CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Kuljetus- ja logistiikka-alalla tavoitteena on siirtää tuotteet aina oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Tällä toimialalla yritykselle erityisen tärkeitä menestystekijöitä ovat kuljetuskustannusten hyvä hallinta, tehokas jakelu ja myönteinen asiakastyytyväisyys.

Kuljetusten tehokkuus, mukaan lukien ns. last mile delivery:n luotettavuus, muodostaa suuren osan paitsi kuljetuskustannuksista myös asiakastyytyväisyydestä. 

Kustannusten nousu, kiristyvä kilpailu, lisääntyvä regulaatio ja kohonneet asiakasvaatimukset edellyttävät entisestään tehokkaampaa suunnittelua, toteutusta ja seurantaa. Mahdollistamalla polttoaineen kulutuksen ja työtuntien vähentäminen, entistä parempi ennakoitavuus ja pienemmät odotusajat saavutetaan parempi kustannustehokkuus, parempi asiakastyytyväisyys ja myös pienempi hiilijalanjälki.

Laadukkaan datan lähteillä

Näiden vaatimusten hallintaan ja optimointien taustalle tarvitaan yhä enemmän ja yhä laadukkaampaa sijaintidataa sekä tehokkaita työkaluja.

Kuljetusyrityksillä on itsellään omaa dataa kuljetuksista, asiakkaista, tilauksista ja kalustosta. Ainoa tapa kaiken tämän saamiseksi samalle pelikentälle on paikkatiedon hyödyntäminen. Kaikkea optimoinnissa tarvittavaa muuta dataa ei välttämättä tarvitse tai edes kannata tuottaa itse, vaan sitä voidaan hyödyntää valmiina, jalostaa ja rikastaa niin avoimella kuin kaupallisilla datalähteillä, jotta kuljetuksiin liittyvä päätöksenteko voi jatkossa perustua entistä laadukkaammalle tiedolle. 

Mahdollistamalla polttoaineen kulutuksen ja työtuntien vähentäminen, entistä parempi ennakoitavuus ja pienemmät odotusajat saavutetaan parempi kustannustehokkuus, parempi asiakastyytyväisyys ja myös pienempi hiilijalanjälki.

Paikkatieto kuljetusten optimoinnissa

Sijaintitiedolla höystettynäkään pelkkä raakadata on kuitenkaan harvoin avain parempaan tehokkuuteen tai onnistuneeseen asiakaskokemukseen - sen käsitteleminen, hallitseminen ja optimointi vaatii lisäksi oikeanlaisia työkaluja. 

Kätevimpiä työkaluja ovat usein sellaiset, jotka sulautuvat kuljetusyrityksen taustajärjestelmiin liitettävinä moduuleina, joista voi valita sopivan juuri oman yrityksen tarpeisiin. CGI:n kansainvälinen kumppani erilaisissa sijaintiin perustuvissa datalähteissä ja palveluissa on HERE, jonka valikoimasta löytyy On Premise -ratkaisuissa tarvittavien offline-sisältöjen lisäksi globaaleita API-palveluita laadukkaasta osoitehausta reaaliaikaiseen liikennedataan sekä työkaluja reittien suunnitteluun, matka-ajan laskentaan ja ennustettavuuteen. HERE tarjoaa erityisesti myös raskaan liikenteen optimointiin ainutlaatuisia työkaluja, joissa huomioidaan myös raskaan liikenteen erityispiirteet. 

Hyvä esimerkki HERE:n palveluiden käytöstä maailmalla löytyy kaupan - tarkemmin kukkakaupan - alalta, jossa ulkomainen kukkalähetysketju murtaa perinteistä toimialaa uudella HERE:n tuotteisiin perustuvalla liiketoimintamallilla

Optimointitoimintojen käyttöönoton osalta hyödyt eivät rajoitu ainoastaan säästöihin matkoissa ja työajoissa, vaan se myös parantaa suunnittelua, tehostaa kapasiteetin hyödyntämistä ja erityisesti parantaa yrityksen palvelutasoa ja asiakastyytyväisyyttä. 

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.