CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Taina Lahtea voi luonnehtia todelliseksi SAP-konkariksi. Hänellä on nimittäin peräti 30 vuoden kokemus SAP-järjestelmistä, usein pitkissä projekteissa, eri asiakkaiden kanssa ja eri toimialoilta.

Nyt Lahti on toiminut reilun vuoden seniorikonsulttina CGI:llä, yhdessä maailman ja Suomen suurimmista IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöistä.

Mitkä ovat tunnelmat ensimmäisen CGI-vuoden jälkeen, Taina Lahti?

”Olen viihtynyt tosi hyvin. Työskentelen tällä hetkellä nimikkeellä SAP Senior Consultant. Toimin SAP-vastuukonsulttina asiakasprojekteissa ja asiakkaille tehtävissä ylläpitotehtävissä. Myynnin ja logistiikan toiminnallisuudet ovat erityisosaamisaluettani, mutta tehtäviini kuuluu hyvin laajasti kaikenlaista.

Työssäni pääsen usein menemään vähän oman osaamisalueen ulkopuolelle. Olin jatko-opiskelemassa Haaga-Heliassa ja päättötyön ohjaaja pyysi luennoitsijaksi. Nyt käyn siellä säännöllisin väliajoin pitämässä asiantuntijaluentoja CGI:n nimissä.”

Minkälaisia vahvuuksia CGI:llä on kokeneen osaajan näkökulmasta?

”CGI on iso kansainvälinen toimija. Osaajia on paljon täällä Suomessa, mutta vastauksia kysymyksiin, aiempia ratkaisuja haasteisiin ja vaikka sparrausapua voi hakea myös globaalisti.

Meillä on monia isoja tiimejä ja niissä henkilöitä, jotka ovat toimineet SAP-asioiden parissa todella pitkään. Pitkissä asiakasprojekteissa ollaan asiakkaan tiloissa, usein vähän ulkopuolisena ja kovassa paineessa. Silloin kantaa se, että yhteys omaan tiimiin, esimieheen ja firmaan säilyy. On tärkeää saada tuntea, että kuuluu johonkin. Meillä on yhteistapahtumia ja homma synkkaa tiimin kanssa. Esimieheni on ihan super, asenne on kohdallaan ja asiat hoidetaan niin, että työtä on kiva tehdä.

Pidän CGI:tä vakaana talona. Etenkin epävarmassa maailmantilanteessa on ollut mukava huomata, että töitä riittää.

Senioriteettia ja kokenutta osaajaa arvostetaan yleisesti, mutta CGI:llä on tuntunut, että ihmisestä todella välitetään ja halutaan pitää huolta. Meillä on myös paljon nuoria, ja mentorointiin panostetaan. Yritetään jakaa eri-ikäisten osaamista ja kokemusta.”

Olet kieli-ihmisiä. Mitä kansainvälisyys merkitsee ja miten se näkyy CGI:ssä?

”Meillä pääsee toimimaan isojen kansainvälisten asiakasyritysten kanssa, ja projektien rollouteja tehdään myös muiden maiden toimipisteissä. Minua kiinnostavat kielet ja kulttuurit ­– puhun englantia ja saksaa ja opiskelen espanjaa – ja kielitaitoa kannattaa hyödyntää aina kun mahdollista. On aina positiivinen vastaanotto erikielisille kumppaneille, että joku osaa kommunikoida heidän kielellään.

Aiemmin perhetilanne ei ole mahdollistanut ulkomaan tehtäviä, mutta nyt kun lapset ovat isoja, voisi taas matkustaakin. Jos jossain tarvitaan kielitaitoa, niin totta kai, olen valmis lähtemään vaikka heti!”

Miten suhtaudut kompensaatioon ja motivaatioon? Mikä sinua palkitsee ja mikä kannustaa eteenpäin?

”Tehdystä työstä pitää saada asianmukainen korvaus. On olennaista, ettei palkka ole pelkästään laskutettavaan työhön sidottu, ja että työnantaja on joustava. Tämä korostuu yllättävissä elämäntilanteissa, kuten oman tai läheisen terveydentilan muuttuessa.

CGI:llä on kiinteä palkkaus sekä vapaaehtoinen osakesäästöohjelma, johon valtaosa henkilöstöstä on halunnut osallistua. Siinä työntekijät voivat halutessaan sijoittaa osan palkastaan CGI:n osakkeisiin, ja yritys tuplaa tämän investoinnin. Se on pitemmällä aikavälillä hyvä juttu.

Sanoisin kuitenkin, että viihtyvyys, työntekijöistä välittäminen ja hyvä kemia tiimissä ja esimiehen kanssa ja välittäminen ovat rahaa tärkeämpi kantava voima. On tärkeää saada positiivista palautetta jossain muussakin muodossa kuin vain rahassa. Kun saa kriittisen projektin valmiiksi aikataulussa ja kun kokee olevansa arvostettu asiantuntija ja pidetty työkaveri, tuntuuhan se hyvältä.”

Mitä sinusta ei ehkä tiedetä? Ja minkä vinkin antaisit muille konkareille?

”Yksi harrastuksistani on ollut pesäpallo, jossa voitin komennusaikoinani peräti Saksan mestaruuden. Meillä on edelleen Münchenin Marttakerho entisten mestarien kanssa, ja monta ihanaa muistoa noilta ajoilta.

On aika kivaa, että töistä on kertynyt paljon kokemuksia – en kadu niistä mitään! Jokainen ovi aukeaa aina johonkin uuteen. Kannattaa heittäytyä rohkeasti, se on oikeasti antoisaa pidemmän päälle. Ei se polku aina ihan mutkaton ole, mutta kun kaikki kivet ja kannot kääntää, oppia kertyy.”

 

Tutustu CGI:n SAP-uramahdollisuuksiin ja avoimiin työpaikkoihin

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.