CGI (TSX: GIB.A) (NYSE: GIB), yksi maailman suurimmista riippumattomista IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyrityksistä, on nimittänyt Jussi Mäkisen johtamaan toimialariippumattomiin teknologioihin keskittyvää Innovation Center of Excellence -yksikköään Suomessa, Puolassa ja Baltiassa 1.11.2025 alkaen.
Uudessa roolissaan Mäkinen vastaa innovaatioiden vauhdittamisesta sekä asiakkaiden digitaalista transformaatiota tukevien uusien teknologiapalvelujen kehittämisestä. Nimityksen myötä hänestä tulee myös CGI:n Suomen, Puolan ja Baltian johtoryhmän jäsen.
Jussi siirtyy tehtävään johdettuaan menestyksekkäästi CGI:n pilvisiirtymään keskittyvää liiketoimintaa Suomessa. Tässä roolissa hän on ollut keskeisessä asemassa kehittämässä pilvipohjaisia modernisointimalleja ja tekoälyratkaisuja, jotka tukevat asiakkaiden liiketoimintastrategiaa ja transformaatiota. Ennen CGI:lle siirtymistään hän toimi johtotehtävissä pilvialustoihin, datainfrastruktuuriin ja tekoälysovelluksiin erikoistuneissa yrityksissä.
“Tekoälyn kiihtyvä kehitys ja käytön yleistyminen lisäävät organisaatioiden tarvetta ydinjärjestelmiensä modernisointiin. Kyky reagoida nopeasti on tässä ratkaisevan tärkeää“, sanoo CGI:n Suomen, Puolan ja Baltian toiminnoista vastaava johtaja Niraj Sood. “Jussi on keskeisessä roolissa tekoälystrategiamme toteuttamisessa. Hänellä on vankkaa teknologiaosaamista, pitkä kokemus teknologialiiketoiminnan johtamisesta sekä poikkeuksellinen kyky muuntaa nousevat trendit käytännön innovaatioiksi. Hänen johdollaan kehityshankkeemme auttavat asiakkaitamme luomaan pitkäkestoista liiketoiminta-arvoa.“
”On hienoa päästä johtamaan Innovation Center of Excellence -yksikköämme aikana, jona tekoäly mullistaa koko toimialaa”, sanoo Mäkinen. ”Yhdessä CGI:n kansainvälisen asiantuntijaverkoston ja strategisten kumppaneidemme kanssa autamme asiakkaitamme hyödyntämään tekoälyä ja rakentamaan jatkuvaa arvoa nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.”
Yksikön johdossa aiemmin toiminut Niko Halonen on siirtynyt johtamaan CGI:n finanssialan asiakkaita palvelevaa liiketoimintayksikköä Suomessa.
CGI
Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman ja Suomen suurimpia riippumattomia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä. Suomessa CGI työllistää noin 3 700 henkilöä eri puolilla maata, ja sillä on 11 toimipistettä suurimmissa kaupungeissa. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 93 000 konsulttia ja muuta asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja hallintaan. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 14,68 Mrd. CA$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.fi.
Lisätietoa
Kia Yliperttula
viestintäjohtaja, CGI Suomi
+358 40 579 5913
kia.yliperttula@cgi.com