CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

paula-nygren.jpg

Paula Nygren on oikeastaan koko työuransa ajan kehittänyt terveydenhuollon järjestelmiä ja pitkään saman työnantajan palveluksessa. Oma tiimi ulkoistettiin CGI:lle syksyllä 2020 ja moni asia muuttui, päällimmäisenä tunteena on nyt uteliaisuus ja into: suuri yritys tarjoaa paljon kehittymisen paikkoja.

Paulan työnantajan kehittämä digitaalisen hyvinvointiasioinnin alusta päätettiin ulkoistaa CGI:lle. Sopimuksen myötä myös alustan parissa työskennelleet kymmenkunta asiantuntijaa siirtyivät syksyllä 2020 CGI:n työntekijöiksi – eli membereiksi, kuten työntekijöitä CGI:llä kutsutaan.

Paula oli ollut melkein kymmenen vuoden ajan samassa yrityksessä.        

”Viimeisin tittelini oli järjestelmäasiantuntija mutta ehdi hoitaa myös sovellusasiantuntijan, ratkaisumyyjän ja asiakasvastaavan pestejä”, Paula kertoo.

Paulalla on järjestelmäasiantuntijaksi epätavallinen koulutustausta: hän on fysioterapeutti.

”Totta – mutta sitä työtä en ole tehnyt oikeastaan päivääkään, sillä hakeuduin heti valmistumiseni jälkeen opiskelemaan hyvinvointiteknologian insinööriksi”, Paula naurahtaa.

 

Piinaava odotus

Ensimmäiset tiedot tulevasta ulkoistuksesta tulivat helmikuussa 2020, jolloin vanha työnantaja päätti kilpailuttaa uuden kodin kehittämälleen digitaalisen asioinnin alustalle ja sen parissa työskennelleelle tiimille.

”Aluksi ei ollut mitään tietoa siitä, minne olimme siirtymässä. Siinä vaiheessa päässä takoi vain yksi ajatus: minua ei siirretä! Seuraavaksi ajattelin, että nyt on löydettävä ihan mikä tahansa uusi työpaikka, koska en voi tietää, mihin ulkoistuksen myötä päädyn. Lopulta sitten rauhoituin ja ajattelin, että okei, ei hätää – siirryn tutun tiimin ja ohjelmiston kanssa, että aina voi vaihtaa sitten myöhemmin työpaikkaa, jos siltä tuntuu.”

Jos ulkoistus jo oli yllätys, sitä oli myös tulevan työnantajan nimi, kun se selvisi.

”Siinä kohtaa ilahdutti erityisesti se, että vanhan työnantajan tilat sijaitsevat Jyväskylässä samassa rakennuksessa kuin CGI. Leppoisa kahden ja puolen kilometrin kävelymatka töihin säilyi siis tismalleen samana”, Paula nauraa.

 

Olo oli heti tervetullut

Paulan mielestä heidän tiiminsä otettiin avoimesti vastaan ja syntyi olo, että he ovat oikeasti tervetulleita.

”Meillä oli paljon hr-infoja ja erilaisia perehdytyksiä. Meille nimettiin myös omat buddyt, jotka antavat vertaistukea.”

Iloa uuteen siirtymisestä himmentää oikeastaan vain välivaihe. Hetken aikaa julkistuksen jälkeen pitää malttaa jaksaa odottaa muuttoa ja tehdä töitä vanhan työnantajan järjestelmillä.

”Mieluiten sitä siirtyisi uuteen ihan heti. ”

 

Tarjolla kehittymismahdollisuuksia

Paulan on saanut jatkaa tutussa roolissaan, järjestelmäasiantuntijan titteli vain on vaihtunut konsultiksi.

”Kiva on ollut huomata, että meillä on ollut alustamme tiimoilta nyt enemmän asiakasesittelyitä ja tarjouspyyntöjä – CGI satsaa siihen, että alustamme käyttö laajenisi Suomessa.”

”CGI:llä selvästi kannustetaan myös uudistumaan ja ottamaan vastaan haasteita, mikä on kiva. Olen aiemminkin siirtynyt talon sisällä uusien tehtävien pariin, koska kaipaan välillä uusia haasteita. Itse en vielä tiedä, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä, mutta nyt ainakin mahdollisuuksia on isossa, globaalissa yrityksessä, valtavan paljon.”

”Innostavalta tuntuu, että roolin vaihdokset ovat CGI:llä mahdollisia. On hirveän piristävää, että työpaikka vaihtui, vaikkei se oma päätös ollutkaan. Sitähän sanotaan, että ihmisen olisi hyvä vaihtaa työpaikkaa kymmenen vuoden välein ja ehdin olla vanhassa paikassa jo melkein kymmenen vuotta”, Paula toteaa.

 

Kutkuttavat ongelmat

”Tykkään siitä, että pystymme tarjoamaan asiakkaalle ratkaisuja, jotka helpottavat heidän toimintaansa. Jollain masokistisella tavalla nautin myös tilanteista, joissa aluksi näyttää, ettei tästä tule yhtään mitään, mutta sitten palaset alkavat loksahdella kohdilleen ja pysymme aikataulussa. Ideoiminen ja innovoiminen on mahtavaa – on ihan huippua, kun keksimme, miten joku ongelma ratkaistaan”, Paula kertoo.

Ison talon käytänteet tuntuvat vielä osin vierailta mutta Paula uskoo, että uudet toimintatavat tulevat kyllä tutuiksi. Hän on pannut merkille myös hyvin toimivat sisäisen viestinnän.

”CGI:llä on ilmeisesti perinteisesti juhlittu tilikauden vaihtumista yhdessä. Koronan takia juhlia ei voinut nyt järjestää vaan sen sijaan meillä oli iltapäivän mittainen radiolähetys, joka oli todella yhteisöllinen ja kiva juttu”, Paula kehuu.

 

 

Lue myös Uusi ura ulkoistuksesta -blogisarjan muut blogit:

    Kirjoittajasta

    CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

    CGI Suomen asiantuntijat

    Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

    CGI on kansainvälisesti suomalainen digitalisaatiokumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.