CGI on kartoittanut pankkipalvelujen kuluttajakäyttäytymistä globaalilla tutkimuksella 2017. Tällä kertaa tutkimme pankkien tulevaisuutta nuorten aikuisten näkökulmasta ja selvitimme kuinka jatkuva teknologinen kehitys vaikuttaa asiakaskäyttäytymiseen, asenteisiin sekä tulevaisuuden odotuksiin.

Miksi pankki- ja rahoitusalan yritysten tulisi havahtua millenniaalien merkitykseen viimeistään nyt? Vuoteen 2020 mennessä yli puolet työikäisistä edustaa Y-sukupolvea – samaa sukupolvea, joka on elänyt lapsuutensa lama-aikana ja on ensimmäinen sukupolvi, joka ei tule yltämään edeltävien sukupolvien kaltaiseen taloudelliseen hyvinvointiin. Samanaikaisesti millenniaaleja kutsutaan myös diginatiiveiksi, sillä he ovat syntyneet maailmaan, jossa teknologia on arkipäivää.

young-couple-millennial

Tutkimus toteutettiin tammi-maaliskuussa 2018 tehdyllä kyselytutkimuksella, jossa kohteena olivat suomalaiset 18-30-vuotiaat nuoret aikuiset. Vastaajat edustavat laajasti niin eri paikkakuntia, kuin pankkiasiakkuuksia. Yhteensä vastauksia saatiin 371 kappaletta. 

Astu kanssamme tulevaisuuden pankkiin – ja varaudu yllättymään.