CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

SAP Akatemia on kolme kuukautta kestävä kansainvälinen koulutusohjelma, joka tarjoaa viimeisimmän tiedon SAP-toiminnanohjausjärjestelmästä. Koulutus vastaa IT-alan kasvavaan SAP-osaajatarpeeseen samalla vahvistaen osallistujien valmiuksia erilaisiin projekteihin sekä asiakkuuksiin.

SAP on johtava liiketoimintaohjelmistojen toimittaja, jonka tuotteita hyödynnetään monissa suurissa suomalaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä. Kumppanuus CGI:n ja SAP:n välillä on kestänyt jo yli 20 vuotta ja CGI onkin ensimmäisiä uuden sukupolven SAP-ratkaisujen toimittajia Suomessa. SAP:n suosittujen ratkaisujen ansiosta koulutetuille ja sertifioiduille SAP-osaajille riittääkin nyt hyvin töitä. Ilmiötä vauhdittaa uusi SAP S/4HANA -teknologia, johon liittyvät migraatiohankkeet tulevat lisäämään muun muassa SAP-konsultoinnin tarvetta.

Näihin tehtäviin tarvitaan suuri määrä sekä kokeneita että uusia SAP-osaajia, joiden taidot ja asiantuntijuus ovat ajan tasalla. Kyseisten kyvykkyyksien vahvistaminen tapahtuu SAP Akatemiassa, jonka koulutusohjelman CGI:n tuoreet SAP-konsultit Markus Koivunto ja Juha Heijari suorittivat viime kesänä.

“Pääseminen töihin CGI:lle ja SAP Akatemiaan oli hieno asia. Tämän alan osaajia tarvitaan etenkin nyt kun monet asiakkaat ovat kiinnostuneet SAP S/4HANA -teknologiasta”, sanoo Juha.

CGI työnantajana houkutteli hakemaan paikkaa

Markuksella ja Juhalla on takanaan erilaiset työurat, mutta heidän siirtymisensä CGI:lle tapahtui samasta syystä. Kumpikin oli kiinnostunut CGI:n tarjoamista ura- ja kehitysmahdollisuuksista sekä työskentelemisestä SAP-toiminnanohjausjärjestelmän parissa.

Juhalla on vankka kokemus taloushallinnon tehtävistä ja sitä kautta myös esimerkiksi SAP-pääkäyttäjänä toimimisesta. Markus puolestaan kiinnostui SAPista jo opiskeluaikoinaan.

“Järjestelmä tuli tutuksi logistiikka-alan työtehtävissä, joten tilaisuuden tullen päätin hakea CGI:lle SAP-konsultin tehtäviin”, hän toteaa.

Sertifikaatit ovat konkreettinen todistus omasta osaamisesta

Monimuotokoulutuksena järjestetty SAP Akatemia edellytti Markukselta ja Juhalta sitoutumista sekä ohjattuun opetukseen että itseopiskeluun. Koulutuksen tavoitteena oli tarjota ajantasaista tietoa SAP-toiminnanohjausjärjestelmästä sekä lujittaa SAP-ympäristön käyttöönotossa ja kehittämisessä tarvittavia taitoja.

“Varsinaisen järjestelmäkoulutuksen lisäksi SAP Akatemiassa järjestettiin workshoppeja, jotka keskittyvät tärkeisiin työelämätaitoihin. Niiden merkitystä konsulttityössä ei sovi unohtaa”, korostaa Markus.

Uudet tekijät ja kokeneet osaajat oppivat toisiltaan

“Uutena CGI:n työntekijänä olen siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että pystyn saamaan oppia kokeneilta SAP-ammattilaisilta. Vastavuoroisesti haluan antaa heille jotain omasta osaamispatteristani. Yhteisenä maalina on palvella mahdollisimman hyvin kaikkia CGI:n julkisen ja yrityssektorin asiakkaita”, pohtii Markus.

CGI:n kasvavat tiimit kaipaavat joukkonsa monipuolisesti erilaisia ammattilaisia, joiden taustat ja osaamistasot täydentävät toisiaan. Samalla varmistetaan osaajien saatavuus pitkälle tulevaisuuteen. Markuksella ja Juhalla on edessään SAP Akatemiassa saatujen oppien valjastaminen hyötykäyttöön asiakasprojekteissa.

“SAP Akatemia oli kaikin puolin hieno lähtölaukaus CGI:n SAP-konsultin uralle. Odotan jo innolla tulevia projektityötehtäviä”, Markus hehkuttaa.

Kiinnostuitko? Katso CGI:n avoimet työpaikat

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.