Resource center

Aliisa Hellström
Aliisa Hellström

Everstistä konsultiksi puolustus- ja turvallisuusalan asiakkaille

22.03.2024 Senior Defence -konsultti Tarmo Ränisoo teki rohkean urasiirron konsultointiin. Ennen CGI:tä hän on toiminut muun muassa Viron puolustus- ja ilmavoimilla.

CGI kehittää Ruokavirastolle avaruusdataan ja tekoälyyn pohjautuvaa järjestelmää, joka tunnistaa Suomen peltojen kasvilajit, hoitotarpeet ja tehdyt toimenpiteet, kuten niitot ja maanmuokkaukset. Hanke on osa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta, ja se tukee keskeisesti myös vihreän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.

HSL tarjoaa pääkaupunkiseudulla sujuvia joukkoliikenteen palveluita, joiden kehittämisessä hyödynnetään liikennedataa. CGI on auttanut HSL:ää kehittämään ratkaisun, jonka avulla satelliittidataan pohjautuvasta tiheästä paikkatiedosta saadaan enemmän tehoja liiketoiminnan tarpeisiin. Helsingin seudun liikenne eli HSL on Helsingin seudun joukkoliikennejärjestelmästä vastaava kuntayhtymä, jonka visiona...

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta
CGI Suomen asiantuntijat

Paikkatieto imaisi Antin mukaansa jo 13 vuotta sitten – “avaruusdatalla ja paikkatiedolla tulee olemaan entistä isompi rooli tulevaisuudessa”

28.08.2023 Juttu on julkaisu alun perin Duunitorissa. Kuvat: Niko Raappana. Paikkatieto imaisi Antti Kajanuksen mukaansa jo 13 vuotta sitten. Teknisenä asiantuntijana CGI:n Space & Geo -osaamiskeskuksessa työskentelevä Antti valottaa, millaisten projektien parissa CGI:llä pääsee työskentelemään, miten suuri IT-talo voi olla kaikkea...

Dr Jaime Reed
Jaime Reed

Katse horisonttiin – avaruusteknologia kestävien ratkaisujen edistäjänä

07.08.2023 Kestävyys ei välttämättä ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, kun ajattelee avaruusteknologian mahdollisuuksia ja hyötyjä. Todellisuudessa se kuitenkin luo perustan monille kestävän kehityksen ratkaisuille päivittäisessä elämässämme.

Aliisa Hellström
Aliisa Hellström

Ohjelmistokehitystä poikkitieteellisessä tiimissä – ison talon mahdollisuudet tukevat ammatillista kasvua

02.07.2023 CGI:n Space & Geo -yksikössä ohjelmistokehittäjänä työskentelevä Sonja Koivisto oli valmistumisen jälkeen kiinnostunut työskentelemään suuressa organisaatiossa. Tämä toive toteutui, kun hän löysi tiensä CGI:lle opiskelukaverin suosituksesta.

Hannu Kämäri
Hannu Kämäri

Euroopan avaruusohjelmat kiihdyttävät avaruus- ja paikkatietoratkaisujen kehitystä

07.06.2023 Eurooppalaiset panostukset avaruuteen ovat kasvussa, vaikka maanosan omat miehitetyt avaruuslennot eivät olekaan vielä näköpiirissä. Sen sijaan Euroopan avaruusjärjestön ja Euroopan unionin avaruusohjelmaviraston nykyiset projektit ovat yhdessä pilviteknologioiden sekä data-analytiikan ja tekoälyn kanssa luomassa perustaa uusille ja edistyksellisille satelliitti- ja paikannusdataa...