CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Tiedolla johtaminen ei ole enää pelkkä trendi. Se on pakollista ja välttämätöntä, jos aikomuksena on pysyä mukana kilpailussa millä tahansa toimialalla. Siksi tilanne, jossa käytössä oleva tietojärjestelmä palauttaa koodareille tutun virheen numerosarjana ”404 data not found”, on painajaismainen. Mutta ”no datassa” piilee mahdollisuus, sillä tiedottomuus voi olla myös valtaa.

Big data on aarreaitta, josta eniten arvoa tuottavimmat löydökset poimivat ne, jotka osaavat tunnistaa joukosta timantin. Datan keräämistä ohjaavat toki tiukat säädökset ja datan poistamisen haasteista on vasta viime vuosina alettu keskustelemaan kiivaammin. Yritysvastuullisuus kattaa terminä myös tietojärjestelmäympäristön ja haastaa ajattelemaan, miten harjoittaa datavastuullista ja samalla tehokasta liiketoimintaa ja miten tunnistaa ajoissa se tarpeeton tieto ja olla kokonaan keräämättä sitä.

No data found -tilanteella voidaan jopa lisätä kilpailuetua yritysvastuullisuuden kautta.

Yksilöllä on toki myös vastuu siitä, mitä tietoa hän itsestään jakaa. Kuitenkin henkilökohtaista, vastuullista tietoturvakäyttäytymistä on alettu opettaa peruskouluissa vasta viime vuosina. Mistä tiedän, käsitelläänkö juuri minun tietojani vastuullisesti? Kiitos faceappien ja muiden viraalien sovellusten, tämä kysymys taitaa olla nykyisen sukupolven kohdalla jo myöhäistä esittää. Sielu, tai ainakin oikeus käyttää kaikkia puhelimen kuvia, on jo myyty.

Takaisin aikaan ennen tietotekniikkaa? No ei missään nimessä

Kun tiedon kerääminen on perusteltua ja hyödyt osataan esittää konkreettisesti, tiedon jakamisen kynnys madaltuu. Itse ainakin haluaisin mobiilini apin, joka piippaa kotimatkalla, että hei, pitäisikö ajaa kaupan kautta, sillä olet ostanut maitoa viimeksi neljä päivää sitten ja ostokäyttäytymisesi perusteella ostat maitoa keskimäärin neljän päivän välein. Tai hei, pysähtyisitkö tankkaamaan, sillä kotimatkasi varrella olevalla huoltoasemalla polttoaineen hinta on alhaisempi kuin niillä tankkauspisteillä, joita yleensä käytät.

Kyllä, kiitos. Tässä tapauksessa haluan jakaa tietoa itsestäni, mutta haluan myös päättää, koska minun tietojeni kohdalla palautetaan vastaus: "404 no data".

Haluan jakaa tietoa itsestäni, mutta haluan myös päättää, koska minun tietojeni kohdalla palautetaan vastaus: 404 no data.

Tietojärjestelmien on otettava enemmän vastuuta

Uusia tapoja hyödyntää tietoa syntyy koko ajan. Esimerkiksi seiniin kiinnitettävillä Bluetooth-sensoreilla, voidaan mallintaa rakennuksia ja paikantaa siellä liikkuva työntekijä reaaliaikaisesti metrin tarkkuudella. Bluetooth-yhteyden avulla on myös mahdollista lähettää seinissä olevien sensoreiden kautta tietoa tai hälytyksiä suoraan työntekijän mobiililaitteeseen tai automatisoida työsuorituksia. Mutta paras osa tulee tässä: tällaisen Bluetooth-ratkaisun avulla voidaan myös määrittää ei seurattavia alueita ja työaikaikkunoita, joiden sisällä työntekijän liikkeistä ei jää minkäänlaista dataa järjestelmään.

Tulevaisuudessa on mahdollistettava ketterämmin myös erilaisia no data -ratkaisuja

Tiedon luovuttaminen on vaihtokauppaa. Kun on tunnistettu, millaista tietoa juuri meidän yrityksemme haluaa hyödyntää, on myös osattava perustella selkeästi, miksi tiedon luovuttaminen on yksilölle hyödyllistä. Lisäksi on osattava entistä paremmin eriteltävä myös ”no data” alueet. Kehitystyötä on vielä paljon, mutta tietojärjestelmissä tällaisia alueita voidaan jo määrittää.

Haluatko sinä olla yksi tulevaisuuden johtavista datavastuullisista yrityksistä, joissa tiedon kerääminen niin asiakkaiden, kuin työntekijöidenkin osalta tehdään läpinäkyvästi? On aika ottaa yhdessä haaste vastaan.

Blogin on kirjoittanut Piia Kallioinen. 

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.