John Bailey CGI

John Bailey

Johtava tekoälyasiantuntija

Useimmissa organisaatioissa on käynnissä tekoälypilotteja, -kokeiluja ja -kehityshankkeita – ja usein lukuisia sellaisia yhtäaikaisesti. Mutta mitä liiketoimintahyötyä niillä oikeasti saadaan aikaan?

Menestyjiä eivät erota näyttävimmät demot tai suurin määrä pilotteja. Ratkaisevaa on kyky tunnistaa, mikä toimii, viedä se osaksi liiketoimintaa ja skaalata syntyvät hyödyt koko organisaatioon. 

Johdon agendalla pitäisikin nyt olla erityisesti kysymykset, kuten

  • Mitkä tekoälyhankkeemme tuottavat mitattavaa liiketoimintahyötyä?
  • Millä piloteilla on realistinen polku tuotantoon ja laajempaan käyttöön?
  • Missä data, integraatiot tai hallintamallit jarruttavat tulosten syntymistä?
  • Miten prosessien, roolien ja päätöksenteon on muututtava?
  • Kuinka paljon kontrollia, läpinäkyvyyttä ja suvereniteettia tarvitsemme?
  • Ja ennen kaikkea: kuka vastaa tekoälyn tuottamasta arvosta pilotin päätyttyä?

Nämä kysymykset eivät ehkä ole yhtä kiehtovia kuin uusi tekoälydemo, mutta liiketoiminnan kannalta ne ovat elintärkeitä.

Pilotti osoittaa mahdollisuuden, ei vielä arvoa

Piloteilla on ollut tärkeä rooli tekoälyn kehityksessä. Niiden avulla organisaatiot ovat voineet testata oletuksia, vähentää epävarmuutta ja tunnistaa tekoälyn potentiaalisia käyttökohteita. Todellinen testi alkaa kuitenkin vasta, kun tekoäly halutaan saada vakiintuneeksi osaksi toimintaa.

  • Kuka omistaa ratkaisun pilotin jälkeen? 
  • Kuka vastaa sen laadusta vuoden kuluttua? 
  • Miten tekoälyn tuottama tieto vaikuttaa todelliseen työprosessiin ja päätöksentekoon? 
  • Osaavatko ihmiset käyttää ratkaisua, ja luottavatko he siihen riittävästi?

Nämä kysymykset ratkaisevat, syntyykö tekoälystä liiketoimintahyötyä vai jääkö se kiinnostavaksi kokeiluksi. Tekoälytransformaatio tapahtuu vasta silloin, kun tekoäly muuttaa tapaa, jolla päätöksiä tehdään, asiakkaita palvellaan, toimintaa johdetaan ja ihmiset tekevät työtään.

Arvo syntyy tekoälymallin ympärille

Tekoälykeskustelussa huomio kiinnittyy helposti malleihin, työkaluihin ja alustoihin. Mikä malli on paras? Mikä teknologia kannattaa valita? Mitä alustaa pitäisi käyttää?

Valinnoilla on merkitystä, mutta yksin ne eivät ratkaise tekoälyinvestoinnin onnistumista. Useimmissa organisaatioissa tekoälymalli on itse asiassa vain pieni osa kokonaisuutta, jossa varsinainen arvo syntyy.

Pystymmekö muuttamaan toimintaamme niin, että tekoälyn kyvykkyys näkyy liiketoiminnan tuloksissa?

Kysyntäennuste on hyödytön, jos se ei muuta varastopäätöksiä. Ennakoivan kunnossapidon hälytyksellä ei ole arvoa, jos tieto ei saavuta oikeaa ihmistä tai prosessia ajoissa. Asiakaspalvelun tekoälyavustaja alkaa tuottaa merkittävää hyötyä vasta, kun sillä on käytössään oikea asiakaskonteksti, palveluhistoria ja toimintaa ohjaavat käytännöt. Sama pätee ohjelmistokehitykseen. Tekoäly voi nopeuttaa yksittäisen kehittäjän työtä huomattavasti. Organisaatiotason tuottavuushyppy syntyy kuitenkin vasta, kun myös määrittely, testaus, käyttöönotto ja ylläpito muuttuvat.

Tekoälyn hyödyntämisestä puhuttaessa oikea kysymys ei ole, voiko tekoäly tehdä tämän, vaan pystymmekö muuttamaan toimintaamme niin, että tekoälyn kyvykkyys näkyy liiketoiminnan tuloksissa. 

Tekoäly ei skaalaudu itsestään

Kokeiluista konkretiaan - AI at Scale -malli

Tekoälyn ostajan oppaassamme esittelemme AI at Scale -mallin, joka auttaa siirtymään yksittäisistä kokeiluista kohti mitattavaa liiketoimintahyötyä. Lähtökohta on yksinkertainen: tekoälyn skaalaaminen ei ole vain teknologiahanke, vaan edellyttää toisiaan tukevia kyvykkyyksiä, joiden avulla tekoälystä voidaan tehdä toistettava, hallittu ja aidosti hyödyllinen osa organisaation toimintaa.

Nämä kuusi osa-aluetta nousevat ratkaisevaan rooliin: 

1. Strategia ennen teknologiaa
Kaikki mahdollinen ei ole kokeilemisen arvoista. Tekoälyinvestoinnit tarvitsevat selkeän suunnan: missä tekoäly voi aidosti parantaa liiketoiminnan tuloksia, mitä tavoitteita sillä tavoitellaan ja millä periaatteilla investointeja priorisoidaan. Samalla tarvitaan selkeä hallintamalli, yhteinen näkemys hyväksyttävästä riskitasosta sekä yhteys organisaation strategisiin tavoitteisiin.

2. Tekoäly mullistaa sovelluskehityksen
Tekoäly nopeuttaa jo nyt sovellusten rakentamista, modernisointia, testausta ja ylläpitoa. Suurin potentiaali ei kuitenkaan synny siitä, että kehittäjille annetaan uusia työkaluja. Todellinen muutos tapahtuu, kun tekoäly integroidaan systemaattisesti koko ohjelmistokehityksen elinkaareen ja samalla uudistetaan tapaa, jolla ohjelmistoja suunnitellaan, rakennetaan ja ylläpidetään.

3. Tekoälytoteutuksen pitää kestää arkea
Demo voi toimia täydellisesti, mutta etenkin liiketoimintakriittisen tekoälypalvelun pitää toimia myös maanantaiaamuna, ruuhkahuipussa ja poikkeustilanteessa. Kun tekoälystä tulee osa päivittäistä toimintaa, jatkuva valvonta, automaatio, häiriönhallinta, tietoturva ja elinkaaren hallinta korostuvat. Tekoälyn arvo ei synny siitä, että ratkaisu toimii kerran. Sen pitää toimia luotettavasti joka päivä.

4. Suurimmat hyödyt löytyvät toimialan ytimestä
Yleiskäyttöinen tekoäly voi tehdä työstä nopeampaa. Toimialan prosessit, data ja toimintalogiikan ymmärtävä tekoäly voi muuttaa koko työn tekemisen tapaa. Siksi suurimmat hyödyt syntyvät usein silloin, kun tekoäly viedään syvälle organisaation ydintoimintaan: palveluihin, prosesseihin ja päätöksentekoon. Tuottavuushyppy on hyvä tavoite, toimintamallin uudistaminen vielä suurempi mahdollisuus.

5. Mitä tärkeämmäksi osaksi tekemistä tekoäly tulee, sitä tärkeämpää on kontrolli
Kun tekoäly siirtyy kokeiluista liiketoiminnan ytimeen, kysymykset datan, mallien ja infrastruktuurin hallinnasta muuttuvat strategisiksi. Missä dataa käsitellään? Missä mallit toimivat? Kuka hallitsee teknologiaa? Voidaanko päätökset jäljittää? Miten varmistetaan vaatimustenmukaisuus, turvallisuus ja toiminnan jatkuvuus? Suvereeni tekoäly ei ole vain tekninen kysymys. Se on strateginen valinta siitä, kuinka paljon kontrollia organisaatio haluaa säilyttää omassa hallinnassaan.

6. Ilman ihmisiä ei ole tekoälytransformaatiota
Tekoälyn tuottama arvo riippuu lopulta siitä, miten ihmiset ottavat sen käyttöön. Henkilöstö tarvitsee osaamista ja varmuutta tekoälyn hyödyntämiseen, mutta myös kykyä arvioida sen tuottamia tuloksia kriittisesti. Samalla itse työn on muututtava. Jos tekoäly lisätään vanhaan prosessiin muuttamatta mitään muuta, suuri osa potentiaalista jää hyödyntämättä. Tavoitteena ei siis ole vain opettaa ihmisiä käyttämään tekoälyä. Tavoitteena on suunnitella parempi tapa tehdä työtä tekoälyn kanssa.

Näitä kuutta osa-aluetta ei tarvitse ratkaista kerralla, mutta niitä ei myöskään voi tarkastella toisistaan irrallisina. Vahva tekoälystrategia ilman henkilöstön sitoutumista jää kalvoille. Erinomainen malli ilman turvallista tuotantoympäristöä jää prototyypiksi. Laadukas data ilman muuttunutta toimintatapaa jää käyttämättömäksi tiedoksi.

Kilpailuetu ei synny piloteista, vaan kyvystä skaalata

Tekoälyn kokeiluvaihetta tarvittiin. Sen avulla organisaatiot ovat oppineet teknologiasta, tunnistaneet kiinnostavia käyttökohteita ja rakentaneet luottamusta tekoälyn mahdollisuuksiin. 

Nyt on käynnissä vaikeampi, ja samalla liiketoiminnan kannalta paljon kiinnostavampi, vaihe, jossa tekoäly pitää kytkeä strategiaan, viedä osaksi päivittäistä toimintaa ja rakentaa turvallisten, skaalautuvien alustojen varaan. Sen käyttöä pitää johtaa vastuullisesti, ja ihmisten pitää osata hyödyntää sitä omassa työssään.

Kaikkea ei silti tarvitse rakentaa valmiiksi ennen ensimmäisten tulosten tavoittelua, päinvastoin. Kannattaa aloittaa käyttökohteista, joissa arvo voidaan osoittaa nopeasti, ja rakentaa samalla määrätietoisesti edellytyksiä skaalaamiselle. Ensimmäiset tulokset luovat vauhtia, ohjaavat investointeja ja paljastavat, missä organisaation todelliset pullonkaulat ovat.

Organisaatiot, jotka tunnistavat nopeasti, mikä toimii, uskaltavat lopettaa sen, mikä ei toimi ja osaavat skaalata tulokset koko liiketoimintaan ovat tulevaisuuden voittajia. Jatketaan keskustelua!

From pilots to performance: ensuring AI delivers measurable impact

Most organizations have moved past the first stage of AI adoption with an AI activity underway. The differentiator now is whether that activity is connected to outcomes, ownership and scale.

The next phase of AI is less about experimentation and more about the ability to scale what works. For executives, the AI agenda should focus on a few core questions:

  • Which AI initiatives are tied to measurable business outcomes?
  • Which pilots have a credible path to production and broader adoption?
  • Where are data, integration or governance issues limiting impact?
  • How will workflows, roles and decision-making need to change?
  • What level of control, transparency and sovereignty is required?
  • Who is accountable for value after the pilot phase?

These questions may be less visible than a new AI demo, but they are more important for long-term impact. They move the discussion from AI activity to AI performance.

Why AI pilots are no longer enough

Pilots are useful because they reduce uncertainty. They help organizations test assumptions, build confidence and learn where AI can create value. The problem starts when pilots become the main operating model for AI.

Moving AI into everyday business use brings different questions to the surface: Who owns the solution after the pilot? How is quality monitored over time? How does the AI output affect the actual workflow? Are employees trained to use it well?

These questions are not separate from AI transformation. They are the conditions for AI transformation. AI needs to become part of how decisions are made, how services are delivered, how operations are managed and how people work.

The value is in the system around the model

AI discussions still often focus on models, tools and platforms. Those choices matter, but they are rarely sufficient on their own. In most organizations, the model is only one part of a larger value chain.

A demand forecast creates limited value if it does not influence inventory decisions. A predictive maintenance alert is only useful if it reaches the right operational process in time. A customer service assistant becomes more valuable when it can work with relevant customer context, policies and service history. AI-supported software development can improve individual productivity, but the larger impact depends on how requirements, testing, deployment and maintenance evolve around it.

This is why the transition from pilots to performance requires a broader view. The question is not only whether AI can solve a task. The question is whether the organization can absorb the solution into its operating model in a way that improves measurable outcomes.

AI at scale requires connected capabilities

AI at Scale concept

In CGI’s AI Buyer’s Guide we present our AI at Scale -model, an integrated approach for moving from isolated AI experiments to measurable business impact. The idea is practical rather than theoretical: AI scales when the organization builds the capabilities needed to make it repeatable, governed and useful in daily operations.

There are six core elements that matter:

1. Clear AI strategy
AI investments need direction. This means identifying where AI can create business value, defining governance, clarifying risk appetite and ensuring that initiatives are linked to strategic priorities.

2. AI-powered application acceleration
AI is changing how applications are built, modernized, tested and maintained. To capture that value, organizations need more than individual developer tools; they need delivery models that can use AI across the software lifecycle.

3. Intelligent IT and operations
AI-enabled services need to run reliably in production. Monitoring, automation, incident management, security and lifecycle governance become increasingly important as AI becomes part of business-critical operations.

4. AI-enhanced industry solutions
The most meaningful value often appears when AI is embedded into industry-specific processes and services. Generic AI can improve productivity, but industry-contextual AI can change how work is actually performed.

5. Sovereign AI
As AI becomes more embedded, control becomes more important. Organizations need to understand where data is processed, where models run, how decisions can be audited, and how compliance, resilience and continuity are maintained.

6. AI-enabled workforce
People remain central to AI value creation. Employees need the skills, confidence and support to use AI well, challenge outputs when needed, and redesign workflows around new capabilities.

The point is not for every organization to solve all six areas at once. The point is that AI performance depends on how these areas work together. Weakness in one area often limits value in another. For example, a strong AI strategy without workforce adoption remains a slide deck. A capable model without secure operations remains a prototype. Good data without a changed workflow remains unused insight.

What leaders should focus on next

The AI experimentation phase has been necessary. It has helped organizations understand the technology, identify relevant use cases, and build confidence. The next phase requires a more connected approach. AI needs to be linked to strategy, embedded into operations, supported by secure and scalable platforms, governed responsibly, and adopted by people who understand how to use it in their work.

This is the shift from pilots to performance. The aim is to start with use cases where value can be demonstrated early, while deliberately building the foundations needed for scale. Early outcomes are important because they create momentum and help leaders make better investment decisions. They also reveal where the organization needs to improve.

The organizations that succeed will be those that build the capability to scale what works, stop what does not, and turn AI into a measurable part of business performance. Let’s continue the conversation!

Kirjoittajasta

John Bailey CGI

John Bailey

Johtava tekoälyasiantuntija

Olen John Bailey, johtava tekoälyasiantuntija CGI:llä. Missionani on edistää vastuullisten tekoälysovellusten kehitystä selkeyttämällä tekoälyn arvonluontimahdollisuuksia ja vähentämällä siihen liittyvää epätietoisuutta.