24.02.2021

IT-palveluyhtiö CGI on nimittänyt Marianna Saarisen uudeksi toimialariippumattomien ohjelmistojen liiketoiminnan johtajaksi. Nimityksen myötä Saarinen nousee CGI:n johtoryhmään Suomessa.

“Marianna Saarisen johtama yksikkö tuottaa ohjelmistoja ja niihin liittyviä palveluja kaikkialle Suomeen niin yrityksille kuin julkisen sektorin asiakkaillemmekin. Monet ratkaisut ovat hyvin kriittisiä yritysten ja yhteiskunnan toiminnalle, joten vastuu on suuri. Tehtävässä menestyminen edellyttää kokonaisvaltaista ymmärrystä niin yritysten kuin julkishallinnon ominaispiirteistä, joista Mariannalla on vahvaa kokemusta,” kertoo CGI Suomen toimitusjohtaja Leena-Mari Lähteenmaa.

Aiemmin Saarinen on toiminut useissa johtotehtävissä CGI:llä ja muissa kansainvälisissä IT- ja konsulttiyrityksissä. Uuteen roolinsa Saarinen siirtyy CGI:n Central Government -yksikön johtajan tehtävästä, jossa hän on vastannut valtionhallinnolle tuotetuista palveluista.

“CGI on avannut minulle erinomaisen näköalan siihen, missä Suomessa ja maailmalla mennään digitalisaation hyödyntämisessä. Nyt pääsen vaikuttamaan aiempaa paremmin siihen, miten yhtiönä edistämme suomalaisten yritysten ja organisaatioiden kilpailukykyä sekä toisaalta viemme suomalaista ohjelmistokehitysosaamista maailmalle. Esimerkiksi Suomessa kehittämämme Aromi-järjestelmä auttaa suurkeittiöitä paitsi reseptiikassa myös ruokahävikin vähentämisessä. Tämä suomalainen innovaatio on juuri saanut ensimmäisen ruotsalaisen kunnan asiakkaakseen”, sanoo Saarinen.

Saarisen nimityksen myötä CGI Suomen ylimmästä johdosta naisia on 38 %. Kaikkiaan CGI Suomen työntekijöistä naisia on 36 %, mikä on reilusti teknologiatoimialan keskiarvoa (22 %) enemmän. CGI on suurin työllistäjä Suomen IT-palveluyrityksistä.

Lisätietoa:
Marianna Saarinen
SVP, Consulting Services
+358 50 506 5106
marianna.saarinen@cgi.com

 

Media contacts:
Esa Luoto
PR Lead, CGI Finland
+358 50 380 5601
viestinta.fi@cgi.com

CGI 
Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman ja Suomen suurimpia riippumattomia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 76 000 konsulttia ja muuta asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja hallintaan. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 12,16 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.fi.