Sote-IT:n myytinmurskaajat: ”Soten säästötavoitteet ja palvelujen integraatio edellyttävät yhtä järjestelmää!” - Vai edellyttävätkö sittenkään?

Sote-IT-myyttimaistiaiseni jatkuvat toisella kattauksella. Edellisessä kirjoituksessani avasin motiiviani tälle blogisarjalle ja haastoin väitteitä, joiden mukaan nykyiset soten asiakas- ja potilastietojärjestelmät olisivat Suomessa elinkaarensa päässä. Olen iloinen siitä, miten rikasta ajatustenvaihtoa tekstini kirvoitti.

Tällä kertaa haluan herättää keskustelua siitä, onko yksi jakamaton yhden toimittajan vastuulla oleva asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuus välttämättömyys, jota ilman sote-uudistuksen ytimessä olevat asiakaskeskeisyys, palveluintegraatio, palvelujen käyttäjien ja eri ammattiryhmien välinen yhteistyö eivät voi toteutua.

Kasvavat sote-menot syövät yhä suuremman osan yhteiskunnan resursseista. Siksi on ensiarvoisen tärkeää jarruttaa menojen kasvua ja tavoitella aidosti vaikuttavia ratkaisuja. Tähän pääsemiseksi sote-palveluissa pitäisi saada aikaiseksi enemmän tuloksia vähemmillä panostuksilla, vauhtia koko ajan parantaen. 

Tämä koskee myös tietojärjestelmävalintoja. Eri vaihtoehtojen vaikuttavuus suhteessa kustannuksiin on vastuullista analysoida ilman ennalta naulittuja faktoideja. Kun rahaa, asiantuntemusta ja muutoskykyä on saatavissa rajallisesti, kannattaa keskittyä korjaamaan se, mikä oikeasti on – eikä minkä vain varmuuden vuoksi oleteta olevan - rikki.

Sote-palvelutuotanto edellyttää palvelutuottajista ja niissä työskentelevistä ammattilaisista rakentuvan verkoston sujuvaa ja asiakaskeskeistä yhteistyötä. Prosessien ja niitä palvelevan tiedon on soljuttava riittävän hyvin eri tahojen kesken, koska myös palvelujen käyttäjät liikkuvat palveluiden välillä. Tähän liittyen kuulee usein väitteen, että palveluiden integraatio edellyttäisi monoliittista ja kaikille osallisille yhteistä jakamatonta kokonaisjärjestelmää.  ”IT isosti uusiksi ja yhteen pakettiin” -ajattelumallin sisältyy kuitenkin ainakin kolme vaarallista olettamusta:

• Yhden monoliitin ja siihen sisältyvän suuren muutoksen oppi sivuuttaa raa’at rahan, asiantuntemuksen ja muutoskyvyn rajoitteet liian huolettomasti. Soten palvelutuotannon ei myöskään voida olettaa keskittyvän tulevaisuudessa vain julkiselle sektorille, vaan sote-palvelujen käyttäjien hyvinvoinnin turvaamisesta vastaavat yhä enemmän myös yksityiset ja mahdollisesti kolmannenkin sektorin toimijat. Ne kaikki tekevät IT-valintansa itsenäisesti, mikä lataa yhden järjestelmän malliin riskejä ja edellyttää joka tapauksessa järjestelmien välisiin yhteentoimivuuden vaatimuksiin vastaamista.  
   
• Yhden järjestelmän esitetään usein myös olevan toimivan so-te-yhteispelin edellytys. ”Kaiken pitää näkyä” -vaatimus on kuitenkin vain helppo tapa välttyä miettimistä, mikä on riittävää ja mitä todella tarvitaan. Harva asiantuntija allekirjoittaa tällaisen kaikenkattavuuden tarpeen, eivätkä sitä edellytä tai edes mahdollista myöskään kansalliset vaatimukset tai vallitseva lainsäädäntö.
   
• Lisäksi kuulee väitteitä, että yhden kokonaisvaltaisen sote-tietojärjestelmän ja tehokkaan tiedolla johtamisen välillä olisi jokin erottamaton yhteys. Käytännön realiteetti kuitenkin on, että kokonaisjärjestelmää, joka kattaisi kaiken tiedolla johtamisen edellyttämän sisällön, on mahdotonta toteuttaa.  Analytiikka ja tiedolla johtamien edellyttävät joka tapauksessa tietojen ottamista järjestelmästä ulos ja välittämistä eri tietolähteet yhteen kokoavaan varantoon. Näistä varannoista analytiikalla tuotettavat päätelmät voidaan hyvin integroida avoimilla rajapinnoilla perusjärjestelmään toiminnan tueksi. Näin toimitaan muuten niilläkin alueilla, jotka ovat toteuttaneet yhden järjestelmän periaatetta.

Enemmän tuloksia vähemmillä panostuksilla

Olen kuullut useamman asiantuntijan korostavan, että ollaan riittävällä tasolla, kun palvelutuotannon vastuuta saadaan siirrettyä palveluketjussa hallitusti, eri palveluntuotannon osapuolet ja palvelujen käyttäjät pystyvät viestimään keskenään rajapintojen välityksellä ja tarvittavat – ei suinkaan siis kaikki mahdolliset – tiedot asiakkuuden tilanteesta ovat eri osapuolten käytettävissä.  

Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, yleinen teknologia- ja rajapintakehitys ovat vakiinnuttaneet nykypäivän valtatrendiksi sen, että järjestelmät koostuvat moduuleista, joiden väliset avoimet rajapinnat takaavat tiedon liikkumisen ilman tarvetta keskittää riskit jyhkeisiin yhden toimittajan monopoleihin. Tämän mahdollistavia aktiviteetteja kutsutaan arkisesti järjestelmäintegraatioksi ja arkkitehtuuri(yhteis)työksi. Alueellisten ja reaaliaikaisten perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalveluiden yhteisten ratkaisujen toteutus edellyttää kehittämistä, mutta ei edellytä vallankumousta.

Seuraavassa kirjoituksessani jatkan ”Globaalit monoliitit ovat menossa muodista, pieni paikallinen on pop!” – myytin parissa.

Tutustu myös:

• OMNI360 - enemmän kuin asiakas- ja potilastietojärjestelmä
• CGI auttaa hyvinvointialueita tarjoamalla kattavat palvelut, joilla turvataan siirtymäajan aikaiset muutokset sekä kaikkien palveluiden toimivuus

Esimerkkejä moduulimaisesta OMNI360-toteutustavasta ovat muun muassa CGI:n HUS:ille toimittama tekoälyratkaisu, jossa algoritmi analysoi aivokuvia ja OMNI360 Puheentunnistus -ratkaisu. Kolmas esimerkki on CGI:n Ouluun toimittama järjestelmä, joka analysoi työkyvyttömyyteen johtavia indikaattoreita.