Samaan aikaan kun digitalisaatio on ujuttautunut huomaamattomaksi osaksi arkeamme, sen globaalit seuraukset ovat vasta alkamassa.

Juuri kun totuimme, että työtä on siirtynyt maailmantehtaaseen Kiinaan ja backofficen luvattuun maahan Intiaan, robotiikka siirtää osan niistä takaisin lähtöpisteeseen. Vanhoja työpaikkoja digitalisaaatio ei tuo takaisin, mutta se luo toisia tehtävänkuvia.

Näin ajattelee johtaja Esa Viitamäki Postista ja näkee digitalisaation hyödyt kolmes­ta kulmasta: Se tehostaa olemassa olevaa omaa tai asiakkaan bisnestä ja parhaimmillaan se synnyttää uutta liiketoimintaa.

Viitamäki palaa puheessaan jatkuvasti verkostoitumisen ja uudenlaisten arvoketjujen avaamiin mahdollisuuksiin.

– Kumppanuuksien suurin anti on aivoriihenomainen yhdessä innovoiminen. Uudet ajatukset ovat useimmiten yhdistelmiä jo hyväksi havaituista käytännöistä, sanoo Viitamäki.

Big dataa ei ole Suomessa vielä hyödynnetty kuin murto-osalla, mitä ovia se voisi avata. Logistiikkayrityksenä Posti yrittää omassa toiminnassaan optimoida muun muassa kuljetusten reittejä ja autojen täyttöasteita.

Parhaillaan Postilla on menossa yhdessä viranomaisten kanssa routavauriokokeilu, jossa autoihin asennetuilla antureilla mitataan teiden kuoppaisuutta. Kun samat autot ajavat samoja reittejä päivittäin, keräytyy dataa routavaurioista.

Teollinen internet lisää tietoisuutta siitä, että markkinoilla on yhä vaikeampi toimia yksin. Arvoketjussa on mukana tietojärjestelmien toimittajia, rahoittajia ja erilaisia palveluntuottajia.

  

Pakettibisneksen räjähdys

– Verkkokauppa on mullistanut pakettibisneksen. Huomattava osa tavarasta, joka aikaisemmin kuljetettiin kauppoihin, toimitetaan nyt paketteina kuluttajille, sanoo Viitamäki.

Kansainvälisten kauppajättien toimitukset Suomeen tietävät töitä logistiikkafirmoille. Postin kilpailijan, Matkahuollon lisäksi markkinoille on tulossa muun muassa DHL perustamalla pakettiautomaatteja Suomeen. Kilpailu pitää virkeänä ja juosta täytyy Viitamäen mukaan koko ajan.

Verkkokaupan räjähdysmäinen kasvu on avannut Postille portteja myös uuteen bisnekseen. Jotta kotimainen verkkokauppa olisi kilpailukykyinen ulkomaisiin kilpailijoihin nähden, se tarvitsee työntöapua.

– Kysymys on toimitusajan lyhentämisestä. Me yhdistämme kivijalkakaupan, tukkukaupan, maahantuojat ja valmistajat, sanoo Viitamäki.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että verkkokauppa voi myydä jonkin valmistajan tuotetta ilman että se on käynyt kaupan varastossa tai taseessa. Posti on rakentanut tätä varten ICT-ratkaisuja ja automaattivaraston toimitusaikojen nopeuttamiseksi.

Viitamäki pitää mahdollisena myös sitä, että kotimaiset verkkokaupat voisivat laajentua esimerkiksi Venäjälle. Posti on nyt jo siellä markkinajohtaja varastoliiketoiminnassa ja sillä on kokemusta rajan yli käytävästä kaupasta. Postilla on Venäjällä myös markkinointiosaamista.

Artikkeli on julkaistu alun perin Ratkaisu-lehdessä 2/2015.

Lue lisää Ratkaisu-artikkeleita täältä.