Sote-uudistuksella on pyritty pois siiloutuneesta palveluntuotantomallista. Pelkillä hallinnollisilla muutoksilla yhtenäisiin palveluketjuihin ei kuitenkaan päästä. Tietojärjestelmät ja toiminnanohjauksen kehittäminen tekevät yhtenäisistä palveluketjuista mahdollisia, mutta uudistusvauhdissa pitää huomioida käyttäjien omaksumiskyky.

Kimmo Alaniska, johtaja, sote-IT-ratkaisut, CGI

CGI:llä asiakas- ja potilastietojärjestelmistä vastaava Kimmo Alaniska pitää tärkeänä, että ydintietojärjestelmät konsolidoidaan yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi nopeimman ja edullisimman tavan kautta.

Tämä jo yksistään hyödyttää alueellisia palveluja, ja samalla päästään nopeasti kiinni palvelujen vaikuttavuutta, tuottavuutta ja saavutettavuutta parantaviin kehitystoimiin.

Toiminnanohjauksella yhtenäisiin palveluketjuihin

Alaniskan mukaan hyvinvointialueiden palvelujen vaikuttavuuden ja tuottavuuden kehittämisessä on saavutettavissa suurimmat loikat, kun investointeja kohdennetaan toiminnanohjauksen kehittämiseen. Sen myötä sote-uudistus voi konkretisoitua hyvinvointialueen asukkaalle palvelun ja hoidon saatavuuden paranemisena.

”Kun ihminen kontaktoi esimerkiksi hyvinvointialueella toimivaan päivystykseen, siellä on välittömästi kaikki tarvittava tieto saatavilla, jolloin asiakasta pystytään auttamaan ja ohjaamaan palveluketjussa eteenpäin ilman pompottelua”, Alaniska kuvailee. Tavoitteena on, että uudessa sote-maailmassa asiakkaan palvelusuunnitelma kokoaa selkeästi hoitoon liittyvät palvelut asiakaslähtöisesti. Järjestelmä osaa hakea esimerkiksi hoitopolun edellyttämät tarkoituksenmukaisimmat palvelut ja vastaanottoajat.

"Hyvinvointialueiden palvelujen vaikuttavuuden ja tuottavuuden kehittämisessä on saavutettavissa suurimmat loikat, kun investointeja kohdennetaan toiminnanohjauksen kehittämiseen."

”Kun asiakkaalla on koko hänen omaa terveyttään koskeva hoito- ja palvelusuunnitelma nähtävillä, se herättää luottamusta palvelujärjestelmän toimivuuteen aivan toisella tavalla, kuin jos hän on vain jonossa odottamassa jossain tulevaisuudessa olevaa omaa vuoroaan saada hoitoa”, Alaniska sanoo.

Hän lisää, että iso tavoite on myös mahdollistaa sähköinen asiointi yhä paremmin ja siirtää osa hoidontarpeen arvioinnista ja vastaanottotapahtumista digitaalisiksi etäpalveluiksi.

Käyttäjät määräävät uudistustahdin

Alaniska korostaa käyttäjätyytyväisyyden tärkeyttä, mutta huomauttaa, ettei kyse ole vain järjestelmien käyttöliittymistä. ”Keskeistä on ymmärtää myös organisaation valmius ja tarvittava aika ottaa käyttöön uusia toimintamalleja”, Alaniska kommentoi.

"Vaiheittain etenemällä varmistetaan tavoitellut hyödyt sekä vastuullinen julkinen varainkäyttö."

Jos asiakas- ja potilastietojärjestelmähankintoja tehdään liian suurina kertarysäyksinä, riskinä on tuottavuuden kääntyminen laskuun, vaikka teknologiaa hyödyntämällä pyritään hidastamaan sote-palveluiden kustannusten kasvuvauhtia.

”Silti eteneminen ja liike ovat tärkeitä. Uudistuksessa pitää edetä jatkuvasti ja palastella isot kokonaisuudet”, Alaniska painottaa. ”Vaiheittain etenemällä varmistetaan tavoitellut hyödyt sekä vastuullinen julkinen varainkäyttö.”

Lue lisää siitä, miten autamme hyvinvointialueita muutoksessa.