Helsinki, 23.02.2016

IT-palveluyritys CGI perustaa uuden sovellusylläpidon asiakaspalveluyksikön Lahteen. Yksikköön rekrytoidaan alkuvaiheessa 20 uutta vakituista työntekijää. 

”Tiimin sijoittumispaikkaa punnittaessa vaihtoehtoina oli useampi eri toimipaikkamme sekä Suomessa että ulkomailla. Lahden etuina ovat keskeisen sijainti lähellä asiakkaita, soveltuvan AMK-koulutuksen tarjonta sekä hyvät mahdollisuudet löytää kyvykkäitä osaajia”, kertoo CGI Suomen toimitusjohtaja Tapio Volanen.

Uudet työntekijät käyvät läpi laajan koulutusohjelman modernien asiakaspalveluratkaisujen käyttöön. Lisäksi uudet työntekijät pääsevät suorittamaan arvostetun ITIL-sertifioinnin, jolla osaltaan varmistetaan, että palvelua tuotetaan kansainvälisten parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Koulutuksessa tehdään yhteistyötä muun muassa ELY-keskuksen ja TE-toimiston kanssa.

”CGI:n asiakaslupauksena on projektien ja palvelujen toimittaminen toimialan parhaalla laadulla. Lupauksen lunastaminen ei onnistu, ellemme panosta myös kouluttamiseen ja parhaiden käytäntöjen jalkauttamiseen”, taustoittaa Volanen.

CGI keskittää Lahden yksikköön kaikkien Suomessa ylläpidettävien sovellusten ensikontaktoinnin. Lahden tiimin avulla Suomen asiakaspalvelun sujuvuus ja toimintavarmuus paranee, kun muun asiakaspalveluhenkilöstön aikaa voidaan tehokkaammin suunnata muun muassa häiriötilanteiden korjaamiseen ja erilaisten muutostöiden toteuttamiseen.

”Etsimme uuteen tiimiin ennen kaikkea henkilöitä, joilla on kokemusta taloushallinnon, henkilöstöhallinnon tai toiminnanohjauksen sovellusten käyttämisestä. Hyvä palvelukokemuksen kannalta on tärkeää tuntea avuntarvitsijan työskentelyolosuhteet”, kertoo CGI Suomen toimialariippumattomista ohjelmistoista vastaava johtaja Jukka Kotro.

 

Lisätietoa:

Jukka Kotro
johtaja, toimialariippumattomat
ohjelmistot, CGI Suomi
+358 400 497 886
jukka.kotro@cgi.com

 

Media:

Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

 

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton ICT-palveluja tarjoava yritys. Yhtiön 65 000 asiantuntijaa palvelevat tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. Suomessa CGI työllistää yli 3 200 henkilöä 17 paikkakunnalla. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä kattaen mm. 150 omaa IP-tuotetta sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.