CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

Eija Ähkynen, Teemu Virtala ja Jussi Salo ovat toteuttaneet lukuisia Microsoftin toiminnanohjausjärjestelmien (ERP) käyttöönottoja oman organisaationsa sisällä. Hiljattain kaikki ovat loikanneet asiakkaan puolelta konsulteiksi CGI:lle. Miltä nyt tuntuu?

”On tuntunut luontevalta siirtyä konsultiksi. CGI:llä on samanhenkisiä tyyppejä töissä, joiden kanssa on helppo tulla juttuun. Melkein kaduttaa, etten hypännyt konsultiksi jo aikaisemmin”, Teemu heittää.

Teemu ja Jussi ovat olleet työkavereita aikaisemminkin. ”Onneksi sain houkuteltua Teemun mukanani CGI:lle. Tein pitkään töitä kansainvälisen Dynamix AX -projektin parissa, ja sen päätyttyä päätin vaihtaa CGI:lle. Täällä ei tarvitse välttämättä edetä esimiestehtäviin, vaan voi syventyä asiantuntijahommiin”, Jussi kiittelee.

Eija puolestaan oli ehtinyt tehdä asiakkaalla jo melkein kaikkea Microsoft AX:n parissa:

Konsultointi tuo työuraani mukavaa vaihtelua.

Eija Ähkynen, Teemu Virtala ja Jussi Salo

Kuvassa Teemu Virtala, Jussi Salo ja Eija Ähkynen CGI:n toimistolla.

Kaikki kolme ovat sitä mieltä, että organisaation sisäisestä roolista on ollut hyötyä konsultiksi siirtyessä.

”Asiakkaalta minulla on kokemusta siitä, miten käyttöönotossa tehdyt ratkaisut vaikuttavat työntekijöiden jokapäiväiseen elämään. Nyt konsulttina on turvallista suositella ratkaisuja, jotka on itse todennut käytössä hyviksi. Sellaisten ratkaisujen eteen ei harmita tehdä isompaa työmäärää”, Jussi kertoo.

Eija komppaa suunnittelun tärkeyttä käyttöönoton yhteydessä: ”Heti kättelyssä on mietittävä käyttöönottovaihetta pidemmälle, esimerkiksi lisätäänkö samaan järjestelmään jatkossa uusia alueita. On hyvä jättää niin sanotusti hieman löysää, eikä lyödä kaikkia ratkaisuja heti lukkoon.”

”Kannattaa myös punnita yhdessä asiakkaan kanssa, kopioidaanko vanhat toimintatavat vai luodaanko uutta. Toimivin järjestelmä saadaan, kun noudatetaan järjestelmän mahdollisuuksia, eikä tehdä niin paljoa modifikaatioita. Järjestelmän voi nimittäin räätälöidä rikki jo käyttöönottovaiheessa”, Teemu tietää.

Entä miten summaisitte avaintekijät, joilla ERP-hanke viedään maaliin?

  1. Suurikin hanke on yleensä muutaman henkilön varassa – valitse siis projektiisi luottotyypit
  2. Kokoa selkeä organisaatio päätöksenteon tueksi:
    1. omistaja, joka hyväksyy ja hylkää asiakkaalla esimerkiksi eri modifikaatiot
    2. projektitiimi, jolla on valtaa ja vastuuta
    3. samantasoiset vastinparit asiakkaalta ja toimittajalta jokaiseen rooliin. 
  3. Aikatauluta projekti järkevästi: yleensä käyttöönotto kestää puolesta vuodesta vuoteen. 
  4. Mieti jo suunnitteluvaiheessa järjestelmän tulevaisuutta ja pohdi modifikaatiot tarkkaan. Kannattaako muuttaa järjestelmän toimintoja vai omia toimintatapoja?
  5. Ja panosta dokumenttienhallintaan!

”Näiden lisäksi nostaisimme vielä CGI:n vahvuuden eli sen, että meiltä saa yhden katon alta kaikki palvelut; Esimerkiksi Microsoft Dynamics 365 -käyttöönoton yhteydessä myös muut Microsoft-perheen sovellukset tai asiakkaan vaihtaessa SAPista Microsoftiin myös SAP-konsulttien tuen – unohtamatta ulkoistusta, jatkuvaa palvelua tai vaikkapa tietoturvapalveluita”, Eija, Jussi ja Teemu summaavat.

Kiinnostaisiko sinua hypätä konsultiksi? 

Tutustu CGI:hin työpaikkana sekä avoimiin tehtäviimme osoitteessa: https://www.cgi.com/fi/fi/ura 
Käy myös kurkkaamassa toiminnanohjauksen sivumme ja asiakasesimerkit: https://www.cgi.com/fi/fi/toiminnanohjausjarjestelmat 

Kirjoittajasta

CGI:n blogi - kirjoituksia eri asiantuntijoilta

CGI Suomen asiantuntijat

Kirjoituksia asiantuntijoiltamme

CGI on globaali ICT-palveluyritys ja luotettu ulkoituskumppani.  Suomessa noin 3 800 asiantuntijaa konsultoivat asiakkaitamme liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä. Tällä profiililla julkaisemme kirjoituksia CGI:n eri asiantuntijoilta.