04.07.2018

IT-palveluyhtiö CGI:n johtama konsortio on alkanut kehittää kansallista teknologia-alustaa digitaalisille palveluille, jotka tukevat ikääntyvän väestön kotona asumista. Samalla luodaan edellytykset laajemman alustatalouden ekosysteemin kehittymiselle.

”Vuoteen 2050 mennessä yli 60-vuotiaiden osuus Suomen väestöstä kaksinkertaistuu. Kansantaloudellemme on välttämätöntä, että yhä useampi pystyy ja haluaa asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Se edellyttää kotiin tuotavien palvelujen kehittämistä muun muassa digitaalisuutta nykyistä paremmin hyödyntäen”, taustoittaa CGI:n sote-sektorin palveluista Suomessa vastaava johtaja Matti Häkkinen.

CGI:n johtaman konsortion tehtävänä on rakentaa teknologia-alusta, joka yhdistää erilaiset yksittäiset teknologiaratkaisut helposti hyödynnettäväksi palvelukokonaisuudeksi. Näin luodaan käytännön edellytykset kotona asumista tukevien digitaalisten palvelujen (KODA) tuottamiselle hallituksen kärkihanketavoitteiden mukaisesti. 

”Lopputuloksena Suomeen syntyy avoin alusta, jota kautta eri digipalvelujen tarjoajat saavat palvelunsa nivottua osaksi kansallista hoito- ja palveluketjua. Esimerkiksi jonkin startupin tai hoivayrityksen innovaatio ei jää irralliseksi, vaan se saadaan kotiin käyttöön sekä kytkettyä osaksi sote-ammattilaisten työkaluja turvallisesti ja nykyistä helpommin”, selventää konsortion kehitystyötä johtava Markku Mäenpää CGI:ltä.

Kotiin tuotavien digipalvelujen kiihdyttämisen lisäksi hanke luo uusia edellytyksiä sote-alustatalouden kehittämiselle ja suomalaisen healthtech-osaamisen kansainväliseen vientiin.

”Tämä on inspiroiva hanke monelta kannalta. Se edesauttaa ikäihmisten hyvinvointia, kotipalvelujen tarjontaa ja asiakaskokemusta, sote-uudistuksen säästötavoitteiden saavuttamista ja Suomen edellytyksiä olla globaalin digitalouden kehityksen eturintamassa”, Mäenpää kiteyttää.

Konsortiossa CGI:n kanssa yhteistyötä tekevät Eksote, Nokia, Telia, Avaintec, Connected Finland, Gillie.io, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Saimaan ammattikorkeakoulu sekä Business Finland osana Innovatiiviset kaupungit -ohjelmaansa.

 

Lisätietoja:

Markku Mäenpää
johtaja, KODA-kehityshanke, CGI
+358 400 653 520
markku.maenpaa@cgi.com

Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiö. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 72 500 asiantuntijaa sekä kokonaisvaltainen valikoima palveluja asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja ulkoistuksiin. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 10,8 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.