Ohutlevytekniikkayritys Finn-Power Oy päivitti toiminnanohjausjärjestelmänsä pilvipohjaiseen Microsoft Dynamics 365 Finance and Supply Chain Managementiin. Uusi järjestelmä otettiin käyttöön samanaikaisesti Suomessa, Belgiassa, Tanskassa, Virossa, Liettuassa ja Arabiemiraateissa.

Italialaisen Prima Industrie -konsernin Prima Power Divisioonaan kuuluva seinäjokelainen Finn-Power Oy on erikoistunut ohutlevyjen leikkaus-, taivutus- ja muokkausratkaisuihin. Vuonna 1969 perustettu yritys työllistää noin 400 henkeä. Tuotanto on keskittynyt Seinäjoelle vuonna 2018 valmistuneelle uudelle tehtaalle, mutta Finn-Powerilla on paikallisesta myynnistä ja palveluista vastaavat Branch officet Tanskassa, Virossa, Liettuassa, Arabiemiraateissa (Dubai) ja Belgiassa, missä sijaitsee myös yrityksen logistiikka- ja varaosakeskus.

“Olimme viritelleet ajatusta toiminnanohjausjärjestelmän vaihtamisesta uudempaan jo pidemmän aikaa. Uuden tehtaan valmistumisen jälkeen siihen aukeni sopiva tilaisuus, joten päätimme lähteä liikkeelle. Valinta kohdistui pilvipohjaiseen D365:een, joka tarjoaa mahdollisuuksia muun muassa kehittyneempään analytiikkaan, valmiisiin mobiiliratkaisuihin sekä yhtenäiseen master datan hallintaan”, kertoo Prima Powerin Pohjois-Euroopan alueesta vastaava Kalle Kujanpää.

Datan tarkastelua tabletilta
Big bang
alusta asti maalina
6

maata kerralla uuden toiminnanohjausjärjestelmän piiriin

Valinta kohdistui pilvipohjaiseen D365:een, joka tarjoaa mahdollisuuksia muun muassa kehittyneempään analytiikkaan, valmiisiin mobiiliratkaisuihin sekä yhtenäiseen master datan hallintaan.

Kalle Kujanpää Prima Powerin Pohjois-Euroopan alueesta vastaava

Kaikki kerralla kuntoon

Työ aloitettiin analysoimalla muutoksen laajuutta ja vaikutuksia keskeisiin henkilöstöryhmiin. Muutoksessa keskeisiksi ryhmiksi tunnistettiin työntekijät, esihenkilöt, hallinnolliset sihteerit, työvuorosuunnittelijat, palkka- ja HR-asiantuntijat sekä ylin johto. Haastatteluista ja keskusteluista saatu yhteinen näkemys oli kirkas: järjestelmien transitio ja käyttöönotto ei ole erillinen muutos, vaan se linkittyy vahvasti mm. koko organisaation prosessien, palvelurakenteiden, toimintamallien, roolien, vastuiden ja kulttuurin muutokseen.

Tarjouskilpailun jälkeen hanketta lähdettiin viemään eteenpäin CGI:n kanssa. CGI oli toimittanut Finn-Powerin aikaisemman toiminnanohjausjärjestelmän, joten yhteistyö tarjosi luonnollisen jatkumon tutun ja turvallisen toimittajan kanssa. CGI:n toimitus sisälsi D365:n lisäksi muun muassa usean vertikaaliratkaisun, integraatioalustan, integraatiot, data laken eli tietovaraston, modifikaatiot, konsultoinnin ja teknisen työn järjestelmäprojektin aikana sekä käyttöönottotuen. Kuuden maan master datan hallinta oli koko ratkaisun perustana.

“Meillä oli alusta asti maalina big bang eli kaikki kuusi maata kerralla uuden toiminnanohjausjärjestelmän piiriin. Yleensä tämän kokoluokan käyttöönotot vaiheistetaan, mutta me halusimme tehdä sen kertaponnistuksena”, sanoo Kujanpää.

Mittava projekti sai lisähaastetta Finn-Powerissa uudistusta luotsanneen avainpelaajan vaihtumisesta sekä koronaepidemiasta. Korona rajoitti muun muassa kasvotusten tapahtuvia kohtaamisia, mutta sillä oli oma merkittävä vaikutuksensa myös yhtiön ydinliiketoimintaan ja varaosien saatavuuteen.

“Globaalit saatavuusongelmat tarkoittivat sitä, että jouduimme juoksemaan ympäri maailmaa osapuutteiden perässä. Siinä tilanteessa keskittyminen uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoon ei aina ollut mahdollista”, myöntää Kujanpää.

Finn-Powerin tehdasnäkymää
Finn-Powerin pääaula

Lähtölaukaus D365:n globaaliin käyttöönottoon

Haasteista huolimatta hanke eteni suunnitellusti etäpalaverien siivittämänä. CGI:n konsultit vierailivat Belgian logistiikkakeskuksessa toimintaan perehtymisen sekä D365:n tuen merkeissä. Muut Finn-Powerin Branch officet koulutettiin etänä.

“Uusi toiminnanohjausjärjestelmä otettiin käyttöön tammikuun alussa ja kaikki on sujunut odotusten mukaisesti. Pieniä uusia set uppeja ja lisämigraatiota on tehty, mutta ei mitään suurempaa. Olemme kaikilta osin tyytyväisiä saavutettuun lopputulokseen”, vahvistaa Kujanpää.

Nyt toteutettu uudistushanke on merkittävä ponnahduslauta tulevaan, sillä D365:n käytön on tarkoitus laajentua Prima Power Divisioonan muihin yhtiöihin ympäri maailmaa. Seuraavana vuorossa on todennäköisesti Yhdysvallat, missä toimii yksi Priman 23 tytäryhtiöstä.

Pitkäaikaisen asiakkaan kanssa on ollut erittäin antoisaa toteuttaa uutta yhteistä projektia. Italialaisen konsernin mukanaolo on tuonut tekemiseen uudenlaista eloa. Oppia eri maiden ja niissä toimivien yritysten toimintatavoista on saatu puolin ja toisin”, iloitsee CGI:n toimituksesta vastaava johtaja Henna Wikström.

Lisätietoja:
Henna Wikström, johtaja, CGI