Suomalainen vaate- & lifestyle-brändi Papu Design tunnetaan ainutlaatuisista kuoseista ja laadukkaista sekä vastuullisista materiaaleista. Ympäristön, ihmisten ja eläinten hyvinvointia puolustava vaatetusalan edelläkävijä pitää kaikki langat käsissään CGI:n Dafo muoti- ja tekstiilialan toiminnanohjausjärjestelmällä.

Vuonna 2012 Anna Kurkela perusti Papu Designin suunnittelemaan ja valmistamaan laadukkaita ja vastuullisesti tuotettuja lastenvaatteita. Tämä loi kestävän pohjan ekologisten ja eettisten lastenvaatteiden kysynnälle. Myöhemmin mukaan tulivat myös naistenvaatteet, jotka kattavat tänä päivänä yli 80 prosenttia yrityksen myynnistä.

Papu Designin materiaalivalinnoissa suositaan muun muassa luomupuuvillaa ja Lyocell-selluloosamuuntokuitua. Noin 3,5 miljoonan euron vuosittaista liikevaihtoa vauhdittaa kotimainen suunnittelu ja tuotteiden valmistaminen EU:n alueella. Kestävien valintojensa ansiosta yritys on menestynyt erinomaisesti Eettisen kaupan puolesta ry:n tekemissä vastuullisuusselvityksissä.

“Yhteistyökumppaneiden vastuullisuuden varmistaminen edellyttää meiltä omia auditointeja ja henkilökohtaisia tapaamisia. Onneksi EU:ssa niiden toteuttaminen onnistuu helposti. Toki mikään ei ole täydellistä. Siksi näiden asioiden parissa tehdään töitä joka päivä”, vakuuttaa Papu Designin toimitusjohtaja Anu Vauhkonen.

Onnistunut integraatio varmistaa kevyemmät prosessit

Vuonna 2019 Papu Design päätti lähteä korvaamaan silloista ERP-järjestelmää CGI:n Dafolla. Ratkaisua puolsivat Dafon suorat rajapinnat Papu Designin käyttämään Shopify-verkkokauppa-alustaan ja Netvisor-taloushallintaratkaisuun.

“Kävin keskusteluja muiden vaatealan toimijoiden kanssa ja huomasin, että monella oli käytössään Dafo. Meidän kohdallamme valintaan vaikutti hyvä integroitavuus. Olemme pieni yhtiö, jolla ei ole resursseja tehdä hirveästi asioita käsipelillä. Halusimme eroon turhasta työstä ja tehdä prosesseista suoraviivaisempia”, perustelee Vauhkonen.

Papu Designin siirtyminen Dafon käyttäjäksi toteutettiin puolen vuoden projektina mukaan lukien datamigraatio vanhasta ERP-järjestelmästä uuteen. Hankkeen prioriteettina oli käyttöönottohetkestä lähtien toimiva integraatio verkkokaupan, taloushallinnon ja varastonhallinnan järjestelmien kanssa. Siltä osin kaikki sujui mallikkaasti ja ilman ongelmia.

Dafo toteutettiin verkkoympäristössä toimivana SaaS-palveluna, joka ei vaadi suuria laiteinvestointeja. Papu Designilla ei ole omaa IT-osastoa tai tuotantoa, joten tällä tavalla toteutettu ratkaisu sopi paremmin meille

Anu Vauhkonen Toimitusjohtaja, Papu Design

Dafo on toiminnanohjausjärjestelmä muoti- ja tekstiilialalle

Parempaa tuotteiden ja tiedon hallintaa

Aikaisemmalla työurallaan useisiin eri ERP-järjestelmiin tutustunut Vauhkonen kiittelee Dafoa vaatealalle tärkeästä monipuolisuudesta. Dafossa yksi tuote voi tarkoittaa esimerkiksi kokoa, materiaalia, väriä, kuosia, mallistokautta tai vaikka tuoteryhmää. Saman tuotteen eri värejä ja kokoja voi käsitellä kätevästi kokonaisuutena. Tuotteista voi myös muodostaa tuotepaketteja, jolloin inventaario pysyy automaattisesti ajan tasalla, myytiin tuote sitten yksin tai yhdessä toisen tuotteen kanssa.

“Olemme olleet tyytyväisiä Dafoon ja yhteistyöhön CGI:n kanssa. Uuden ERP-järjestelmän käyttöönotossa on todella tärkeää, että tukea on saatavilla, jos jotain kysyttävää ilmenee. Meidän kohdallamme tämä on toteutunut”,
summaa Vauhkonen.