Helsinki, 11.12.2018

Liperin kunnan Suomidigi-palkittu päivähoitoratkaisu osoittaa, kuinka sähköistetyt palvelut ovat sekä ystävällisiä käyttäjilleen että edullisia veronmaksajille.

Liperin kunta on kehittänyt varhaiskasvatuksen tuntiperusteista maksujärjestelmää yhdessä CGI:n sekä lasten vanhempien kanssa. Lopputulos toi palkintosijan valtakunnallisessa Suomidigi Suunnannäyttäjät -kilpailussa.

Järjestelmä mahdollistaa työvuorojen suunnittelun mahdollisimman tehokkaasti lapsen etua ajatellen. Järjestelmän avulla parannetaan hoidon laatua ja käytetään julkisia varoja huomattavasti tehokkaammin, palkintoperusteissa todetaan.

"Olemme sähköistäneet kaikki mahdolliset toiminnot, jotta tärkeimpään eli lasten kasvatukseen, opetukseen ja hoitoon jää enemmän aikaa", varhaiskasvatuksen johtaja Sirkka Korhonen Liperin kunnasta tiivistää.

Hänen mukaansa onnistumisen taustalla on pitkäaikainen asiakaslähtöinen yhteistyö järjestelmätoimittaja CGI:n kanssa.

"Tuntiperusteisen maksujärjestelmän seuranta ja laskutus edellyttävät teknologiaa, josta meillä kunnassa ei ollut tietoa. ICT-asiantuntijoiden ja kasvatustieteilijöiden kohtaaminen tuotti niin näkyviä tuloksia, että saimme nopeasti myös kunnan päättäjät innostumaan. Palkinto on kannustus tulevaisuussuuntautuneelle toimintatavallemme", Korhonen sanoo.

Hän pitää palvelujen digitalisoinnin avaintekijöitä organisaation muutoshalukkuutta, muutosjohtamisen onnistumista sekä prosessien uudistamista.

"Ei riitä, että yritetään istuttaa uutta teknologiaa vanhaan toimintatapaan. Paras mahdollinen hyöty saadaan irti vain muuttamalla totuttuja rutiineja", Korhonen korostaa.

CGI:n kunta-alan palveluista vastaava johtaja Pauli Päivärinta pitää Liperin varhaiskasvatusyksikköä malliesimerkkinä asiakkaan muutostyön onnistumisesta kaikkien sidosryhmien näkökulmasta.

”CGI:llä on ollut mahdollistajan rooli. Ratkaisuvaihtoehtoja on mietitty yhteistyönä. Taustalla on huolellinen vaatimusmäärittely sekä selkeä tahtotila uudistaa koko varhaiskasvatuksen tarjoama käyttäjäystävälliseksi. Palkittu lopputulos on paljon enemmän kuin pelkkä yhden asian appi", Päivärinta sanoo.

Liperin kunnan varhaiskasvatuksen kokonaisjärjestelmä kattaa vanhemmille tarkoitetun asiakasportaalin (haku ja ilmoittautuminen esiopetukseen, hoitoaikojen varaukset ja seuranta), palveluohjauksen (lasten sijoitussuunnittelu sähköisen haun perusteella) sekä toiminnanohjauksen (laskutus lasten läsnä- ja poissaolojen perusteella).

Suomidigi Suunnannäyttäjät -kilpailun ideana on kannustaa ja innostaa asiantuntijoita tekemään uutta rohkeasti ja haastaa samalla julkisen hallinnon kehittäjät pohtimaan digiperiaatteiden toteutumista käytännössä.

 

Lisätietoja:
Pauli Päivärinta
johtaja, kunta-alan palvelut, CGI
Puh. +358 40 759 1366

pauli.paivarinta@cgi.com

 

Media:

Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

 

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. ja Suomen 2. suurin riippumaton ICT-palveluja tarjoava yritys. Yhtiön 65 000 asiantuntijaa palvelevat tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. Suomessa CGI työllistää yli 3 200 henkilöä 17 paikkakunnalla. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä kattaen mm. 150 omaa IP-tuotetta sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi