Olemme uuden aikakauden kynnyksellä. Ajattelemme usein tekoälyä vain nykyisen maailman kehittäjänä, vaikka todellisuudessa se avaa meille ovet kokonaan uuteen toimintaympäristöön. Tässä uudessa maailmassa vapaudumme inhimillisen älykkyyden rajoitteista ja voimme reaaliaikaisesti hyödyntää kaikkea käytettävissä olevaa informaatiota kokonaisvaltaisesti. Tekoäly ei tyydy pelkästään optimoimaan nykyisiä liiketoimintamalleja, vaan se haastaa vallalla olevat mallit synnyttäen niille uusia radikaaleja haastajia.
Useimmat yritykset eivät ole vielä nähneet tästä konkreettisia hyötyjä. Useiden tutkimusten mukaan vain murto-osa tekoälyyn investoineista yrityksistä on saavuttanut tekoälyllä merkittävää arvoa, ja valtaosa hankkeista jää pilotointivaiheeseen.
Tekoäly haastaa johtamisen
Tekoälyn käyttöönotto ei ole teknologiahanke, vaan muutos, joka haastaa yritysten toimintatavat ja johtamisen. Organisaatiot, jotka ovat onnistuneet tekoälyhankkeissaan, ovat usein juuri niitä, joiden toimitusjohtajilla on ollut selkeä visio tekoälyn roolista tulevaisuudessa. Johdon on nähtävä tekoäly strategisena alustana, ei vain operatiivisena parannuksena.
Kun tekoälyn potentiaali liiketoiminnalle on valtava, toimitusjohtajien vastuulla on myös tunnistaa, mitä kannata toteuttaa. Vaikka teknologia mahdollistaakin paljon, kaiken tiedon hyödyntäminen ei välttämättä ole järkevää tai liiketoiminnallisesti perusteltua.
Tekoälyn yleistyminen muuttaa liiketoimintaa kolmen keskeisen ilmiön kautta ja vähintään näistä jokaisella toimitusjohtajalla olisi hyvä olla selkeä näkemys:
1. Mahdollisuudet näkyviksi ja täydellinen tietoisuus ympäröivästä maailmasta
Tekoäly tuo yrityksille ennennäkemättömän tilannekuvan informaatiosta ja trendeistä, jonka avulla ne voivat ohjata toimintaansa välittömästi. Jokainen datapiste tulee näkyväksi, jokainen asiakasvuorovaikutus mitattavaksi ja kaikki informaatio välittömästi hyödynnettäväksi. Tämä reaaliaikainen tilannekuva tekee yrityksistä ennakoivia, jolloin ne voivat tarttua uusiin mahdollisuuksiin ennen kilpailijoitaan. Arvopaperimarkkinoilla ja valuuttakaupassa algoritmipohjainen kaupankäynti on ollut jo pitkään vallalla; nyt samankaltainen itsenäisesti markkinaohjautuva malli laajenee muillekin liiketoiminnan alueille.
Toimitusjohtajan on ymmärrettävä, miten tekoäly mahdollistaa välittömän reagoinnin markkinoiden muutoksiin ja trendeihin, mutta samalla harkittava, mikä informaatio aidosti tukee strategisia päätöksiä ja milloin yksityiskohdat johtavat harhaan.
2. Itseohjautuva kehittyminen ja siirtymä staattisista prosesseista eläviin järjestelmiin
Kiinteät ja ennalta määritellyt toimintamallit ovat pian historiaa. Tekoäly muuttaa toimintamallit joustaviksi, jatkuvasti itseään optimoiviksi prosesseiksi. Yrityksesi liiketoimintamallit, tuotteet ja palvelut kehittyvät dynaamisesti asiakkaiden tarpeiden, markkinatilanteen ja kilpailutilanteen mukaan ilman jatkuvaa manuaalista puuttumista. Vertauksena liiketoiminnan muutos on kuin siirtymä näppäinpuhelimista älypuhelimiin – kovakoodatuista toiminnoista siirrytään dynaamisesti mukautuviin toimintoihin.
Johdon tulee tiedostaa, että tämä siirtymä tarjoaa kilpailuetua vain, jos muutosta johdetaan selkeästi ja henkilöstö sitoutetaan mukaan kehitykseen.
3. Tekoälyohjautuvat ekosysteemit tarkoittavat saumatonta yhteistyötä ja arvon optimointia
Suurin muutos koskee laajojen arvoverkkojen kokonaisvaltaista optimointia, jossa tekoäly ohjaa markkinaehtoista yhteistyötä. Tekoäly mahdollistaa uudenlaisen yhteistyön eri toimialojen ja arvoketjujen välillä. Sen avulla yritykset voivat tehdä dynaamisesti yhteistyötä, jakaa dataa ja oppia yhdessä, miten arvon luomista ja jakamista optimoidaan. Tekoäly ei vain automatisoi – se orkestroi kokonaisia ekosysteemejä, joissa organisaatiosi pystyy jatkuvasti sopeutumaan ja menestymään.
Toimitusjohtajien on tunnistettava, että tekoälyn avulla tapahtuva yhteistyö yli toimialojen ja organisaatiorajojen luo arvoa, mutta se edellyttää myös selkeitä linjauksia siitä, missä yhteistyö kannattaa ja miten dataa jaetaan turvallisesti ja järkevästi.
Johdon on ymmärrettävä, että tekoälyhanke on strateginen ja organisatorinen muutos, jonka johtaminen vaatii visionääristä näkemystä ja määrätietoista toteutusta. Tekoäly on täällä jäädäkseen. Oletko valmis johtamaan sitä, vai jäätkö seuraamaan?