CGI (TSX: GIB.A) (NYSE: GIB), yksi maailman suurimmista riippumattomista IT- ja liiketoimintakonsultointiyrityksistä, on valittu Jyväskylän kaupungin taloushallinnon ratkaisutoimittajaksi. CGI toimittaa kaupungille Kaupunkimalli-ratkaisun, jonka tavoitteena on uudistaa ja yhtenäistää taloushallinnon prosesseja, tukea kaupungin toimintojen tehostamista sekä vahvistaa kaupungin tiedolla johtamista. Sopimus on kokonaisarvoltaan noin 1,9 miljoonaa euroa.
CGI:n Kaupunkimalli on kuntien ja kaupunkien tarpeisiin kehitetty taloushallinnon ratkaisu, joka yhdistää talouden keskeiset prosessit, raportoinnin ja jatkuvat palvelut yhdeksi kokonaisuudeksi.
Ratkaisu tukee taloushallinnon toimintatapojen yhtenäistämistä, raportoinnin kehittämistä sekä taloustiedon tehokkaampaa hyödyntämistä päätöksenteossa. Jyväskylän kaupungin tavoitteena on ottaa ratkaisu käyttöön vuoden 2027 aikana.
”Jyväskylän kaupungille oli tärkeää kilpailuttaa kumppani, joka pystyy tarjoamaan selkeän ja luotettavan taloushallinnon ratkaisun sekä etenemään kunnianhimoisessa aikataulussa. CGI:n toimintamalli ja kyky käynnistää projekti nopeasti tukevat kaupungin prosessien uudistamista ja tulevaisuuden kehittämistarpeita”, sanoo Vesa Voutilainen, Jyväskylän kaupungin talousjohtaja.
Suomessa tuotettava ratkaisu tukee myös taloushallinnon automaatiota ja analytiikkaa. Tekoälyn hyödyntäminen avaa jatkossa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi talouden ennakointiin, analysointiin ja tiedolla johtamiseen.
”CGI:n ratkaisu on mahdollista ottaa nopeassa aikataulussa käyttöön myös suurissa kaupunkiorganisaatioissa. CGI vastaa ratkaisun käyttöönotosta, ylläpidosta ja jatkokehityksestä yhtenä kokonaisuutena ja suomalaisin resurssein, mikä tukee sujuvaa käyttöönottoa ja kehittämistä myös jatkossa”, kertoo Kaupunkimalli-ratkaisusta CGI:llä vastaava johtaja Sari Pentikäinen.
CGI
Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman ja Suomen suurimpia riippumattomia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä. Suomessa CGI työllistää noin 3 700 henkilöä eri puolilla maata, ja sillä on 11 toimipistettä suurimmissa kaupungeissa. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on 94 000 konsulttia ja muuta asiantuntijaa. CGI tarjoaa kokonaisvaltaista palveluvalikoimaa asiakkaiden liiketoiminnan ja IT-ratkaisujen kehittämiseen, integrointiin ja hallintaan. CGI:n liikevaihto on 15,91Mrd. CA$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.fi.
Lisätiedot
Kia Yliperttula
Viestintäjohtaja, CGI Suomi
+358 40 579 5913
kia.yliperttula@cgi.com