Miten teoria kvanttitietokoneesta syntyi?
Vuonna 1959 fyysikko Richard Feynman pohti, kuinka pieniä koneita ja elektroniikan osia voitaisiin rakentaa. Kun osat pienenevät lähes atomien kokoisiksi, ne eivät enää käyttäydy samalla tavalla kuin arkimaailmassa. Silloin niiden toimintaa selittävät kvanttimekaniikan säännöt. Varsinainen ajatus kvanttitietokoneesta alkoi hahmottua vasta 1980-luvun alussa. Feynman pohti miten luonnon kvantti-ilmiöitä voisi järkevästi mallintaa koneella, joka itse toimii kvanttimekaniikan sääntöjen mukaan. Pian tämän jälkeen fyysikko David Deutsch kuvasi teoreettisen mallin yleiskäyttöisestä kvanttitietokoneesta. Ajatus oli yksinkertaisuudessaan kutkuttava eli mitä jos tietokonetta ei rakennettaisikaan kiertämään kvanttimaailman omituisuuksia, vaan hyödyntämään niitä?
Superpositio, kubitti ja kvantti?
Superpositio tarkoittaa, että objektilla ei (välttämättä) ole selkeästi määriteltyä tilaa. Perinteisen tietokoneen bitti joko on tai ei ole (1 tai 0), kun taas kvanttitietokoneen peruselementti – kubitti – on (ehkä) molemmat samalla kertaa eli se on superpositiossa. Vähän sama kuin treenaisi ja nukkuisi yhtaikaa keräten molempien hyödyt kerralla. Sittemmin tutkijat ovat kehittäneet supertiheän koodin nimellä kulkevan menetelmän, joka lomittaa kubitteja. Silloin yksi kubitti onkin kuin kaksi kubittia kerralla. Juoksisi, nostaisi puntteja, opiskelisi ja nukkuisi. Kaikki yhtaikaa. Kvanttitietokone pystyy siis superposition avulla tarkastelemaan kaikkia tiloja kerralla, ei peräkkäin kuten perinteinen tietokone.
Nenäsi edessä on todennäköisesti 64-bittinen perinteinen tietokone. Mitä jos siinä olisikin 64-kubittinen kvanttiläppäri?
Ensimmäisen Intelin mikroprosessori oli 4-bittinen, sellaisen yksi rekisteri piti sisällään yhden kuudestatoista numerosta kerrallaan. 4-bittinen kvanttikone on kaikki kuusitoista numeroa samalla kertaa. 40-(ku)bittinen kvanttikone olisi yhtä tehokas kuin tehokkaimmat nykyiset supertietokoneet. Jos pohdit hetken tehoeroa, niin nenäsi edessä on todennäköisesti 64-bittinen perinteinen tietokone. Mitä jos siinä olisikin 64-kubittinen kvanttiläppäri?
Missä mennään nykyhetkellä?
Kvanttitietokoneet eivät ole enää pelkkää teoriaa. Oikeita kvanttikoneita voi käyttää esimerkiksi pilvipalvelujen kautta. Kvanttiläppäriä ei silti kannata vielä odottaa joulupukilta.
Kvanttitietokoneita rakennetaan eri tavoin eri käyttötarkoituksiin. Osa on suunniteltu rajattuihin tehtäviin, kuten optimointiin, kun taas toisilla voidaan ajaa erilaisia kvanttiohjelmia. Siksi eri kvanttitietokoneiden kubittimääriä ei voi verrata suoraan keskenään. Olennaista on, millaisia tehtäviä koneella voidaan ratkaista ja kuinka luotettavasti se toimii.
Kanadalainen D-Wave toi ensimmäisen kaupallisen kvanttikoneensa markkinoille 2011 noin kymmenen miljoonan dollarin hintaan. Se oli silloin 128-kubittinen. Vuonna 2013 sama yritys julkaisi 512-kubittisen koneen. Jotain sen kyvystä kertoo, että se toimii 3600 kertaa tehokkaammin kuin tehokkain perinteinen supertietokone, kunhan siinä ajetaan sitä varten viriteltyä optimointialgoritmia.
Kvanttitietokoneiden suurin ongelma luotettavuuden parantamisessa on edelleen se, että ne tekevät helposti virheitä. Pienikin lämpötilan muutos, tärinä tai muu häiriö voi sotkea sen tekemän laskun.
Useissa tutkimushankkeissa on kuitenkin osoitettu, että virheitä voidaan vähentää. Useita kubitteja laitetaan tekemään yhteistyötä, jotta yhden tekemä virhe voidaan huomata ja korjata. Ajatus on sama kuin siinä, että useampi ihminen tarkistaa saman laskun. Yhden virhe ei pääse yhtä helposti läpi.
Virheiden korjaaminen onnistuu jo pienessä mittakaavassa, mutta siihen tarvitaan suurin osa koneen kubiteista, että itse laskennalle niitä jää liian vähän. Siksi nykyiset kvanttitietokoneet eivät vielä pysty ratkaisemaan suuria ongelmia luotettavasti.
Kvanttietua, ei taikatemppuja
Kvanttitietokoneiden kehityksessä puhutaan usein kvanttiedusta eli tilanteesta, jossa kvanttitietokone ratkaisee jonkin tietyn tehtävän tavallista tietokonetta nopeammin tai paremmin.
Kyse ei ole siitä, että kvanttikone olisi kaikessa tavallista tietokonetta tehokkaampi. Se voi olla erinomainen yhdessä tarkasti rajatussa tehtävässä, vaikka tavallinen tietokone olisi edelleen parempi lähes kaikessa muussa. Samalla logiikalla kaivinkone voittaa ihmisen kuopan kaivamisessa, mutta sillä ei kannata lähteä kovin kauas ruokakauppaan.
Ensimmäisiä kvanttietuun viittavia tuloksia on jo saavutettu tutkimuskokeissa. Niissä kvanttikone on ratkaissut sille sopivan tehtävän erittäin nopeasti. Se on tärkeä merkki siitä, että teknologia toimii. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että sama kone osaisi ratkaista yritysten tai yhteiskunnan tavallisia ongelmia.
Mihin kvanttitietokonetta voisi käyttää?
Luontevin käyttökohde löytyy mielestäni sieltä, mistä koko ajatus lähti eli kvanttimaailman mallintamisesta. Molekyylit ja materiaalit käyttäytyvät kvanttimekaniikan sääntöjen mukaan. Niiden tarkka simulointi muuttuu perinteiselle tietokoneelle nopeasti hyvin raskaaksi. Kvanttitietokoneesta voisi olla apua esimerkiksi uusien materiaalien, lannoitteiden, akkujen, katalyyttien tai lääkeaineiden tutkimuksessa.
Tämä ei tarkoita, että kvanttikoneelle syötetään tekoälymaisesti kehotus ”parantaa syöpä” ja odotellaan vastauksen valmistuvan lounaan aikana. Lääkkeen kehittäminen sisältää valtavasti laboratoriotyötä, kokeita, turvallisuuden arviointia ja viranomaisten käsittelyä. Kvanttikone voisi nopeuttaa laskennallista osaa tästä pitkästä ketjusta. Myös optimointi kiinnostaa. Miten ajoneuvot reititetään, tuotanto ajoitetaan tai sähköverkkoa ohjataan mahdollisimman järkevästi? Näissä mainituissa ongelmissa vaihtoehtojen määrä kasvaa nopeasti.
Todennäköisin tulevaisuuden malli on yhteistyössä. Tavallinen tietokone hoitaa ison osan työstä ja lähettää kvanttikoneelle vain sen osan, jossa kvanttimekaniikasta on hyötyä. Kvanttiprosessori voi siis olla tulevaisuuden supertietokoneen erikoistunut apuri, ei sen korvaaja. Esimerkiksi LUMI-supertietokone tarjoaa jo nyt alustan vaativaan laskentaan ja tulevaisuuden teknologioiden hyödyntämiseen.
Kvanttitietokoneiden mahdollisuuksien rinnalla on kuitenkin yksi asia, johon organisaatioiden pitää valmistautua jo ennen kuin tehokkaita kvanttikoneita on olemassa. Se on tietoturva. Monet nykyiset salausmenetelmät perustuvat laskuihin, jotka ovat tavallisille tietokoneille erittäin vaikeita. Riittävän tehokas kvanttitietokone voisi ratkaista osan niistä huomattavasti nopeammin. Tästä syystä kvanttitietoturva on noussut yhdeksi tärkeimmistä varautumisen teemoista.
No, joko kvanttitietokone kannattaa ostaa?
Ei kannata vielä raivata sille paikkaa työpöydältä (eikä edes palvelinsalista).
Kvanttitietokoneet ovat edelleen enemmän tutkimuslaitteita kuin tavallisia työkaluja. Niillä on jo tehty asioita, joihin tavallinen tietokone ei samalla tavalla taivu, mutta hyödylliset käyttökohteet ovat vielä harvassa ja tarkasti rajattuja.
Se ei tee kehityksestä yhdentekevää. Ensimmäiset tietokoneetkin olivat suuria, kalliita ja vaikeita käyttää. Harva osasi silloin kuvitella, että jonain päivänä lähes jokaisella olisi taskussaan niitä monin verroin tehokkaampi laite.
Siksi kvanttitietokoneita kannattaa seurata, mutta otsikoita ei kannata niellä purematta. Ratkaiseva kysymys ei ole, kuulostaako teknologia mullistavalta, vaan saadaanko sillä aikaan jotain sellaista, johon nykyiset koneet eivät pysty?
---
Päivitetty 5.8.2026: Artikkelia on täydennetty uusilla näkökulmilla sekä linkeillä LUMI-supertietokoneeseen ja kvanttitietoturvaa käsittelevään sisältöön. Tutustu myös CGI:n muihin kvanttiteknologiaa ja kvanttiturvallisuutta käsitteleviin asiantuntija-artikkeleihin.