Aliisa Hellström

Aliisa Hellström

Employer Branding Specialist

Isossa IT-talossa on tilaa monenlaiselle osaamiselle ja erilaisille taustoille. CGInside-sarjan uudessa blogitarinassa Antti Peltola avaa, kuinka vankka kokemus turvallisuusalan järjestelmä- ja hankintatehtävistä saa katsomaan uraa uusin silmin.

Yli 10 vuoden uran valtiolla tehnyt Antti Peltola löysi uutta puhtia IT-uralle CGI:n valtionhallinnon kansallisen turvallisuuden yksiköstä. Hän kertoo päässeensä hyvin mukaan työyhteisöön, jonka pitkät urat puhuvat viihtyvyyden ja kehitysmahdollisuuksien puolesta. 

“On iso etu, että omaan näkemystä valtion puolelta”

Antin syvällinen tuntemus valtion tehtävistä on ehdottomasti eduksi konsultin tehtävässä CGI:llä. Nykyinen rooli pitää sisällään projektin johtamista, tiimin ohjaamista sekä myyntityötä. Samalla hän on päässyt kehittämään liiketoiminnan osaamistaan.

Tuntemus toimialalta näkyy luottamuksessa puolin ja toisin asiakkaan kanssa. “Pystyn hyödyntämään aiempaa osaamistani, sillä asiakkaat ja CGI työnantajana arvostavat toimialakokemustani. Koen, että on iso etu, että omaan näkemystä valtion puolelta.”

Projektiluontoinen työ sopii mainiosti vaihtelusta nauttivalle Antille, eikä häneltä puutu rohkeutta laittaa itseään likoon: “Olen ihminen, joka elää haasteille ja siitä syystä haen myös työltäni vaativuutta. Ilokseni sopivanlaista haastetta tulee säännöllisesti.”

Välillä konsultin työssä tulee eteen myös tiiviitä ajanjaksoja, jolloin on laitettava ammatillisesti kaikki peliin.

“Tässä työssä ei ole samanlaisia päiviä. Työnkuvan ollessa laaja, käytännössä mitä vaan voi tulla vastaan.”

Antin vapaa-aika täyttyy perheen kanssa ja liikkuen

Aktiivista elämää yhdessä perheen kanssa

Vapaa-aika täyttyy perheen kanssa ja liikkuen. “Kestävyyslajit ovat oma juttuni. Esimerkiksi lapsen harrastuksen aikana haluan hyödyntää ajan siihen, että liikun itsekin.”

Lasten harrastukset tuovat mukanaan innostavia vastuita, sillä Antti toimii junioreiden koripallopeleissä toimitsijana sekä opettaa uintia lapsille.

Työsuhdepyöränä hankittu maantiepyörä auttaa liikunnan innostukseen, talvisin Antti polkee huoletta sisäfillarilla. Myös työnantajan tarjoama kulttuuri- ja liikuntaetu on tukenut urheiluharrastuksissa.

Työyhteisö, jossa kaikilla on lupa olla oma itsensä

Antti kuvaa tärkeimmäksi tehtäväkseen tiimin ohjaamisessa sen, että aikatauluista ja luvatuista asioista on pidettävä kiinni.

“Kun tiimi koostuu 15 asiantuntijasta, ja tehdään tiiviisti yhdessä, avoin viestintä on tärkeää. Haluan omalta osaltani mahdollistaa tiimiläisten työn.” Monimuotoisesta porukasta löytyy niin arkkitehtejä, määrittelijöitä kuin tietojärjestelmäkehityksen osaajia.

Kun katsoo ajassa taaksepäin ja miettii CGI:llä vietettyä aikaa, Antti on saanut konsulttina juuri sen, mitä halusikin. “Olen pitänyt CGI:llä siitä, että kaikki mahtuvat saman katon alle. Täällä on aidosti mukava yhteisö, jossa hyväksytään kaikki sellaisena kuin ovat.”

“Haluan kannustaa kaikkia luomaan omannäköistä uraa, sillä maailma on avoinna”, Antti alleviivaa.

Tiesitkö, että CGI:llä työskentelee muun muassa kunta-alan asiantuntijoita, lääkäreitä, ravitsemusasiantuntijoita, työvuorosuunnittelijoita, projektipäälliköitä ja kirjanpitäjiä konsultoimassa asiakkaitamme ja kehittämässä eri toimialojen tarpeisiin suunnattuja ratkaisuja?

Kiinnostaako oman urapolun rakentaminen CGI:llä? Tutustu mahdollisuuksiin urasivuiltamme!

Kirjoittajasta

Aliisa Hellström

Aliisa Hellström

Employer Branding Specialist

Työssäni pääsen kertomaan uniikeista erityispiirteistämme työnantajana. On aina ilo kuulla omilta osaajiltamme heidän inspiroivista uratarinoistaan, ja siitä miksi he viihtyvät niin hyvin meillä CGI:llä.