IT-ulkoistus toi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle mielenrauhaa ja merkittäviä säästöjä – ”CGI on meille aito strateginen kumppani”. CGI:n tuella VAKE on pystynyt kehittämään paitsi omaa ICT-hallintoa myös kasvamaan organisaationa. Yhteistyö on sujunut alusta asti joustavasti ja rakentavasti.

Kun Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) aloitti toimintansa, siirtymävaihe toteutettiin tiukassa aikataulussa. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelujen tuotanto työntekijöineen siirtyi kunnilta ja kuntayhtymiltä uudelle hyvinvointialueelle. Ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle kriittinen toiminta ei saanut vaarantua hetkeksikään.

”Kiire, kriittisyys ja lainsäädäntö asettivat omat reunaehtonsa sille, mitä pystyttiin tekemään. Onneksemme pystyimme nojaamaan sopimukseen, joka siirtyi meille Vantaalta. Pohja oli hyvä, ja kokemukset yhteistyöstä CGI:n kanssa positiivisia”, kertaa VAKE:n tietohallintojohtaja Timo Pitkänen yhteistyön alkamista.

Samalla VAKE:ssa selvitettiin, mitkä tarpeet olivat keskeisiä uudessa toimintaympäristössä. Tärkeimpänä pidettiin sitä, että käytössä olevat ratkaisut vastaavat myös pitkällä aikavälillä hyvinvointialueen vaatimuksia.

Nollasta toimintavarmaksi - ainutlaatuinen rakennusprojekti

”VAKE:n tilanne oli täysin erilainen kuin monilla muilla hyvinvointialueilla. Projektiin lähdettiin kirjaimellisesti tyhjältä pöydältä”, kertoo Pitkänen.

Kun hyvinvointialue irrotettiin Vantaasta, VAKE:lla ei ollut omaa osaamista eikä teknologiaa käytettävissä. Monet muut hyvinvointialueet pystyivät hyödyntämään olemassa olevia rakenteita, ja heillä saattoi olla valmiita järjestelmiä siirrettävänä konesalista toiseen tai konsolidoitavana.

”VAKE:ssa kaikki piti rakentaa nollasta, nopeassa aikataulussa ja saada toimimaan välittömästi.”

 

hoitaja haastattelee nuorta poikaa

VAKE:lla on ollut alusta lähtien selkeä visio: rakentaa maailman paras hyvinvointialueiden tietohallinto. CGI on ollut keskeinen kumppani tällä matkalla.

CGI on meille paljon enemmän kuin IT-toimittaja; CGI on meille aidosti strateginen kumppani, jonka kanssa asiat sujuvat erinomaisesti.

Timo Pitkänen VAKE:n tietohallintojohtaja

Timo Pitkänen VAKE

Kunnianhimoiset tavoitteet alusta alkaen

VAKE:lla on ollut alusta lähtien selkeä visio: rakentaa maailman paras hyvinvointialueiden tietohallinto. CGI on ollut keskeinen kumppani tällä matkalla.

”CGI on meille paljon enemmän kuin IT-toimittaja; CGI on meille aidosti strateginen kumppani, jonka kanssa asiat sujuvat erinomaisesti. Koen, että he ovat aidosti kiinnostuneita siitä, mitä me teemme ja miten voimme kehittyä”, kiteyttää Pitkänen.

CGI:n tuella VAKE on pystynyt kehittämään paitsi omaa ICT-hallintoa myös kasvamaan organisaationa. Yhteistyö on sujunut alusta asti joustavasti ja rakentavasti.

”CGI toi meille sen kriittisen osaamisen ja teknologian, jota tarvitsimme. Heidän asiantuntemuksellaan pystyimme rakentamaan vankan pohjan sopimusten puitteissa. Ilman tätä kumppanuutta ja CGI:n syvää teknologiaosaamista emme olisi pystyneet toteuttamaan kunnianhimoista visiotamme”, Pitkänen kiittelee.

Saumaton palvelunhallinta yhteistyön ansiosta

Tietohallinnon kunnianhimoinen tavoite – tarjota myös työntekijöille maailman parhaat hyvinvointialueen IT-palvelut – ohjasi tekemistä koko matkan ajan. Henkilöstökyselyn mukaan tyytyväisyys IT-palveluihin nousi selvästi. Erityisesti uutta 24/7-käyttäjätukea on kiitetty kriittisten ongelmien ratkaisusta myös päivystysaikaan.

"CGI:n service deskin integrointi omaan palveluumme on toteutettu niin saumattomasti, että se tuntuu yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Kaikki tiedot säilyvät omassa ServiceNow-ympäristössämme, mikä antaa meille täyden kokonaishallinnan. Näemme kaikki tiketit läpinäkyvästi ja reaaliajassa”, kertoo Pitkänen ja jatkaa: ”Palveluita on kehitetty asteittain käyttäjien tarpeiden mukaan. Esimerkkinä lähituen palvelupisteen toimintamallia on rakennettu joustavaksi, ja tuki laajenee yhdestä pisteestä useampaan."

Pitkäsen mukaan CGI erottuu edukseen luotettavuudellaan, palveluasenteellaan ja näkemyksellisyydellään.

”CGI tarjoaa aktiivisesti ideoita ja näkökulmia myös peruspalveluiden ulkopuolelta, mikä on harvinaista toimittajamaailmassa. Meillä on valitettavasti kokemusta toimittajista, joiden kanssa joudumme jatkuvasti käsittelemään ongelmia negatiivisissa tunnelmissa. CGI:n kanssa tilanne on päinvastainen. Tämä pitkäjänteinen, strateginen kumppanuus on juuri sitä, mitä tarvitsemme rakentaessamme maailman parasta hyvinvointialueiden tietohallintoa”, summaa Pitkänen.

Kuvituskuva: Kaksi lääkäriä keskustelee
Kuvituskuva: Service Desk Center

Laaja kirjo IT-palveluja

CGI tuottaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle monipuolisia IT-palveluita, joihin kuuluvat loppukäyttäjäpalvelut, kuten asiakastuki (Service Desk), lähituki ja palvelupiste, työasema- ja mobiililaiteympäristön hallinta, virtualisointiratkaisut (Citrix) sekä työasemien elinkaaripalvelut.

Lisäksi CGI vastaa konesalipalveluista, mukaan lukien VAKE:n palvelinympäristön ja palveluiden, kuten Active Directoryn, hallinta. Pilvipalveluiden osalta CGI huolehtii Azure- ja O365-ympäristöjen hallinnasta.

Kyberturvallisuudesta vastaa 24/7 toimiva CGI:n CSOC (Cybersecurity Operations Center).