CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Yksi kriittisimpiä päätöksiä ennen ketterää transformaatiota on se, miten itse muutos toteutetaan. Päätös pitää tehdä harkiten. Se pitää myös perustella kaikille muutoksessa mukana oleville.

Usein organisaation johto on ainoa oikea taho, joka tämän päätöksen voi tehdä asiantuntijoiden tuella.

Muutoksen tekemiseen on tyypillisesti kaksi täysin vastakkaista vaihtoehtoa: joko muutetaan kaikki kerralla tai muutos tehdään pala palalta. Useimmiten innokkaimmat muutoksen puolestapuhujat haluavat muuttaa kaiken kerralla. Hieman skeptisemmät valitsevat mieluummin vaiheistetun mallin.

Kun muutos tehdään pala kerrallaan, tämä tarkoittaa usein kahta asiaa:

  1. transformaatio kokonaisuudessaan kestää kauan, ja
  2. muutoksesta realisoituvat hyödyt ovat alkuun niin pieniä, että muutosta on vaikea mitata, ja sen toimivuutta on vaikea todentaa organisaation tasolla. Vaiheistetussa mallissa organisaatio toimii hetkellisesti kahdella tai useammalla tavalla, mikä on aina vaarallista.

Muutoksen toteuttaminen laajamittaisesti kerralla on täysin päinvastainen lähestymistapa. Siinä koko organisaatio tai jokin sen mahdollisimman itsenäinen osa ketteröitetään yhdellä kerralla. Näin muutoksen etenemistä on mahdollista tarkastella laajemmassa skaalassa. Käytettävää ketterää mallia voidaan samalla muokata ja muutoksen tulokset ovat nähtävissä hyvinkin nopeasti.

Muutos on aina investointi. Siksi sitä pitää hallita, muokata ja parantaa sen sijaan, että vain seurattaisiin sokeasti ennalta tehtyä suunnitelmaa.

 Lean rohkaisee meitä menemään koko ajan eteenpäin, vaikka emme kokonaan vielä ymmärtäisi matkamme päämäärää. Jotta mahdollistaisimme organisaationlaajuisen muutoksen, meidän tulee sietää jonkun verran ”suurta tuntematonta”. Näin siksi, että emme yksinkertaisesti pysty tietämään ja hallitsemaan kaikkea etukäteen. Muutoksen tavoitteiden tulee olla selkeästi tiedossa, mutta sen vaatimat konkreettiset askeleet voivat muotoutua transformaation aikana.

Muutos on aina investointi. Siksi sitä pitää hallita, muokata ja parantaa sen sijaan, että vain seurattaisiin sokeasti ennalta tehtyä suunnitelmaa.

Lean ja Agile hyödyntävät PDCA loopia (Plan, Do, Check, Adjust) kaikessa tekemisessä, myös muutoksessa. Ilman tekemistä, oppimista, palautetta ja jatkuvaa parantamista emme voi saavuttaa parasta mahdollista lopputulosta.

SAFe (Scaled Agile Framework) –transformaation yhteydessä suosittelen aina muutoksen tekemistä laajemmin kuin vain esimerkiksi yhden tai muutaman tiimin kohdalla (joka olisi jopa mahdotontakin) ja vähintään yksi ART (Agile Release Train) kerrallaan.

Kulttuurillinen muutos pääsee alkamaan jo varhaisessa vaiheessa, kun tekee selkeän eron aikaisempiin toimintatapoihin, rooleihin ja vastuisiin. Tämä mahdollistaa onnistuneen muutoksen kokonaisuudessaan.

Muutoksen alkaessa on todennäköistä, että organisaation tuottavuus on hieman heikompi, mutta se paranee päivä päivältä.

Muutoksen alkaessa on todennäköistä, että organisaation tuottavuus on hieman heikompi, mutta se paranee päivä päivältä. Jotta muutos tapahtuisi parhaalla mahdollisella tavalla, sitä on tuettava tarjoamalla oikeanlaista valmennusta ja koulutusta. Tämän pystyy parhaiten hoitamaan kokenut ketterä muutoskonsultti.

Loppujen lopuksi kyse on jatkuvasta uuden oppimisesta, taitojen kehittymisestä sekä mukautumisesta uusiin tilanteisiin. Kuten vanha viisaus sanoo: Those who adapt the fastest, win.

Tekstin on kirjoittanut Juha Rossi.

Tutustu myös

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.