Helsinki, 17.11.2022

IT- ja liiketoimintakonsultoinnin yhtiö CGI on nimittänyt Arto Kuusisen johtajaksi Suomen, Baltian ja Puolan liiketoimintoihin nimikkeellä Vice President, Business Engineering. Kuusisen vastuulla on suurille yrityksille tuotettavien transformaatiohankkeiden järjestelyt, käynnistykset ja ylimmän johdon konsultointi.

Click to read the press release in English.

”Arto on Suomen kokeneimpia ja kansainvälisesti tunnustettu merkittävien transformaatiohankkeiden asiantuntija. Hänellä on vahva kokemus suurien muutoshankkeiden läpiviennistä. Arton kyvykkyyksillä voimme entistä paremmin auttaa asiakkaidemme vaativien hankkeiden menestyksekkäässä läpiviennissä”, kertoo CGI Suomen, Baltian ja Puolan suurasiakasmyynnistä vastaava johtaja Petri Imberg.

Transformaatiohankkeissa onnistuminen on kansainvälisille yrityksille elinehto

”Transformaatiohankkeet ovat organisaatioille investointina erittäin merkittäviä - puhumme usein kymmenien tai satojen miljoonien eurojen investoinneista. Tällaisten hankkeiden johtaminen, läpivienti ja strategisten kumppaneiden valinta muodostuvat yrityksille kriittisen tärkeiksi tekijöiksi. CGI:n maine Suomessa markkinajohtajana, mutta myös vahvana globaalina toimijana, erottuu edukseen monista muista palvelutoimittajista”, kuvaa Arto Kuusinen.

”Nopeasti kehittyvässä markkinassa on kilpailukyvyn säilyttämiseksi keskeistä nostaa organisaatioiden kykyä reagoida muutoksiin, uudistua liiketoiminnan lähtökohdista ja jatkuvasti innovoiden - henkilöstö vahvasti sitouttaen ja kouluttaen. Kyvykkyys hyödyntää ja rakentaa ekosysteemejä, kehittää uusia teknologia- ja datavetoisia liiketoimintamalleja sekä verkostoitua erilaisten toimijoiden kanssa nousevat merkittäviksi mahdollistajiksi muutoshankkeiden onnistumisessa. Tiedän varsin hyvin, kuinka haastavia organisaation läpileikkaavat uudistukset ovat. Pyrin kokemukseni kautta opastamaan asiakkaitamme näiden menestyksekkäässä läpiviennissä, uudistumisessa ja kilpailukyvyn merkittävässä parantamisessa”, kuvaa Kuusinen.

Arto Kuusinen on aloittanut CGI:n johtajana 14.11.2022. Aiemmin hän on työskennellyt johtotehtävissä useissa kansainvälisissä IT- ja liiketoiminnan konsultointiyhtiöissä.

Kuva
Arto Kuusinen: https://1drv.ms/u/s!AvSUjCy7IC08nFIFp30eJEQAvpcW?e=RhmbPG

Mediayhteydet
Esa Luoto
viestintäjohtaja, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

 

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman ja Suomen suurimpia riippumattomia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 17 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 90 000 konsulttia ja muuta asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja hallintaan. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 12,87 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.fi.