Vuonna 2014 Tampereen Sähkölaitos oli juuri ottanut irtioton Tampereen kaupungista ja sen IT-infrastruktuurista. Vaikka yhtiön omistajuus säilyikin kaupungilla, toi irtiotto mukanaan vapauden luoda uutta. Tällä vapauden hetkellä energiayhtiössä päätettiin se, että tulevaisuus on pilvessä, jonne yhtiö oli siirtämässä suuren osan merkittäviä toimintojaan. Yhtiön tavoite oli luoda hallittu, automatisoitu ja kustannustehokas toimintaympäristö, jonka päälle voisi rakentaa tulevaisuuden liiketoimintaratkaisuja.

Cloud first, mobile first

Elettiin irtioton jälkeistä aikaa. Energiayhtiön sähköiset työkalut ja -ympäristöt olivat siirretty on-premis-ratkaisuista pilveen Office 365:n päälle. Liiketoimintaa johdettiin kuitenkin vielä vanhalla Tampereen kaupungille suunnitellulla ERP-ratkaisulla.

Liiketoiminnan pyörittäminen tuntui haastavalta, koska vanha ERP oli mukautettu ensi sijassa Tampereen kaupungin eikä energiayhtiön tarpeisiin. Heräsikin ajatus siitä, että energiayhtiö voisi rakentaa oman, toimintaa optimoidusti tukevan ERP:n. Kaikki muuhan oli jo täysin energiayhtiön käsissä. Alkoi kilpailutus, jonka kautta projektille löytyisi toteuttaja. Ehdoksi asetettiin yksinkertaisesti se, että toiminnanohjausjärjestelmän tulee sijaita pilvessä.

ERP-projekti ei ole sprintti vaan maraton

Projektin asetelmat olivat varsin suoraviivaiset: palvelun tulee olla täysin pilvipohjainen ja sovellutuksia ei räätälöidä. Projektin monimuotoisuus ja toimintaympäristön monialaisuus varmistivat kuitenkin sen, että toimittaja joutuisi näkemään leipänsä eteen vaivaa.

Molemmat osapuolet, Tampereen Sähkölaitos ja kilpailutuksen voittanut CGI, olivat sitoutuneita luomaan energiayhtiölle korkeampaa automaatioastetta mahdollistavaa ja paremmin liiketoimintaa tukevaa järjestelmää. Teknologiaksi valikoituivat Microsoft Dynamics 365 Finance ja Microsoft Dynamics 365 Supply Chain Management. Teknologia tuntui luonnolliselta jatkumolta aikaisempien Office 365 –palvelujen rinnalle.

Maaliviivan häämöttäessä, kurkistetaan hetkeksi peruutuspeiliin. Tampereen Sähkölaitos oli asiakkaana erittäin sitoutunut uuteen, ja yhtiö käyttikin ennätysmäärän resursseja sisäiseen kehittämiseen. Tämä näkyi siinä, että muun muassa projektijohtajat olivat polvillaan varastossa tarkastelemassa omia prosessejaan. Voidaan sanoa, että yhtiö veti yhtä köyttä, eikä mikään tuntunut tärkeämmältä, kuin uuden ERP:n onnistunut maaliin saattaminen – järjestelmä tulisi tukemaan kaikkia tasoja tuotannosta yhtiön johtoon.

Energiayhtiön kumppani, CGI, taas valmistautui hankkeeseen tutustumalla asiakkaan toimintaympäristöön, säätämällä tuotantoprosesseja asiakkaansa tarpeita vastaaviksi sekä valmentamalla henkilöstöä. Näiden lisäksi CGI johti projektia rautaisin hansikkain, jotta yhteisille työpajoille löytyisi riittävästi aikaa.

Tulevaisuuden tiekartta

Tampereen Sähkölaitos uskoo uuteen toiminnanohjausjärjestelmään. Täyden käyttöönoton jälkeen, työlistalla onkin kartoittaa, mitä kaikkea kokonaisuus oikeasti tarjoaa: miten jo kasvaneet automaatioasteet saadaan vieläkin korkeammalle tasolla ja miten esimerkiksi tekoälyä voitaisiin hyödyntää liiketoiminnan kasvattamiseksi.

Kuilu Tampereen Sähkölaitoksen mission, tuomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, ja todellisuuden välillä kapenee päivä päivältä, kun uusia palveluja saadaan tuotantokäyttöön ennätysvauhdilla. Tämä on tie, jonka päästä löytyy mainetta ja kunniaa.

Teksti, Tarja Kauhanen, Microsoft.

Lisätietoja:
Timo Sundell, johtaja, CGI