Viemme datan hyödyntämisen pilvien yläpuolelle

Miltä kuulostaisi työstentely ketterissä projekteissa, joissa pureudutaan esimerkiksi ympäristö-, metsä- ja maatalous sektorin kehittämiseen, liikenteen sujuvoittamiseen, paikkatietodatan analytiikkaan ja vauhdilla kasvavaan avaruusliiketoimintaan?

Toimintamme kasvaessa tarvitsemme lisävahvistuksia lukuisiin mielenkiintoisiin tehtäviin. Meillä työskentely on joustavaa ja monipuolista, ja mahdollisuuksia löytyy niin rautaiselle ammattilaiselle kuin uran alkutaipaleella olevalle tulevaisuuden tähdelle. 

Meillä työ on mielenkiintoisten ja yhteiskunnallisesti merkityksellisten projektien lisäksi hyvää fiilistä ja työkavereiden kanssa viihtymistä osana tiivistä ja mutkatonta tiimiä. Mielestämme hyvä yhteishenki antaa parhaat edellytykset kehittyä ja kasvaa asiantuntijana.

Videolla kerromme Ruokaviraston kanssa kehittämästämme järjestelmästä, joka käyttää satelliittikuvia ja tekoälyä maataloustoimien seurantaan ja analysointiin. Näin peltojen seuranta on kattavaa, viranomaistyö vähenee ja viljelijöille suunnatut tuet kohdentuvat oikein.

Kehitä osaamisesi uudelle tasolle 🚀

Meillä pääset jäseneksi osaavaan ja aidosti poikkitieteelliseen työhteisöön, jossa pääset hyödyntämään moderneja teknologioita ja rakentamaan tulevaisuuden digitaalista yhteiskuntaa tiiviissä yhteistyössä tiimimme sekä mielenkiintoisten asiakkaidemme kanssa.

Aiempi toimialakokemus ei ole millään lailla välttämätöntä, ja CGI:n sisäisen Space Academyn koulutuksissa pääset halutessasi laajentamaan ymmärrystäsi avaruusteknologioista.

Haemme jatkuvasti joukkoomme mm. uusia kehittäjiä, arkkitehteja, pilviasiantuntijoita, scrum mastereita sekä projektipäällikköitä, joten ota rohkeasti yhteyttä yksikkömme rekrytoiviin esihenkilöihin Osmo Pitkäseen (040 587  4099) tai Marko Määttälään (040 762 1463), niin jutellaan lisää!

Kehitä urasi uudelle tasolle Space & Geo -tiimissä

Tarjoamme sinulle

Suomen CGI on yli 3800 asiantuntijan organisaatio ja globaalisti meitä on yli 90 000, mutta koosta huolimatta Space & Geo -yksikkö tarjoaa ketterän kehittymisympäristön ison talon eduilla, mikä tarjoaa laajan skaalan mahdollisuuksia. Panostamme merkittävästi henkilöstömme urakehitykseen, koulutukseen ja tiimin yhteishenkeen sekä hyvinvointiin.

Kattavien terveyden ja hyvinvoinnin palvelujen lisäksi tarjoamme muun muassa lounas-, liikunta-, työmatka-, hieronta- ja kulttuuriedun. Lisäksi suosittuun osakeosto-ohjelmaamme on Suomessa osallistunut jo yli 80 prosenttia henkilöstöstämme. Siinä voit sijoittaa tietyn prosenttimäärän palkastasi CGI:n osakkeisiin, jolloin yhtiö tuplaa sijoituksesi.

Tutustu henkilöstöllemme räätälöityyn työehtosopimukseen täältä.

Jiro Tanabe

Jiro Tanabe, ohjelmistoinsinööri

Täällä Suomessa avaruusala on kasvamassa. On siistiä olla CGI:llä eturintamassa mukana alan toiminnassa ja kehityksessä.”

Lue Jiron blogi

Ville-Veikko Saari

Ville-Veikko "VV" Saari, Data Scientist

“Space & Geo -tiimissä on hyvä meininki. On mukava tehdä töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka kokee myös kavereina.”

Lue Ville-Veikon blogi

Sonja Koivisto

Sonja Koivisto, ohjelmistokehittäjä

Työ projekteissa on ollut erittäin mielenkiintoista ja palkitsevaa, kun on päässyt yhdistämään osaamista kaukokartoituksesta ja kehittämisestä sekä oppimaan uutta kollegoilta.”

Lue Sonjan blogi

Antti Kajanus

Antti Kajanus, Director Consulting Expert 

”CGI on ollut hyvä valinta, sillä olen saanut muokata omaa rooliani vapaasti. Lisäksi meillä Space & Geo -osaamiskeskuksessa on yksi Suomen suurimmista paikkatietokeskittymistä.”

Lue Antin blogi

 

Liity joukkoomme tekemään rakettitiedettä!

Tavoitteemme on olla mukana edistämässä eurooppalaisen avaruusalan arvoketjua tarjoamalla satelliittidataa hyödyntäviä tietojärjestelmiä ja loppukäyttäjäpalveluita niin julkiselle sektorille kuin yksityisille toimijoille.

 

"Space and Geosta on onnistuttu tekemään toimiva tiimi suuren firman sisällä, jossa kaikki arvostavat toisiaan."

Space & Geo kickoff

Lähes 50 vuoden kansainvälinen kokemus avaruustoimialalta

Nopeasti kasvava avaruustoimiala edellyttää turvallisia järjestelmiä, älykkäitä yhteyksiä sekä satelliittidataa hyödyntäviä ratkaisuja. Yhtenä maailman suurimmista IT- ja liiketoimintakonsultointiyrityksistä ratkaisemme asiakkaidemme haasteita lukuisilla eri toimialoilla, joilla satelliittidata tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja. Kansainvälisesti CGI on jo pitkään toiminut luotettuna kumppanina muun muassa Euroopan avaruusjärjestön (ESA) hankkeissa sekä puolustusvoimille, turvallisuustoimijoille ja ympäristöviranomaisille useissa eri maissa.

Tutustu tarkemmin avaruusalan toimintaamme

Toistamalla tämän videon annat suostumuksesi siihen, että Google/YouTube saattaa käsitellä tietojasi ja käyttää evästeitä - Lue lisää.