Työkykyjohtaminen

Resource center

CGI:n tuoreesta Työn murros -tutkimuksesta selviää, että koronapandemian vauhdittama työn murros on kokonaisuudessaan lisännyt suomalaisten innostusta työn tekemistä kohtaan. Eri työntekijäryhmien väliset eroavuudet ovat kuitenkin aiempaa suuremmat, mikä tekee esihenkilötyöstä entistä vaativampaa.

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta
CGI Suomen asiantuntijat

Julia luo uramahdollisuuksia huippuasiantuntijoille

06.09.2023 Julia Heiskanen raottaa monipuolista työnkuvaansa. Hän toimii esihenkilönä reilun kahdenkymmenen hengen asiantuntijatiimille ja asiakasvastaavana suurille liikenteen toimialan asiakkaille.

Jere Lyytinen
Jere Lyytinen

Säästä voimavaroja ja lisää hyvinvointia ergonomisella työvuorosuunnittelujärjestelmällä

15.05.2023 Työaikaergonomia on ajankohtainen puheenaihe, johon kiinnittää huomiota työelämän muuttuessa ja työntekotapojen kehittyessä. Työaikaergonomian huomioiminen ja työn kuormittavuuden minimoiminen työvuorosuunnittelussa ovat keskeisiä työntekijöiden hyvinvoinnin, tyytyväisyyden, työssä jaksamisen ja palautumisen tukemisessa.

Riikka Toivonen
Riikka Toivonen

Helpota työvuorosuunnittelun tuskaa

13.12.2021 Helpota työvuorosuunnittelun tuskaa - Työvuorosuunnittelun blogisarja osa 2 Työvuorojen suunnittelu on keskeinen, keskustelua herättävä osa monen organisaation hallintorutiineja. Hyvin hoidettuna yksilöllinen työvuorosuunnittelu lisää työtyytyväisyyttä, sitouttaa työntekijöitä ja vaikuttaa näin myös organisaation työnantajamielikuvaan ja houkuttelevuuteen. Työvuorojen suunnittelu voidaan hoitaa työläästi tai...

Riikka Toivonen
Riikka Toivonen

Lääke työvuoro-ongelmiin on olemassa

29.10.2021 Työvuorosuunnittelun blogisarja osa 1: Lääke työvuoro-ongelmiin on olemassa Käyttäjien ensipalaute toimittamistamme työajanhallinnan työkaluista on usein, että ne ovat tasapuolisia: Työntekijöillä on mahdollisuudet vaikuttaa työvuoroihin ja saada toiveensa läpi, mikä helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Tämä on havaintoesimerkki siitä, millaisia positiivisia...

Koronan tuomista haasteista, jatkuvasta oppimisesta ja digitaalisista palveluista sekä niiden vaikutuksesta yksittäisen ihmisen jaksamiseen keskusteltiin Ratkaisu21-tapahtumassa. CGI:n Tiina Heiskasen vieraana olivat Kevan Kati Korhonen-Yrjänheikki, Elon Anu Suutela-Vuorinen sekä Veritaksen Mika Paananen.