Aliisa Hellström

Aliisa Hellström

Employer Branding Specialist

Lahdesta käsin konsulttina työskentelevä Senni Moksu jatkokouluttautui tietojohtamisen asiantuntijaksi ja löysi uutta koulutustaan vastaavan työn CGI:n kuntatoimialaan keskittyvästä yksiköstä. Työssä yhdistyvät hänen vahvuutensa: kuntaosaaminen, tiedon hyödyntämisen tärkeys sekä kehitystyö.

Senni aloitti CGI:llä elokuussa 2021. Hänen uniikki taustansa on hyvä esimerkki siitä, että IT-alan asiantuntijaksi voi päätyä montaa polkua pitkin.

“Aloitin työurani toimittajana. Sen jälkeen olin sairaanhoitopiirin viestinnässä ja myöhemmin toimin kaupungilla viestintäpäällikkönä. Ennen CGI:lle tuloa verkkosivujen uudistusprojektit olivat lähin kosketukseni IT-alaan”, Senni kertoo.

Myöhemmin Senni on opiskellut tietojohtamisen pääaineesta kauppatieteiden maisteriksi LUT-yliopistossa. Hänen jatko-opintonsa sijoittuivat Lahden kampukselle Mukkulaan, missä hyvänä jatkumona sijaitsee myös CGI:n Lahden toimisto.

“Nykyisessä tehtävässäni pääsen hyödyntämään sekä kunta- että opintotaustaani”, Senni avaa yhtymäkohtia konsultin työssään. “Julkisen puolen osaamisesta on ollut ehdottomasti apua, sillä aiempaa toimialaymmärrystä löytyy muun muassa kunta-asiantuntijan tehtävistä.”

Monipuolinen osaaminen on ehdottomasti plussaa: “Helposti ajatellaan, että IT-alan osaajat ovat kaikki koodareita, mutta asiakkaan puolelle linkiksi tarvitaan itseasiassa osaajia eri aloilta. Näin syvennetään ymmärrystä sekä jaetaan tietoa puolin ja toisin. Välillä IT-alan sanastoa on kyllä vielä tässäkin vaiheessa vaikea ymmärtää”, Senni nauraa.

  

Työn mielekkyyden avaimina kuntien kehittäminen sekä tiivis tiimityö

“Meidän tiimimme erityispiirre on se, että olemme taustoiltamme hyvin erilaisia ja poikkitieteellisiä.” Tiiviisti yhdessä työskentelevän tiimin ammattitaito pitää sisällään Sennin tietojohtamisen asiantuntemuksen lisäksi esimerkiksi fysiikan ja datapuolen osaamista. Senni itse työskentelee Lahdessa, mutta tiimiläisiä löytyy myös Helsingistä, Turusta ja Tampereelta. Konsultin työ on Sennin mielestä kokonaisuudessaan motivoivaa ja siinä pääsee syventymään kuntatekemiseen uudesta näkökulmasta.

“Yksi hienoimmista jutuista työssäni on se, että saan olla monien eri aiheiden kanssa tekemisissä. Kuntien kehittämistyö on mielekästä, sillä usein sama asia koskee useampaa kuntaa. Asiakastyöpajoissa kohdataan asiakkaita sekä kuullaan heidän tarpeistaan.”

Kunta-alalla trendit vaihtuvat nopeasti, mikä edellyttää konsultilta ketteryyttä sekä aktiivista otetta kuntakentän tapahtumien seuraamiseen. “Kun asiat muuttuvat, pitää osata mukautua muutoksiin ja ottaa asioista selvää. Omassa tehtävässäni olen syventynyt tietojohtamisen lisäksi vahvasti Smart City -teemaan, jolla tarkoitetaan kuntien toiminnan tehostamista digitalisaation avulla ja lisäten älykästä teknologiaa.”

  

Omien vahvuuksien tunnistaminen auttoi uranvaihdoksessa

Senni sai ystäväpiiriltään tukea urasiirtymään. Urasiirtoa pohtiessa tärkeää on pystyä sanoittamaan omat vahvuutensa.

“Omia vahvuuksiaan voi ihan listata ylös itselleen ja katsoa vaikkapa, mitä kaikkea CGI tekee niihin liittyen. Esimerkiksi projektiosaamisesta on paljon apua konsultoinnissa.”

Urasiirtoa kaavaillessa kannattaa pyrkiä ajattelemaan “laatikon ulkopuolelta” ja haaveilla uudenlaisista mahdollisuuksista eri toimialoilla. Se oikea paikka ja tehtävä voi löytyä nopeammin kuin uskookaan.

“Olen iloinen, että hyppäsin tutusta ja turvallisesta kohti jotain täysin uutta. Kannattaa rohkeasti katsoa erilaisia vaihtoehtoja”, Senni kannustaa uusista uramahdollisuuksista unelmoivia.

Tutustu Lahden toimintaan tästä 

Kirjoittajasta

Aliisa Hellström

Aliisa Hellström

Employer Branding Specialist

Työssäni pääsen kertomaan erityispiirteistämme työnantajana. Yksi parhaista asioista työssäni on kuulla inspiroivista uratarinoista omilta membereiltämme.