IT- ja konsultointiyhtiö CGI liittyy Helsingin yliopiston GenAID-tutkimushankkeeseen, joka tutkii ja kehittää generatiivisen tekoälyn (GenAI) hyödyntämistä terveydenhuollossa. CGI toimii hankkeessa sekä rahoittajana että teknologia- ja tutkimuskumppanina, joka tuo erityisosaamistaan potilastietojärjestelmien AI-toimintojen kehittämisestä.
”Generatiivinen tekoäly tulee tuottamaan meille paitsi parempaa terveyttä myös merkittäviä kustannussäästöjä”, arvioi CGI:n OMNI360-potilastietojärjestelmän tekoälyratkaisujen kehittämisen johtava asiantuntija Miika Leminen ja jatkaa: ”Tekoäly kykenee jo nyt tiivistämään potilastietoja, luomaan automaattisesti potilasmerkintöjä keskustelujen pohjalta, ehdottamaan rakenteisia merkintöjä ja auttamaan ammattilaista todistusten ja määräysten tekemisessä. Lisäksi se voi tehdä tietokantahakuja, tukea datalähtöistä johtamista sekä parantaa potilasviestintää. Teknologialla on potentiaalia myös sairauksien seulonnassa, diagnostiikassa, ennaltaehkäisyssä ja yksilöllisen hoidon räätälöinnissä. Kohteiden kirjo on kutkuttavan laaja.”
Leveraging Generative Artificial Intelligence for Patient Data Management (GenAID) -hankkeessa tutkitaan kielimallien hyödyntämistä kliinisessä työssä useasta eri näkökulmasta. Hankkeen odotetaan tuottavan merkittäviä innovaatioita terveydenhuollon ammattilaisten työnkulkujen sujuvoittamiseen luotettavasti, turvallisesti ja kustannustehokkaasti.
Merkittävä siivu hallintotyöajasta potilaiden hoitamiseen
GenAID-tutkimusryhmän johtajan, Helsingin yliopistollisen sairaalan lääkäri ja tutkija Enni Sanmarkin mukaan tällä hetkellä jopa puolet terveydenhuollon työntekijöiden ajasta kuluu hallinnollisiin tehtäviin. Tarve tehokkaammille ja älykkäämmille terveystietojen käsittelytavoille on suuri.
”Generatiivisen tekoälyn kyky käsitellä ja tuottaa luonnollista kieltä voi tarjota tähän ratkaisun. Tutkimuspohjaista tietoa sen kyvyistä ja riskeistä terveydenhuollon yhteydessä tarvitaan kuitenkin kipeästi. Yhteistyö yritysten kanssa mahdollistaa tutkimuksen oppien hyödyntämisen potilastietojärjestelmien kehityksessä, mikä hyödyttää suurta osaa Suomen hyvinvointialueista ja luo kansainvälisestikin uutta osaamista”, Sanmark sanoo.
”Erilaiset tekoälyapurit voivat säästää jopa kolmanneksen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattilaisten tietojärjestelmiin käyttämästä ajasta, jolloin aikaa vapautuisi dokumentoinnista ja tietojen etsimisestä potilastyöhön. Uuden teknologian avulla voisimme helpottaa terveydenhuollon kriisiä ja asiantuntijapulaa sekä parantaa diagnostiikkaa ja hoidon laatua”, Leminen toteaa.
Osa kansainvälistä miljardihanketta
CGI arvioi hankkeessa kielimallien kyvykkyyttä ja soveltuvuutta Suomessa käytössä oleviin potilastietojärjestelmiin erilaisissa käyttötapauksissa, kuten potilasdatan tehokkaammassa käytössä, kirjausten automatisoinnissa ja riskiprofiloinnissa. Kyvykkyyden lisäksi huomioidaan muun muassa potilas- ja tietoturvallisuus, kustannusvaikuttavuus, kestävyys ja sääntelynmukaisuus. Tutkimuksessa hyödynnetään rekisteridataa, jota käsitellään auditoiduissa tietoturvallisissa analyysiympäristöissä lakien edellyttämällä tavalla ja potilaita tunnistamatta.
"Usein ajatellaan, että generatiivista tekoälyä ei voi hyödyntää terveydenhuollossa ennen kuin se on koulutettu suomenkielisellä datalla, mikä on kallista. Kuitenkin voi olla kliinisesti riittävää ja varsinkin kustannustehokasta käyttää suuria kielimalleja uusilla nokkelilla tavoilla soveltaen. Juuri näitä innovatiivisia keinoja tutkitaan tässä tutkimushankkeessa. On mahdollista, että näillä keinoin saavutetaan hyödyt ilman, että yhtään kielimallia joudutaan opettamaan sensitiivisillä potilasrekisteritiedoilla, jolloin pienintäkään tietosuojariskiä ei jää”, Leminen kertoo.
CGI on sitoutunut investoimaan merkittävästi tekoälyä hyödyntäviin palveluihin. Kesällä 2023 yhtiö käynnisti miljardin dollarin investointiohjelman tekoälykyvykkyyksien kiihdyttämiseen. CGI:llä on Suomessa kansainvälisesti merkittävä sote-IT-ratkaisujen osaamiskeskus, jonka tekoälyhankkeet hyötyvät tästä kansainvälistä investointiohjelmasta.
”Kehitämme sotearkeen oikeasti hyödyllisiä, kustannustehokkaita, luotettavia ja innovatiivisia ratkaisuja. Tällä hetkellä otamme OMNI360-potilastietojärjestelmäämme käyttöön erilaisia tekoälypohjaisia ratkaisuja, ja hankkeen tulokset tulevat tukemaan myös omaa innovointi- ja kehitystyötämme. Erityisesti tästä kuitenkin hyötyvät Suomen hyvinvointialueet sekä heidän työntekijänsä ja asiakkaansa, kun innovaatiot saadaan osaksi järjestelmiä ja arjen palvelukohtaamisia”, Leminen muistuttaa.
Tutkimushankkeesta:
Leveraging Generative Artificial Intelligence for Patient Data Management (GenAID) -projekti kuuluu Business Finlandin Health 360 Finland -ohjelmaan, jonka tavoitteena on tukea suomalaisia yrityksiä kehittämään ja kaupallistamaan kansainvälisesti kilpailukykyisiä ratkaisuja, joilla voidaan vastata terveyssektorin globaaleihin haasteisiin. Hanke toteutetaan yhteistyössä useiden terveydenhuollon keskeisten toimijoiden kanssa.