Valtio

Resource center

Kansalliskirjasto on käynnistänyt kehittämisen kulttuurin muutosprosessin, jonka tavoitteena on parantaa arvontuottoa ja asiakaslähtöisyyttä. Muutoksen ajurina toimivat ketterät menetelmät, jotka tarjoavat strukturoidun lähestymistavan kehittämiseen. Muutosmatkan taustalla on Kansalliskirjaston työskentelytapojen kehittämistarve. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteet liittyvät muun muassa parempaan työkuorman hallintaan, suunnitelmallisempaan toimintaan...

CGI kehittää Ruokavirastolle avaruusdataan ja tekoälyyn pohjautuvaa järjestelmää, joka tunnistaa Suomen peltojen kasvilajit, hoitotarpeet ja tehdyt toimenpiteet, kuten niitot ja maanmuokkaukset. Hanke on osa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta, ja se tukee keskeisesti myös vihreän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.

Palkeet on valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus, joka tuottaa keskitettyjä palveluita valtionhallinnon virastoille, laitoksille ja rahastoille – loppukäyttäjinään yhteensä noin 80 000 valtion palveluksessa olevaa virkamiestä. CGI:n rakentama Kieku-tietojärjestelmä on yksi osa Palkeiden palvelukokonaisuutta. Palkeet perustettiin vuonna 2010 valtion talous-...

Työterveyslaitoksen tavoitteena on lisätä työpaikkojen hyvinvointia ja pidentää suomalaisten työuria. CGI osallistui tähän tärkeään työhön palvelumuotoilun konsultaatiolla, jolla edistettiin sote-keskuksissa johtamistyötä tekeville ja perusterveydenhuollossa toimiville lääkäreille suunnattujen verkkokoulutusten tuottamista. Työterveyslaitos on työn ja terveyden välisen suhteen asiantuntija, jonka toiminnan tulokset...

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tietojärjestelmien uudistushanke on tehostanut seurakuntien hallintoa ja tuonut uusia mahdollisuuksia kirkon jäsenten sähköiseen palvelemiseen. Kirjuri-jäsentietojärjestelmä on helpottanut ja nopeuttanut muun muassa virkatodistusten saamista.

Suomen suurin ammatillinen aikuiskouluttaja Taitotalo lähti toteuttamaan tiedolla johtamisen kehittämistä hankerahoituksella. Projektin aikana löydettiin konkreettisia työn tehostamismahdollisuuksia, toteutettiin tiedolla johtamisen mittaristot ja pohjustettiin tietä kohti ennakoivaa analytiikkaa.

Greater London Authority (GLA) otti onnistuneesti käyttöön sähköisen ääntenlaskentaratkaisun Lontoon pormestarin ja yleiskokouksen vaaleihin. Ratkaisulla käsiteltiin noin 7,9 miljoonaa ääntä, jotka vaaleissa annettiin kynällä paperille merkiten. IT-palveluyhtiö CGI yhdessä Smartmaticin ja Hamilton Rentalsin kanssa toimittivat päätepalveluja, ohjelmistoja ja teknistä infrastruktuuria...

Valtiokonttorin taloustietoihin ja tilirakenteisiin liittyvän tiedon käsittelyjärjestelmä, TATI, siirrettiin CGI:n tarjoamaan Azure-ympäristöön nopeassa migraatioprojektissa.

Business Finlandissa oli huomattu, että niin kustannussyistä kuin kehitystoiminnan optimoinninkin kannalta oli tullut aika siirtyä perinteisestä palvelinkeskusmallista pilveen. Business Finland päätyi toteuttamaan teknisen palvelumallin yhdessä CGI:n kanssa CloudOps-metodologian mukaisesti.