla maailman väestöstä on jokin näkyvä tai näkymätön vamma, mikä Suomen kohdalla tarkoittaa arviolta 800 000 ihmistä. Heistä noin 200 000 on vammaisia tai tukea tarvitsevia lapsia.

Toivotamme CGI:n lämpimästi mukaan Paraperheeseen! Tämän yhteistyön avulla haluamme innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan, ja toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi Para Junior Gamesiin marraskuussa, Paralympiakomitean kumppanuuspäällikkö Timo Mäkynen kiittää.

Bannerin kuva: Timo Mäkynen, Suomen paralympiakomiteasta, paraurheilija Ronja Hampf sekä CGI:n Vesa Härkönen osallistuivat yritysliikuntatapahtumaan keväällä 2024.

Lue lisää Para Junior Gamesista
https://www.paralympia.fi/liikunta/lapset-ja-nuoret/junior-games

CGI on maailman ja Suomen suurimpia riippumattomia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä. Suomessa CGI työllistää yli 3 800 henkilöä eri puolilla maata, ja sillä on 11 toimipistettä suurimmissa kaupungeissa. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 90 000 konsulttia ja muuta asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja hallintaan. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. Lisätietoa: www.cgi.fi.

Suomen Paralympiakomitea kehittää ja koordinoi suomalaista paraurheilua matalan kynnyksen harrastamisesta aina kansainväliseen huippu-urheiluun saakka. Paranuoret-ohjelmassa autetaan vammaisia ja tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria löytämään liikuntaharrastuksia, kokeilemaan kilpaurheilua ja kehittymään valitsemassaan lajissa sekä kouluttautumaan halutessaan myös muihin paraurheilun ja soveltavan liikunnan tehtäviin.

LISÄTIETOJA:

  • Esa Luoto, CGI Suomi, viestintäjohtaja, 050 380 5601
  • Timo Mäkynen, Suomen Paralympiakomitea, kumppanuuspäällikkö, 040 1598199, timo.makynen@paralympia.fi