Aliisa Hellström

Aliisa Hellström

Employer Branding Specialist

CGI:llä Supply Chain Management -konsultti Teemu Virtala pääsee toteuttamaan itseään asiakastyössä. Olennainen työelämän oivallus on muistaa iloita sekä pienistä että isoista onnistumisista.

CGI:llä on suositteluohjelma, jonka kautta rekrytoidaan jo yli 40 prosenttia uusista työntekijöistä. Myös Dynamics 365 -järjestelmäratkaisuihin keskittyvässä yksikössä työskentelevä Teemu tuli CGI:lle tuotannon konsultiksi ystävän suosituksesta pari vuotta sitten. Ennen CGI:lle tuloa Teemu syventyi 16 vuoden ajan ERP-prosessien eri vaiheisiin: varsinaiseen tuotantoon, sen suunnitteluun, ohjaukseen sekä esihenkilötyöhön. Kattava kokemus monipuolisista tuotannon tehtävistä on itseasiassa johdattanut Teemun IT-toimitusketjujen puolelle CGI:lle.

Siirtyminen toisesta pörssiyhtiöstä CGI:n kaltaiseen suuryritykseen jännitti: “Olin aivan paniikissa, sillä tiesin, että kyseessä on valtava IT-talo. Jännitys osoittautui turhaksi, sillä en ole katunut päivääkään, että tulin. Kulttuuri on nimittäin mitä loistavin: kollegat ovat avoimia ja lämminhenkisiä.”

Suurimmat onnistumiset kumpuavat asiakastyöstä

Teemun työskentely eri toimialoja palvelevassa ERP-ratkaisuihin keskittyvässä Dynamics 365 -yksikössä on hyvin asiakaslähtöistä ja se onkin työn suola: “Teemme asiakkaalle toimituksia, kuten järjestelmäimplementointia, tuemme jatkuvissa palveluissa tai autamme versionpäivityksissä.” Hänen tehtäväkenttäänsä kuuluu muun muassa master datan hallintaa sekä toimitusketjusta huolehtimista aina tuotannon-, varastonhallinnan-, sekä laadunhallinnan suunnitteluun ja ennustamisen prosesseihin.

Tehtävässä olennaista onkin uusien tapojen etsiminen sekä suunnittelu. Kun valmista sapluunaa ei löydy, tulee ottaa selvää, kokeilla, lukea ja kysyä kollegoilta sekä tarvittaessa suunnitella custom-asetus järjestelmään, kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

Kerran tukea löytyi yllätyksellisesti CGI Tanskan Dynamics 365 -yksiköstä: “Oli eräs tapaus, jossa asiakas tarvitsi Azure-koneoppimisen ratkaisuja. Selvittelin asiaa ja huomasin, että eräät tanskalaiset kollegani työskentelevät juurikin arkkitehtina sekä myynnin parissa - ja näin konsulttien maailmat kohtasivat.” Apua on saatavilla siis CGI:n Pohjoismaiden Dynamics 365 -yksiköiltä.

Monessa asiassa käy ilmi, että Teemu ei ujostele itsensä haastamisessa: “Tykkään erityisesti siitä, kun voi oppia koko ajan uutta. Nautin siitä, kun eteen tulee tehtäviä, joita ei ole aikaisemmin tehty.”

Projektiluonteinen työ on tasapainottelua eri vaiheiden kanssa. Teemun rooli ja vastuualueet ovat myös muovautuneet kunkin projektin lomassa. “Kaikki lähtee analyysivaiheella, jolloin kartoitetaan asiakkaan tarpeet ja toiveet. Kun se on valmiina, käynnistyy design-vaihe, jossa keskitytään konfiguraatioihin sekä modifikaatiotarpeisiin. Design-vaiheesta siirrytään implementointiin eli järjestelmän käyttöönottovaiheeseen.Viimeisimmissä projekteissa olen itse ollut jokaisessa käyttöönoton vaiheessa mukana”. Tämän jälkeen siirrytään tukemaan asiakasta järjestelmän käyttämisessä, mahdollisissa haasteissa sekä sen kehityksessä.

Teemu kertoo antavansa työssä kaikkensa asiakkaan eteen.

“Isoimpia onnistumisia töissä ovat olleet ne tilanteet, kun käyttöönotto vihdoin tapahtuu ja asiakkaan arki pyörii ilman ongelmia. Kerran esimerkiksi päivitimme palkanmaksuhallintaa järjestelmässä ja se meni kerralla maaliin. Silloin tuntuu, että on saanut aikaiseksi jotain konkreettista”, hän muistelee. Toisaalta projektit ovat usein laajoja ja vaativat kärsivällisyyttä. “On tärkeää muistaa iloita myös niistä pienemmistä onnistumisista, jotka tuntuvat yhtä lailla palkitsevilta.”

Töiden ohella onnistuvat myös kilpatanssi ja korkeakouluopinnot

Teemulla on neljä lasta, joten hän arvostaa sitä, että työ on joustavaa ja siten helppo yhdistää perhearkeen. “On suuri etu, että saan tehtävässäni työskennellä paljon kotona.”

Vapaa-aika taittuu perheen ja harrastusten parissa. "Olen harrastanut kilpatanssissa latinalaistansseja 8-vuotiaasta lähtien. Välillä harrastuksesta on ollut taukoja, mutta jostain syystä sinne parketille aina palaa. Harjoittelumäärät voivat hivuta jopa yli viiteen tuntiin kerrallaan.” Omistautuminen lajille on näkynyt myös saavutuksissa, sillä Teemu kiri tanssiparinsa kanssa Suomen mestaruuskisoissa 4. sijalle.

Töiden ohella Teemu opiskelee XAMK:issa logistiikkainsinööriksi ja työstää myös opinnäytetyötään työhönsä liittyen. Vaikka opinnot töiden ohella saattaa välillä vaatia paljonkin priorisointia, opiskeluissa on auttanut käytännön työkokemus toimitusketjujen hallinnan tehtävistä.

 

Haluatko sinäkin yllättyä uramahdollisuuksista CGI:llä?

Tutustu tehtäviin:

Kirjoittajasta

Aliisa Hellström

Aliisa Hellström

Employer Branding Specialist

Työssäni pääsen kertomaan uniikeista erityispiirteistämme työnantajana. On aina ilo kuulla omilta osaajiltamme heidän inspiroivista uratarinoistaan, ja siitä miksi he viihtyvät niin hyvin meillä CGI:llä.