Helsinki, 04.02.2019

CGI Suomelle on myönnetty Top Employer -sertifikaatti vuodelle 2019. Sertifikaatin myönsi Top Employer -instituutti, joka tutkii ja vertailee yritysten HR-käytäntöjä kansainvälisesti. Sertifikaatti on CGI Suomelle jo kuudes peräkkäin. Ensimmäinen sertifikaatti myönnettiin vuonna 2014.

Instituutin mukaan tänä vuonna sertifioidut yritykset ovat osoittaneet edelläkävijyyttä HR-asioissa ja tarjoavat poikkeuksellisen hyvän työympäristön henkilöstölleen. 

”Panostamme hurjasti henkilöstömme urakehitysmahdollisuuksiin, hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Työyhteisöjä tutkivan ja vertailevan ulkopuolisen tahon antama sertifikaatti on osoitus siitä, että CGI on monella mittarilla huipputyöpaikka”, iloitsee CGI Suomen henkilöstöjohtaja Ulla Walli.

Top Employer-sertifikaatti on hänen mukaansa erityisen arvokas siksi, että sen arviointi toteutetaan laatuauditointina. Sertifikaatin saamista edelsi tiukka arviointiprosessi, joka sisälsi sisäisen auditoinnin sekä kansainvälisen käytäntöjen vertailututkimuksen. Arvionnissa mitataan yrityksen onnistumista yhdeksällä eri osa-alueella, kuten johtaminen, osaamisen kehittäminen & koulutus, uramahdollisuudet, palkkaus ja palkitseminen sekä työolosuhteet ja yrityskulttuuri.

"Se on työläs prosessi ja vie aikaa. Yhtiön prosessit ja käytäntöjen implementointi käydään läpi erittäin tarkkaan. Tarvitaan dokumentteja, täydennyksiä ja selvennyksiä vastausten todentamiseksi. Pelkkä halu- tai tavoiteperustelut eivät riitä", Walli kertoo.

CGI Suomen kanssa sertifikaatin on saanut myös viisi muuta CGI:n maayhtiötä Euroopassa. Sen ansiosta CGI:lle myönnettiin, maakohtaisten tunnustusten lisäksi, Top Employer Europe -sertifikaatti. Tänä vuonna vaatimukset täyttäviä maayhtiöitä on Suomen lisäksi Belgia, Saksa, Hollanti, Ruotsi ja Englanti sekä Euroopan ulkopuolelta Kanada ja Intia.

Top Employer -instituutti on riippumaton organisaatio, joka tutkii merkittävien työllistäjien työntekijäkäytäntöjä ympäri maailmaa ja vertaa näitä kansainvälisiin standardeihin. Instituutti on sertifioinut vuodesta 1991 alkaen yli 1200 huipputyöpaikkaa 116 eri maassa. 

Media
Esa Luoto
viestintäpäällikkö, CGI Suomi
+358 50 380 5601
esa.luoto@cgi.com

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman suurimpia ja Suomen 2. suurin riippumaton IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiö. Suomessa CGI työllistää yli 3 700 henkilöä 18 paikkakunnalla. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 74 000 asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja ulkoistuksiin. Palvelutuotannossa CGI luottaa paikalliseen läsnäoloon, globaaleihin palveluverkostoihin ja IP-ratkaisuihin auttaessaan asiakkaita saavuttamaan tuloksia ja onnistumaan digitaalisessa muutoksessa. CGI:n liikevaihto on 10,8 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.com/fi.