Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti ja pysyvästi. Samalla on muuttunut myös tapa, jolla puolustuskykyä rakennetaan. Enää ei riitä, että valtiot ostavat valmiita järjestelmiä halvimpaan hintaan tai nojaavat pitkiin, hitaisiin hankintasykleihin. Kun osa teknologioista vanhenee kuukausissa ja kriisit voivat nostaa materiaalitarpeita hetkessä, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä puolustusvoimien, teollisuuden ja rahoitusmarkkinan välillä.
CGI:n Petri Salo, Valmet Automotiven toimitusjohtaja Pasi Rannus ja Puolustusvoimien logistiikkapäällikkö Jyri Raitasalo purkavat auki tätä muutosta suoraan ja ilman turhaa kiertelyä. Ytimessä on kysymys, joka koskee koko Suomea: miten puolustusteollinen ekosysteemi rakennetaan niin, että se tuottaa sekä lyhyen että pitkän aikavälin tuloksia?
Kuuntele jakso Spotifyssa
Puolustusteollisuudesta on tullut kasvava markkina
Keskustelun yksi selkeimmistä havainnoista on se, että puolustusteollisuus ei ole enää sijoittajille tai teollisuudelle marginaalinen tai vältelty alue. Tilanne on muuttunut nopeasti. Siinä missä vielä muutama vuosi sitten autoteollisuus näyttäytyi houkuttelevana investointikohteena ja puolustusteollisuus varauksella katsottavana sektorina, asetelma on nyt kääntynyt.
Valmetin Pasi Rannus kuvaa muutosta suoraan: markkina näyttää nyt teollisuuden näkökulmasta poikkeuksellisen otolliselta. Tämä on merkittävä havainto myös yritysjohdolle. Kun markkina, poliittinen tahto ja budjettiohjaus alkavat osoittaa samaan suuntaan, syntyy ikkuna, jossa uutta tuotantokykyä voidaan rakentaa nopeasti.
Silti rahavirta ei muutu automaattisesti liikevaihdoksi tai kapasiteetiksi. Keskustelussa tunnistetaan selvä kitka: budjetteja on, tarve on ilmeinen, mutta päätöksenteko, hankintamallit ja teollinen valmius eivät vielä kohtaa riittävän nopeasti.
Puolustuksen kellotaajuuksia on useita – ja se muuttaa kaiken
Yksi jakson tärkeimmistä oivalluksista liittyy puolustuksen eri aikajänteisiin. Raitasalon mukaan osa suorituskyvystä rakentuu hyvin hitaasti. Esimerkiksi panssarivaunut, hävittäjät tai ilmatorjuntajärjestelmät voivat olla käytössä vuosikymmeniä. Samalla rinnalla on teknologioita, kuten droonit ja niiden vastajärjestelmät, joiden elinkaari voi olla viikkoja, kuukausia tai muutamia vuosia.
Tämä haastaa koko järjestelmän. Perinteinen hankintamalli on suunniteltu pitkän aikavälin kehitykseen. Se toimii edelleen osassa tarpeita hyvin. Mutta sen rinnalle tarvitaan nopeasyklisempi toimintamalli, joka mahdollistaa sekä kokeilun, kehityksen että nopean skaalaamisen.
Tässä kohtaa keskustelun ydin ei ole vain teknologiassa vaan johtamisessa. Yritysten ja julkisen sektorin on opittava toimimaan kahdessa rytmissä yhtä aikaa. Tarvitaan pitkäjänteisiä investointeja, mutta samalla kykyä reagoida nopeasti, kun markkina, uhkakuva tai teknologia muuttuu.
Sarjavalmistus, integraatio ja huoltovarmuus ratkaisevat
Jakso tekee näkyväksi yhden usein unohdetun asian: puolustuskyky ei rakennu yksittäisistä hienoista laitteista, vaan kyvystä integroida ne osaksi toimivaa kokonaisuutta. Raitasalo muistuttaa, että uusi väline tai järjestelmä ei tuo arvoa, jos sitä ei voida johtaa, huoltaa tai liittää olemassa olevaan sensoriverkkoon, logistiikkaan ja johtamisjärjestelmään.
Tämä on tärkeä viesti myös teollisuudelle. Pasi Rannus nostaa esiin sarjavalmistuskyvykkyyden eli kyvyn valmistaa nopeasti, skaalautuvasti ja laadukkaasti. Se ei synny hetkessä, mutta sitä voidaan rakentaa hyödyntämällä siviiliteollisuuden valmiuksia.
Keskustelussa näkyy selvästi ajatus siitä, että Suomen teollisuuden ei pidä nähdä itseään vain toimittajana, vaan ongelmanratkaisijana. Jos puolustusvoimilla on suorituskykyongelma, teollisuuden tehtävä on rakentaa siihen tuotannollinen vastaus.
Huoltovarmuus tuo tähän vielä yhden kerroksen. Kyse ei ole vain siitä, mitä hankitaan ennen kriisiä, vaan siitä, miten tuotanto jatkuu kriisin aikana. Se tarkoittaa materiaalivarastoja, komponenttisaatavuuden varmistamista ja kykyä nostaa tuotantomääriä nopeasti, jos tilanne vaatii.
Suomi tarvitsee puolustusteollisen strategian
Keskustelun lopussa päädytään johtopäätökseen, joka on jakson selkein viesti: Suomi tarvitsee puolustusteollisen strategian. Ei vain yksittäisiä hankkeita tai hankintoja, vaan yhteisen pelikirjan.
Tällä tarkoitetaan käytännössä sitä, että puolustusvoimat, teollisuus, poliittinen johto ja rahoittajat ymmärtävät paremmin toistensa tarpeita, rajoitteita ja mahdollisuuksia.
Puolustusvoimien pitää kyetä avaamaan tulevia näkymiä enemmän. Teollisuuden pitää rakentaa ratkaisuja, jotka vastaavat sekä pitkän että lyhyen aikavälin tarpeisiin. Ja rahoitusmarkkinoille pitää syntyä riittävä luottamus siihen, että investoinneilla on uskottava tulevaisuus.
Raitasalo nostaa esiin verkosto- ja ekosysteemimallin arvon. Suomessa on paljon pieniä teknologiatoimijoita ja korkeatasoista osaamista, mutta usein puuttuu toimija, joka kokoaa ideat, luottamuksen ja tuotantokyvyn yhteen. Tässä isommilla teollisilla toimijoilla voi olla ratkaiseva rooli.
Näin viet opit käytäntöön
- Tunnista, mikä rooli organisaatiollasi voisi olla puolustusteollisessa ekosysteemissä: teknologia, valmistus, integraatio, data, huoltovarmuus vai jokin näiden yhdistelmä?
- Rakenna yhteistyötä pidemmällä aikajänteellä, mutta varaudu siihen, että tarpeet muuttuvat nopeasti.
- Mieti tarjontaasi suorituskykyongelman ratkaisemisen kautta, ei vain tuotteen tai palvelun näkökulmasta.
- Panosta luottamukseen ja yhteiseen kieleen julkisen sektorin, teollisuuden ja rahoittajien välillä.
- Arvioi, miten oma tuotanto tai osaaminen voisi tukea myös kriisiajan kapasiteetin nostoa ja huoltovarmuutta.
Tulosten tekijät -sarjan etusivulle
